Koko maailmassa rapautetaan tällä hetkellä ihmisoikeusrakenteita, joiden tehtävä on suojella meidän kaikkien oikeuksia. Ihmisoikeustoimijoita lyödään maneesiin monin keinoin. Näin myös täällä Euroopassa, tällä hetkellä. Ihmisoikeudet ovat kuitenkin feministin ja feminismin keino toimia yhdenvertaisemman maailman puolesta. Eivät suinkaan ainoa keino, mutta yksi kovin keskeinen.

Naisten oikeuksien liike ja feminismi ovat muuttaneet maailmaa, mutta eniten ovat hyötyneet jo valmiiksi etuoikeutetussa asemassa olevat naiset ja miehet, sellaiset kuin esimerkiksi minä. Vähemmistöt ja eri tavoin taustansa takia syrjityt eivät näistä oikeuksista ole päässeet yhtä lailla osaksi.

Mitä toivoisin uudelta puolueelta, miltä tahansa uudelta puolueelta? Että yhdenvertaisuuden edistäminen otetaan pohjaksi kaikkeen politiikkaan. Ettei se jää omaan siiloonsa vaan, että niin talous-, turvallisuus- kuin ympäristöpolitiikkaa tarkasteltaisiin sen näkökulmasta, ketä kulloinenkin päätös hyödyttää, kenen asemaaa se vaikeuttaa, miten sukupuoli, miten ikä vaikuttavat? Miten työnsaantiin vaikuttaa ihonvärisi tai se, että käytät pyörätuolia? Missä hoidat raskaudenajan seurantaa, jos sinulla ei ole, paperittomana henkilönä, edes oikeutta terveyspalveluihin? Täällä Suomessa, tänään.

Viranomaisten ja poliittisten päättäjien täytyy vihdoin miettiä merkittävien päätösten yhteydessä etukäteen, miten ne vaikuttavat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Ja ei vain kuvitellun keskimääräisen ihmisen kannalta, vaan erilaisten ihmisten ja ryhmien kannalta.

Poliittisilta vallanpitäjiltä toivon syvempää kansainvälisyyttä. Euroopan mailla on käynnissä kummallinen itseensä käpertyminen. Myös Eurooppa on niin eriarvoinen paikka, niin täynnä ihmisoikeusongelmia, ettei niitä voiteta kansallisella lähestymisellä. EU:n ja Turkin sopimus pakolaisten liikuttelusta on karmea esimerkki EU:n ihmisoikeuspolitiikan kaksoisstandardeista.

Suomessa juuri tällä hetkellä täytyy turvata viisaammalla politiikalla oikeus riittävään toimeentuloon ja puuttua jatkuvasti syveneviin, ja sukupuolittuneisiin, terveyseroihin. Tutkittua tietoa on riittävästi, mutta poliitikot ja viranhaltijatkin näyttävät juuttuneen vaihtuvien hallintohimmelien kierteeseen.

On ymmärrettävä laajoja eurooppalaisia tendenssejä. Suomalaiset – ja seurauksiltaan monella tapaa sukupuolittuneet – sosiaalietuuksien leikkaukset eivät tapahdu tyhjiössä.

Erityisen tärkeää tässä ajassa on ymmärtää, miten taloudellisten oikeuksien ja työelämän perusoikeuksien rapautuminen ruokkivat nationalismia, rasismia ja fasismia. Tällaisen syöksykierteen pysäyttäminen on feministisen liikkeen ja politiikan tehtävä.

Vielä ulkopolitiikasta. Sen verran moneen keskusteluun olen itsekin työni takia päässyt mukaan, että uskallan väittää, että YK:n merkitys on Suomessa selvästi heikentynyt viime vuosina. Välillä tuntuu, että YK:ta ei keskeisissä ulkopoliittisissa keskusteluissa enää edes mainita, tai että esimerkiksi sotilasliitto Nato niputetaan joissain keskusteluissa oikeusvaltion puolustajana samaan kategoriaan. Mitä täällä tapahtuu? Haluaisin palauttaa mieleen, miksi YK perustettiin. Rauhan rakentaminen, konfliktien ehkäisy, ihmisoikeuksien turvaaminen. Naisten oikeuksien edistykselle YK on ollut hyvin tärkeä. Kaikkine ongelmineenkin YK on ainoa edes jollain lailla demokraattinen valtioiden kohtauspaikka, jossa etsitään pienintä yhteistä nimittäjää.

Ja YK:n samaten kuin Euroopan neuvoston ihmisoikeusajattelu, se on kuulkaa radikaalia! Ihmisoikeuksista kiinnostunut puolue löytää YK:n kritiikistä Suomen valtiota kohtaan loistavaa tukea. YK sanoo: Suomen on lopetettava transsukupuolisten ihmisten pakkostrelisaatio. YK sanoo: romanilasten syrjintään kouluissa on puututtava tehokkaammin. Ja Euroopan neuvosto sanoo: Suomen täytyy puuttua tiukemmin viharikoksiin ja vihapuheeseen sekä rasismiin.

Talouspolitiikkaan jos mihin tarvitaan feminismiä. Mitä annettavaa feministisellä politiikalla voisi olla sille, että yritykset joutuisivat lopulta, tai edes joskus, vastuuseen aiheuttamistaan ihmisoikeusloukkauksista tai ympäristökatastrofeista, Kainuussa tai Nigeriassa?

Itselleni feminismi on valtarakenteiden tunnistamisen ja purkamisen projekti ja aate. Mutta se on minulle myös rauhan projekti ja aate.

Sekä vanhoilta että uusilta puolueilta näin feministinä toivoisin perusteellista analyysia, ei nopean näkyvyyden hakemista huomiotalouden multaisissa syövereissä. Feminismin pitää puhdistaa ja kirkastaa, ei pöhötyttää ja pinnallistaa. Sellainen politiikka lisäisi toivottavasti luottamusta demokratiaan ja politiikan mahdollisuuksiin pysäyttää paremmin eriarvoisuuden ja syrjinnän moniportaiset kierteet. Se voisi luoda rauhaa. Kiitos.

Kaari Mattila

Kaari Mattila on Ihmisoikeusliiton pääsihteeri ja hän puhui feministisessä puistojuhlassa 20.8.2016 Helsingissä.

Ihmisoikeusliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö.