Hyppää sisältöön

Video: Vihapuhe aiheuttaa turvattomuutta mutta jää ilmoittamatta

Ihmisoikeusliitto kokosi rasisminvastaisen viikon johdosta videoon faktoja viharikoksista ja vihapuheesta Suomessa 2010-luvulla.Vihapuhe voi olla sanallisia loukkauksia, häirintää, nöyryytystä tai nimittelyä. Monesti vihapuhe on rasistisesti motivoitunutta, ja usein se kohdistuu vähemmistön edustajiin.

Tuoreen oikeusministeriön selvityksen mukaan suurin osa ei ilmoita kokemaansa vihapuhetta eteenpäin. Yleisin syy oli se, etteivät ihmiset uskoneet ilmoittamisen johtavan mihinkään.

Yli puolet vastanneista kertoi, että välttää joitakin paikkoja, koska pelkää joutuvansa vihapuheen tai häirinnän kohteeksi. Kolmannes vastaajista kertoi välttävänsä liikkumista joissakin paikoissa läheistensä kanssa. Esimerkiksi julkisten kulkuneuvojen vältteleminen rajoittaa ja hankaloittaa elämää. Muita seurauksia olivat esimerkiksi vähemmistöryhmään kuulumisen peitteleminen, oman sosiaalisen kanssakäymisen väheneminen ja luottamuksen väheneminen poliitikkoihin ja kanssaihmisiin.
– Oikeusministeriön selvitys vihapuheesta

Sivustakatsojilla on väliä. Puututaan tähän yhdessä ja sanotaan jyrkästi ei kaikelle vihapuheelle, oli kyse sitten rasistisesta huutelusta bussissa tai ilkeistä nettikommenteista!

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus