Arkisto

Tyttöjen ympärileikkauksesta ei saa enää vaieta

BLOGIVIERAS: Olen syntynyt ja kasvanut Suomessa, mutta vanhempani ovat kotoisin Etiopiasta. Tyttöjen ympärileikkaus ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Toki olen tiennyt tällaisen perinteen olemassa olosta, mutta asiasta ei koskaan puhuttu ystävien kesken. En ajatellut, että ongelma voisi olla niin suuri.

Avainsanat:

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toiminnot säilytettävä

Järjestöt vetoavat: Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toiminnot säilytettävä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toiminnot (SELI) on päätetty lakkauttaa osana laitoksen säästötoimenpiteitä. Lakkauttamisen seurauksena alan palvelurakenteiden kehittäminen ja tarvittava tutkimus työn pohjaksi ovat vaarassa pysähtyä Suomessa. Järjestöt Lue lisää

Avainsanat:

Jottei yksikään tyttö

BLOGI: Tyttöjen sukuelinten silpominen on vakava tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivallan muoto. Kyseessä on lukuisissa kansainvälisissä sopimuksissa tuomittu ihmisoikeusloukkaus. Maahanmuuton myötä siitä on tullut myös Eurooppaa, Pohjoismaita ja Suomea koskeva ilmiö. Perusteellisia tilastoja ei ole, mutta arvioiden mukaan EU-maissa elää noin Lue lisää

Avainsanat:

YK:n pakolaisvaltuutettu UNHCR kehui KokoNainen-hanketta

Ihmisoikeusliiton KokoNainen-hanke oli yksi YK:n pakolaisvaltuutetun UNHCR:n selvityksessä esitellyistä hyvistä esimerkeistä pakolaisten voimaannuttamisessa Suomessa. UNHCR:n edustaja Thomas Bergman kuvaili KokoNaista mm. yhteisölähtöiseksi, ei-saarnaavaksi, ihmisoikeuslähtöiseksi ja iän, sukupuolen ja moninaisuuden huomioivaksi hankkeeksi. Lue koko selvitys täältä.

Avainsanat: