Millaista on olla saamelainen ja kuulua EU:n ainoaan alkuperäiskansaan? Se on hienoa ja pelottavaa, ainutlaatuista ja ihan tavanomaista. Ihmisoikeusliitto tapasi Inarissa lokakuussa viisi saamelaista nuorta, jotka istuivat hetkeksi alas kertomaan omasta elämästään, tulevaisuudenhaaveistaan ja identiteetistään.

Kampanja on toteutettu yhteistyössä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston kanssa. Voit myös seurata keskustelua ja osallistua siihen Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä hashtagilla #saamelaisnuori.

Laura Pieski, 19
Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtaja, yliopisto-opiskelija

Laura Pieski

“Minulla ei koskaan ole ollut epäselvyyttä siitä, kuka olen, mistä tulen ja missä juureni ovat. Olen pienestä pitäen tiennyt, että olen saamelainen. Olen syntynyt ja kasvanut täällä pohjoisessa Karigasniemellä, missä olen saanutkin olla, kuka olen.

Jokainen saamelaisnuori joutuu kuitenkin etelässä, kuten minä Oulussa, kohtaamaan paljon kyselyitä: Keitä me olemme? Keitä kuuluu saamelaisiin? Onko meillä poroja? Välillä tuntuu, että joka päivä joutuu pitämään pienen esitelmän itsestään.

Esimerkiksi pari päivää sitten opiskelijajuhlissa meillä oli saamenpuvut päällä ja yksi tyttö tuli kysymään, mistä on kyse. Hänen mielestään puvut olivat kauniita ja hän kertoi, että olikin pari vuotta sitten googlannut “how to become a Sami”. Vähän jouduttiin selittämään, ettei saamelaiseksi ihan niin vain voi alkaa.

Yleensä ihmiset ihailevat saamenpukua ja kyselevät niistä. Saamenpukuja on niin erilaisia, alueesta ja ajasta riippuen. Saamenpuku elää ajan mukana. Ihan trendien ja muodin mukana mennään!

Välillä kaikesta siitä selittämisestä turhautuu. Tiedän kuitenkin, ettei Suomen oppikirjoissa opeteta mitään saamelaisista. Ehkä lukion historiankirjassa saattaa olla meistä faktalaatikko.

Haluan suorittaa saamen kielen opintoni Oulussa loppuun ja sitten tulla takaisin tänne pohjoiseen. Ehkä muutan tänne Inariin, ehkä Norjan puolelle. Norjassa voin samalla tavalla käyttää saamen kieltä. Ei näy elämässä, että on ylittänyt valtionrajan.

Aloitin helmikuussa Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtajana. Olin kotona sanonut, etten ikinä lähde politiikkaan, mutta tässä sitä ollaan. Ensinnäkin haluan, että saamelaisista levitetään tietoa. Lisäksi koen, että elämme sellaisia aikoja, että saamelaisia on puolustettava.

Joskus tulee voimaton olo, kun lukee uutisia eduskunnan toiminnasta: esimerkkeinä metsähallituslaki, saamelaismääritelmän kumoaminen ja ILO 169 –sopimuksen pöydällejättäminen. Sitten on todella ärsyttävää, että meidät heti leimataan turhiksi mankujiksi, jos näitä yrittää muuttaa. Vaikka nämä ovat vakavia asioita. Jos haluamme säilyttää kulttuurimme elävänä, emme voi hyväksyä tällaisia toimia valtiolta.

Olen kohdannut vihapuhetta ja haukkumista. Ihan vaikka vaan fuksisitseillä on alettu petteripunakuonottelemaan. Some on myös helppo kanava lähettää vihapuhetta. Yritän aina ajatella, että haukkujilla ei vain ole oikeaa tietoa saamelaisista. Mutta toki jos tulee paskaa niskaan koko ajan, niin siihen väsyy. Silloin juttelen saamelaisten kaverien kanssa. Turvaudutaan toisiimme ja käydään kokemuksiamme läpi. Se on sitä etno-stressiä.

Toisaalta olen yltiöpositiivinen ja ajattelen, että kyllä kaikki aina järjestyy.”

Niki Rasmus, 21
media-alan opiskelija

Niki Rasmus

“Olen syntynyt Talvadaksessa, Karigasniemen ja Utsjoen keskellä. Lähimmät kaupat ovat 50 kilometrin päässä. Kasvoin saamelaisessa ympäristössä ja saamenkielisenä. En ole pahemmin joutunut selittämään, mistä saamelaisuudessa on kyse. Ehkä se johtuu siitä, että olen koko ikäni asunut täällä pohjoisessa ja jos olen käynyt muualla, en ole huudellut saamen kieltä siellä.

Tajusin lukiossa, että haluan edistää saamenkielisiä elokuvia. Niitä olisi hienoa tehdä enemmän. Jos nyt sitä jonkinmoisen jäljen jättäisi maailmaan. Olisi vaikka se yksi elokuva tai musiikkikappale julki. Teen myös musiikkia, joka on sellainen asia, jonka äärelle on helppo istahtaa ja sulkea muut ajatukset pois.

Yksi asia, joka on mielestäni selkeästi osa saamelaiskulttuuria, on tarinankerronta. Olisi hienoa saada tallennettua sama mystisyyden tuntu videolle. Kun olin pieni, kertoivat ukki, eno tai äiti kummitustarinoita. Kaikki istuivat paikalleen ja rauhoittuvat kuuntelemaan. Tarinat ovat myös toimineet lapsenvahtina – on kerrottu, että metsässä on Kufihtar ja vedessä on Vesiraukka. Lapset pysyivät poissa sieltä, minne ei saanut mennä, eikä aikuisten tarvinnut olla koko ajan katsomassa.

Koen tärkeäksi, että ympärillä on metsää, kun tulee se tarve kävellä tai istahtaa rauhoittumaan. Asuin Rovaniemellä neljä viikkoa putkeen autokoulun takia, ja siellä oli todella rauhatonta. Ei voinut vain ottaa muutamaa askelta ja päästä metikköön.

En ole niin perehtynyt omiin sukujuuriini. Meillä osa suvusta on saattanut olla porosaamelaisia, mutta ei meidän perhe. Mummilla ja ukilla oli porojen sijasta karjaa ja lampaita. Kun esimerkiksi puhutaan saamelaisten elinkeinoista, kuten kalastuksesta, en koe niiden vaikuttavan minuun henkilökohtaisesti. Olen ollut ehkä kerran eläessäni kalastamassa ja siinäkin vapa katkesi.”

Sáárá Seipiharju, 17
lukiolainen

saara1-web

“On ilo ja ylpeys olla saamelainen.

Olen ainoa 17-vuotias inarilainen, joka puhuu äidinkielenään inarinsaamea. On varmaan erilaista olla inarinsaamelainen kuin pohjoissaamelainen, koska inarinsaame on paljon pienempi kieli. Joutuu paljon miettimään, mikä on oman kielen tila kahdenkymmenen vuoden päästä, ja pystyvätkö vielä omat lapset oppimaan sitä. On välillä pelottavaa, ettei tiedä tulevaisuudesta.

Vielä yläasteella mietin, miksi minut pistettiin inarinsaamen kielen tunneille. Ajattelin, että jos osaisin pohjoissaamea, olisi minulla enemmän luokkakavereita. Olin tunneillani yksin, koska olin ainoa sen ikäinen inarinsaamelainen. Nyt olen kuitenkin iloinen, että vanhempani valitsivat minulle inarinsaamenkielisen ryhmän. Se on meidän suvun oikea kieli.

Käyn lukiossa Ivalossa 40 kilometrin päässä. Kulttuurillisesti etäisyys on kuitenkin paljon isompi. Siellä ihmetellään, että äidinkieleni onkin saame eikä suomi: luokkakavereitteni mielestä on siistiä, että olen käynyt kouluni saameksi.

Tulevaisuudessa aion mennä Ouluun, opiskella saamen kieltä ja valmistua maisteriksi. Sen jälkeen palaan tänne Inariin. Haluan tehdä jotain kielen ja kulttuurin hyväksi, ehkä opettajana.
Suomalaisten parissa on aika vähän tietoutta saamelaisista. Se on hyvin hämmentävää. Toisaalta jotkut saattavat aluksi sanoa, etteivät tiedä mitään saamelaisista, mutta sitten kommentoidakin, että “miten voit olla saamelainen, kun olet noin vaalea”.

Saamelaisten oikeudet eivät toteudu kauhean hyvin Suomessa. Suomen valtio kävelee saamelaisten yli. Perinteet ja perinteiset elinkeinot ovat meille tärkeitä, mutta sitä ei ymmärretä. Tuntuu, etteivät poliitikot edes tiedä, miten me elämme täällä, mutta tekevät silti päätökset meidän puolesta. Se on ihan käsittämätöntä.”

Aslak Holmberg, 28
Saamelaiskäräjien jäsen ja yliopisto-opiskelija

aslak3-web

“Olen ollut tammikuusta lähtien Saamelaiskäräjillä ja olen tällä hetkellä sen nuorin jäsen.

Opiskelen alkuperäiskansantieteitä Tromssan yliopistossa Norjassa. Nyt olen kuitenkin jo pari viikkoa ollut matkoilla. Paljon tulee kuljettua kaikenlaisissa kokouksissa ja seminaareissa.

Välillä on vaikea haaveilla tulevasta, kun siellä on niin paljon asioita, jotka pikemminkin huolestuttavat. Nämä huolet ovat sekä yhteiskunnallisia että ympäristöllisiä. Tuntuu siltä, että Suomessa on otettu takapakkia saamelaisten oikeuksien kehityksessä. Sitten on monenlaisia ikäviä visioita siitä, mihin tämä ilmasto on menossa. Haaveenani on pystyä tulevaisuudessakin hankkimaan ravintoa luonnosta mahdollisimman omavaraisesti. Nyt kalastan kesät. Pystynkö toteuttamaan tätä tulevaisuudessa, jos luonto ei enää toimikaan, kuten se on aina toiminut?

Kaipa haaveenani on asua Nuorgamissa, mistä olen kotoisinkin. Täytyy katsoa, mihin tässä ajautuu. Haluan tutustua eri sektoreihin maailmassa ja olen aina pitänyt matkustamisesta. Voisin käydä töissä jossain etelän isommissakin kaupungeissa, mutta en suunnittele, että lähtisin vakituisesti täältä pois. Tämä liittyy luontosuhteeseeni ja siihen, että minulle on tärkeää pystyä olemaan siellä, missä esivanhempanikin ovat kulkeneet.

Haaveilen myös siitä, että alkuperäiskansojen oikeudet edistyisivät. Ehkäpä joskus 40 vuoden päästä ihmetellään, että “Ai eikö silloin teidän oikeutenne toteutuneet?” Samalla tavalla kuin naisten oikeuksia joskus pidettiin kummallisina.

Valtaväestön ei tarvitse miettiä sitä, mikä tekee heistä suomalaisia saatikka todistaa sitä. Mutta jos ihminen kutsuu itseään saamelaiseksi, niin voi tulla paine todistaa, että on saamelainen. Siinä korostuu omien kulttuuristen symbolien tärkeys.

Jos näen ei-saamelaisen käyttävän saamenpukua, en oikeastaan suutu, vaan ehkä vain ihmetyttää ja kyllästyttää. Miten ihmiset voivat ajatella, että se on noin vain heille otettavissa? Miltä se tuntuisi, jos saamelaiset yhtäkkiä alkaisivat käyttää Suomen lippua piknik-vilttinä?

Eurooppalaista kulttuuria, joka on vallalla myös Suomessa, on muovannut hyvin vahvasti kolonisaatio. Lähtökohtana on silloin sellainen ylimielisyys, että voidaan ottaa se, mitä löydetään.”

Ville-Riiko Fofonoff, 23
pohjoissaamen opiskelija

ville1-web

“Kolttasaame on äidinkieleni, eikä saamelaisuus ole ikinä aiheuttanut minulle identiteettikriisiä. Kasvoin Sevettijärvellä, missä ollaan niin sanotusti kolttakulttuurin ytimessä. Jokapäiväinen toiminta oli jotenkin saamelaisaiheista.

Etelässä on enemmän sitten ihmisiä, jotka eivät tiedä saamelaisuudesta. Mielestäni olemme kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Jos aikaisemmin on ollut sellainen asenne, että saamelaiset ovat outoja, laavuissa asuvia ihmisiä, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä, niin nykyään asenne saamelaisia kohtaan on ehkä muuttumassa. Ehkä ihmiset näkevät meidät jo nyt tai tulevaisuudessa tasa-arvoisina.

Olen kirjoittanut koltansaamen ylioppilaskirjoituksissa äidinkielenä. Myöhemmin saamelaisalueen koulutuskeskuksessa innostuin videoiden tekemisestä. Ei niiden tarvitse ajaa mitään agendaa, kunhan siinä puhutaan saamen kieliä ja on joku oma juttu. Nyt opiskelen pohjoissaamea, koska suurin osa saamelaisista on pohjoissaamelaisia. Lisäksi se kieli ylittää valtionrajat, sekä toimii työkielenä saamelaisessa mediamaailmassa.  Tulevaisuudessa haluan päästä tekemään jotain, millä voi elättää itsensä täällä. Ei ole kaukokaipuuta. Kun täällä on se hieno luontokin ja niin poispäin.

Saamelaiset ehkä arvostavat hieman eri asioita kuin tavalliset suomalaiset ihmiset. Luontoa, eläimiä, vettä, tällaisia. Täällä myös tottuu sellaiseen hiljaisuuteen ja siihen, että pärjää yksin, vaikka metsässä. Tai ainakin, jos katoaa metsään, niin ei kuole heti ekana päivänä.”

Teksti ja kuvat: Susanna Kosonen / Ihmisoikeusliitto