Ihmisoikeusliitto tapasi lähes tarkalleen vuosi sitten viisi nuorta romania pääkaupunkiseudulta. Kuvasarja haastatteluineen sai suuren suosion. Romanien kansallispäivän (8.4.) kunniaksi Ihmisoikeusliitto otti jälleen yhteyttä romaninuoriin ja kysyi, miten elämä on muuttunut vuodessa. Seuraa keskustelua ja katso aiemmat julkaisut myös sosiaalisessa mediassa: #romaninuori.

Teksti ja kuvat: Susanna Kosonen

Jasmin Hedman, 23, Helsinki

Jasmin Hedman työpaikallaan. Romaninuori-kuvasarjassa nuoret romanit kertovat elämästään ja unelmistaan.

“Kun edellisen kerran annoin haastattelun, olin vielä virikeohjaajana vanhustentalolla. Aloitin tässä Maunula-talon kahvilassa viime lokakuussa. Itse asiassa me tytöt olimme yhdessä Nuorisoasiainkeskuksen kanssa perustamassa tätä kahvilaa. Olihan se alussa jännää, mutta tämä on ollut todella kivaa. Taustalla minulla on leipuri-kondiittorin opinnot, joten olen päässyt tekemään juuri sitä, mitä osaankin ja vielä kehittämään omaa ammattitaitoa! Asiakkaat ovat myös ottaneet hyvin vastaan, eikä kukaan ole katsonut kieroon.

Mutta tämä ei ole vakituinen työpaikka, enkä voi saada täältä jatkoa. Olen lähetellyt työhakemuksia ihan koko ajan, mutta mistään ei tule vastauksia. Tuntuu, että se tyssää viimeistään siinä, kun kerron olevani romani. Silloin puhelimen toisessa päässä sanotaankin, että “joo me harkitaan”, eikä sen jälkeen kuulu enää mitään. En tiedä, mikä on taustalla siinä, ettei onnistu! Tulee vähän sellainen olo, että CV:ni laitetaan sivuun heti. Minulla on ammattipaperit ja työkokemusta. Olen valmistunut vuonna 2014, enkä ole vieläkään päässyt edes työhaastatteluun. Tämä työkokeilu tuli onneksi nuorisotalon kautta kohdalle.

Kyllä silti ajattelen, että jostain vielä tärppää, ja saan lopulta sen kunnon työpaikan. Voin sanoa, että kun verrataan kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, on nuorten romanien kouluttautuminen nyt ihan huippua! Toivoisin, että romaninuorille annettaisiin mahdollisuus, eikä heti tyrmäystä.”

Rony Nyman, 21, Helsinki

Rony Nyman vanhan ala-asteensa pihalla. Romaninuori-kuvasarjassa nuoret romanit kertovat elämästään ja unelmistaan.

“Elämäni jatkuu samanlaisena kuin vuosi sitten. Olen yhä töissä Securitas Eventsillä, se on hauskaa työtä, jossa viihdyn hyvin.

Olen kuitenkin samaan aikaan hakenut kouluun ja muita työpaikkoja. Kyllä se on vaikeaa. Olen etsinyt oppisopimuspaikkaa, koulupaikkaa ja harjoittelupaikkoja, esimerkiksi nuorisotaloista, mutta tämä ei ole johtanut mihinkään. En tiedä, miksei ole tärpännyt. Pysyn silti positiivisena! Koskaan ei luovuteta.

Nuorten romanien on vaikea saada töitä. Ehkä syynä ovat ne ennakkoluulot. Ei minullekaan löytynyt heti aluksi vuoroja, kun aloitin työt. Toivoisin silti, että jokaiselle annettaisiin ennen pitkää se ensimmäinen mahdollisuus: päästettäisiin edes haastatteluun tai työkokeiluun. Siellä pääsisi näyttämään, onko susta siihen vai ei.

Kun kävin tätä Koskelan ala-astetta, oli minulla mitä parhaimmat opettajat ja avustajat. Aina sain rohkaisua, erityisesti silloin, kun oli vaikeampaa, enkä olisi itse meinannut opiskella. Olen kuullut ja nähnyt, miten yhä useampi nuori romani lähtee opiskelemaan tai saa töitä. Olen monta kertaa sanonut, että koulussa kannattaa käydä. Mitä muutakaan sä tekisit?

Kun ensimmäinen kesäkuuta koittaa, se on heippa Helsingille. Lähden kiertämään Suomea, festareita ja ehkä vielä ulkomaille.”

Dimitri Lindgren, 20, Helsinki

Dimitri Lindgren. Romaninuori-kuvasarjassa nuoret romanit kertovat elämästään ja unelmistaan.

“Tämä vuosi on ollut haastava ja kehittävä. Vuosi sitten olin täällä Suomen romaniyhdistyksessä työkokeilussa, nyt olen täällä vakituisena projektityöntekijänä. Toimin myös yhä Romaninuorten neuvoston puheenjohtajana. Aloitin myös opiskelun romanikulttuurin ohjaajaksi ja valmistun tänä vuonna.

Tavallisena arkipäivänä herään, vedän työvuoron ja menen sen jälkeen seurakuntaan levähtämään ja tyhjentymään kavereiden kanssa. Tai sitten menemme nuorisotalolle musisoimaan. Musiikki on minulle tärkeää ja auttaa pääsemään ulos kiireestä ja metelistä.

Vuoden kuluessa olen huomannut, miten olen pystynyt muuttamaan ennakkoluuloja. Itsekin kohtaan vähemmän niitä nykyään. Joskus käy niin, että ihmiset tunnistavat minut ja tulevatkin luo kysymään jotain romaneista tai romanikulttuurista. Ja vaikkei minulla olisi aikaa, pysähdyn silti aina vastaamaan. Siten murran sekä minun että monen muun romanin kohtaamia ennakkoluuloja.

Romaniyhteisön parissa keskustellaan paljon siitä, että kun menee työkkäriin tai opinto-ohjaajalle, ehdotetaan ensimmäisenä logistiikka-alaa, autoalaa, siivoamista tai lähihoitajan ammattia, vaikkei ne olisi sitä, mitä itse haluaa. Sama juttu kuin monilla etnisillä vähemmistöryhmillä tai maahanmuuttajilla.

Mutta kun itse menin vuosi sitten Helsingin kaupungin nuorten neuvontapisteelle, kysyikin henkilökohtainen ohjaaja: “Mitä sinä, Dimitri, haluaisit tehdä? Mikä on unelmasi?” Se oli minulle niin iso positiivinen yllätys, että häkellyin pariksi päiväksi. Suosittelin heti kavereille ja sukulaisille samaan paikkaan menemistä.

Rohkaisen aina nuoria kouluttautumaan ja nimenomaan sille alalle, mitä itse haluaa tehdä ja mikä on omien unelmien mukaista. Ettei valitsisi koulua vain sen mukaan, mitä kaverit valitsevat. Ja kyllä viimeisen kymmenen vuoden aikana romanit ovat lähteneet kouluttautumaan, osa korkeakouluun asti. Uskon, ettemme tästä kymmenen vuotta eteenpäin kohtaa enää näitä samoja ongelmia.”

Anette Åkerlund, 35, Helsinki

Romaninuori-kuvasarjassa nuoret romanit kertovat elämästään ja unelmistaan. Kuvassa muusikko Anette Åkerlund.

“Flamencomusiikki ja -tanssi sekä suomalaiset romanilaulut ovat aina osa minua ja taidettani. Olen iloinen, että olen saanut tuoda näitä kahta perinnettä yhteen.

Juuri nyt olen viikon reissulla Madridissa työskentelemässä. Lisäksi esiinnymme Espanjan kulttuuriministeriössä romanien kansallispäivänä. Kiireinen, mutta ihana viikko! Olen usein Espanjassa kerralla pidemmän ajan, esimerkiksi viime vuoden lopulla vietin kolme kuukautta Sevillassa keräten uutta materiaalia konserttiini.

Arkisin valmistelen konserttiani sekä treenaan pianonsoittoa, romanilauluja, ruotsalaisia kansanlauluja ja Sevillassa oppimiani flamencolaulusäkeistöjä. Iltaisin treenaan usein tanssia. Työkseni laulan, soitan ja tanssin ja siksi minun on pidettävä yllä montaa taitoa. En voi keskittyä vain yhteen, vaan minun on jaettava aikani kaikkiin.

Vuosikymmenien aikana olemme pikkuhiljaa päässeet siihen, että romaneita on esillä Suomen kulttuuripolitiikassa. Vaikka olen iloinen tästä, en ole vielä täysin tyytyväinen. Toivoisin, että romanit olisivat enemmän esillä myös kulttuurikentällä: romanilaulujen laulajia voisi olla Suomessa kymmeniä, ei vain muutamaa.”

Lue aiheesta lisää:

%d bloggers like this: