Hyppää sisältöön

Sosiaaliturvaa uudistetaan johdonmukaisesti ja ihmisoikeusperustaisesti

Oikeus sosiaaliturvaan ja oikeus riittävään toimeentuloon ovat ihmisoikeuksia, jotka turvataan Suomen perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Ihmisoikeussopimusten toimeenpanoa valvovat komiteat ovat moneen kertaan antaneet Suomelle moitteita liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta. Myös kansallisessa perusturvan riittävyyden arviointiraportissa on toistuvasti todettu, ettei perusturva taso riitä kattamaan sen varassa elävien ihmisten arjen välttämättömiä kuluja.

Ihmisoikeusliiton ehdotukset hallitusohjelmaan:

Suomi turvaa kaikille oikeuden riittävään toimeentuloon

  • Kirjausehdotus: Perusturvan riittävä taso varmistetaan korottamalla perusturvaa ja laatimalla pitkän aikavälin suunnitelma tason vahvistamiseksi. Sosiaaliturvaetuudet sidotaan indeksiin. Suojaosat ja lapsikorotukset palautetaan. Toimeentulotukilakia korjataan ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti.

Perustelut: Suomi on saanut Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta moitteita perusturvan liian alhaisesta tasosta. Lisäksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut Suomea välttämään sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin. Hallituskaudella 2023–2027 on tehty useita leikkauksia sosiaaliturvaan. Näiden leikkausten vaikutuksia etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin tulee arvioida ja ryhtyä tarvittaviin korjaaviin lainsäädäntötoimiin. Toimeentulotuen alentamismenettelystä tulee luopua, sillä alennettu toimeentulotuki ei riitä ihmisarvoiseen elämään.

Sosiaaliturvaa uudistetaan heikoimmassa asemassa olevien ryhmien oikeudet ja osallisuus turvaten

  • Kirjausehdotus: Sosiaaliturvaa uudistetaan huomioiden erityisesti ne ihmisryhmät, joiden oikeus riittävään toimeentuloon ja sosiaaliturvaan ei nykyisellään toteudu.

Perustelut: Sosiaaliturvalainsäädännössä tulee kiinnittää erityistä huomiota niihin ihmisiin, jotka kuuluvat haavoittuvassa ja marginalisoidussa asemassa oleviin ryhmiin (esim. pitkäaikaissairaat ja tosiasiallisesti työkyvyttömät). Sosiaaliturvaan liittyvät velvoitteet eivät saa olla tosiasiallisesti syrjiviä. Sosiaaliturvan on oltava saatavilla kaikille vailla syrjintää.

  • Kirjausehdotus: Köyhimpiä ja eri syistä haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä kuullaan ja heidän näkemyksensä huomioidaan sosiaaliturvaa koskevassa päätöksenteossa.

Perustelut: Sosiaaliturvan saajien osallisuus sosiaaliturvaa koskevassa päätöksenteossa on ihmisoikeusperustaisen sosiaaliturvan keskeinen osa.

>> Tutustu Ihmisoikeusliiton hallitusohjelmatavoitteisiin kokonaisuudessaan (pdf).

Henkilökuntamme

Lisätietoja

Sanni Mäntyniemi

Ihmisoikeuksien asiantuntija / Human Rights Adviser


+358 44 742 0408 sanni.mantyniemi@ihmisoikeusliitto.fi sanni-mantyniemi.bsky.social

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus