Valkoisen, hyvän ja rehellisen vastapuolelle on niin saduissa kuin tosielämässä aina tarvittu jotakin mustaa, pahaa ja katalaa. Suomessa romaneista on tehty musta(n)laisia, mörköjä, joiden saapumisesta piti ilmoittaa huudoin: ”Varokaa, mustalaisia!” tai joilla peloteltiin lapsia: ”Jos et tottele, niin mustalaiset tulevat ja vievät.” Rasismilla on syvät juuret Suomessa. Romanit ovat yksi vähemmistöistä, joka on ollut rasismin kohteena läpi sukupolvien, kirjoittaa Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja Leif Hagert.
Syrjinnän pitkän historian takia syrjinnästä on tullut normi romaneille. Siksi jopa koulutetulle, hyvässä asemassa olevalle romanille on haastavaa nimetä suomalaisessa yhteiskunnassa ilmeneviä epäkohtia. Jatkuva pelko on yksi niistä.
Monet tuntemani romanit karttavat esimerkiksi julkisten kulkuvälineiden käyttöä, illalla yksin liikkumista ja massatapahtumia, koska he pelkäävät. Moni on myös sanonut, että he eivät halua puhu kohtaamastaan rasismista, etteivät romaneiden asiat menisi entistä huonompaan suuntaan.
Kun pelko on saavuttanut mittasuhteet, jossa se rajoittaa elämää ja vaikuttaa päätöksiin, kuulostavat puheet tasavertaisesta yhteiskunnasta utopistisilta.
Rasismi trauman aiheuttajana – myös romaneille
Tehdessäni taustatyötä tätä tekstiä varten juttelin Michaela Mouan kanssa. Hän on paitsi oikeusministeriössä työssä niin myös suomalainen rodullistettu terapeutti. Hän kertoi minulle rodullistamisen trauman stressiteoriasta (Robert T. Carter 2007), jossa rasismi tunnistetaan trauman aiheuttajana. Etenkin rodullistetut, jotka asuvat vähemmistönä valkoisessa ympäristössä, voivat oireilla samalla tavalla kuin traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivä sodasta palaava sotilas, koska he joutuvat kokemaan jatkuvaa rasismia, toiseuttamista ja marginalisointia. Oireita voivat olla muun muassa syvä häpeä, masennus, itsesyytökset, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden välttely, päihdeongelmat ja itsensä lääkitseminen sekä pelko.
Tästä muodostuu kehä, joka ruokkii itseään ja voi johtaa vähitellen yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen.
Mouan mukaan häpeän tunne liittyy vahvasti sisäistettyyn rasismiin. Ihminen alkaa uskoa ympäristön marginalisointiviestejä. Suomessa marginalisointi ilmenee sorrettujen vähemmistöjen näkymättömäksi tekemisenä ja mitätöintinä. Kun ei näe representaatioita itsestään historiassa, mediassa tai koulukirjoissa, kokee oman tarinansa merkityksettömäksi.
Kuultuani teoriasta koin ahaa-elämyksen! On toki surullista, että rodullistetut ympäri maailmaa oireilevat rasismista, vihapuheesta ja syrjinnästä, mutta tieto siitä, että me romanit jaamme saman taakan muiden rodullistettujen kanssa, tuntuu helpottavalta. Se kertoo, ettemme ole heikompia kuin muut.
Turvallisuudentunne kuuluu kaikille!
Ryhdyin miettimään, ettei rasismin kieltämisessä ja siltä silmänsä ummistamisessa olekaan kyse vain halusta miellyttää valkoisia suomalaisia. Ehkä romanit ovatkin samassa tilanteessa kuin sodan pahasti traumatisoimat sotilaat, jotka eivät enää edes tunnista kipuaan.
Toivon, että mustaa tai musta(n)laista ei nähtäisi enää automaattisesti pahana. Toivon, että romanimöröillä ja rasismilla satutetut ihmiset saisivat tarvitsemaansa apua.
Toivon, että jo lähitulevaisuudessa voisimme olla yhteiskunta, jossa pelko ei estäisi ketään lähtemästä nauttimaan ilta-auringosta kaupungille tai kauppareissua ei tarvitsisi lykätä seuraavaan päivään, koska kello on jo paljon. Tunne turvallisesta yhteiskunnasta kuuluu kaikille, myös rodullistetuille.
Leif Hagert
Kirjoittaja on romaninuorten neuvoston puheenjohtaja.
Kuva: Susanna Kosonen, Ihmisoikeusliitto
Blogiteksti on käännetty ruotsiksi ja englanniksi.
Lue Leif Hagertin aiempi blogikirjoitus:
- Leif Hagert: Romaneille rotuerottelu on arkipäivää Suomessa (7.7.2017)
Tutustu romaninuori-kampanjaamme:
- “Erilaisia, mutta samaa kansaa” – Näin nuoret romanit kertovat elämästään (8.4.2016)
- Nuoret romanit jälleen kuvasarjassa: Miten elämä on muuttunut vuodessa? (8.4.2017)
Ihmisoikeusliitto ja romaninuorten neuvosto tekevät yhteistyötä mm. koulutukseen ja vaikuttamiseen liittyen.
Vierailijablogikirjoitukset edustavat kirjoittajien omia mielipiteitä eivätkä välttämättä Ihmisoikeusliiton kantaa.
