”Saa palkkaa ja työkavereita, oppii uusia asioita, on mukavaa tehdä työtä ja kokee itsensä tärkeäksi.” Näin kehitysvammaiset nuoret vastasivat, kun Kehitysvammaisten Tukiliitto kysyi selvityksessään, miksi nuoret haluavat opiskella ja hakeutua työelämään. Palkka on tärkeää, jotta voi elättää itsensä, ostaa ruokaa ja vaatteita ja maksaa vuokran. Motiivit tehdä työtä ovat siis samat kuin muillakin työelämään pyrkivillä, kirjoittaa Kari Vuorenpää Palkkaa työstä -kampanjan blogissa.
Mutta kun kysyimme ei-kehitysvammaisilta, miksi heidän mielestään työ on kehitysvammaisille ihmisille tärkeää, palkka puuttui kokonaan listalta. Olen kuullut ihmisten perustelevan mielipidettään sillä, etteivät kehitysvammaiset ymmärrä rahan arvoa tai he eivät tarvitse palkkaa, koska ”heillähän on se työkyvyttömyyseläke”.
Me muut otamme itsellemme oikeuden päättää kehitysvammaisen työntekijän puolesta, että pelkkä työntekemisen ilo saa riittää heille.
”Muuta ei ole tarjolla”
Tälle ajattelulle perustaen Suomessa on luotu kehitysvammaisille ihmisille erillinen palvelujärjestelmä työn teettämiseksi ja ”työelämään” osallistumiseksi.
Kuntien velvollisuus on järjestää sosiaalipalveluna kehitysvammaisille työtoimintaa. Siinä kehitysvammaisille ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua työelämään palkatta, ilman työsuhdetta. Työtoimintaa järjestetään työkeskuksissa ja osa työtoimintaan osallistuvista sijoitetaan tavallisille työpaikoille, tavallisiin työtehtäviin niin kutsuttuun avotyöhön.
Se, mikä tästä työtoiminnasta tekee kyseenalaista ja epäoikeudenmukaista, on vaihtoehdottomuus. Palkaton työtoiminta on lähes ainoa vaihtoehto kehitysvammaisille ihmisille osallistua ”työelämään” ja kokea samankaltaisuutta muiden ihmisten kanssa.
Usein korostetaan sitä, kuinka tyytyväisiä työtoiminnassa olevat ovat työhönsä ja saamaansa palveluun. Tulemmeko me ajatelleeksi sitä, että kyse voi olla siitä, että on pakko olla tyytyväinen?
”Jos en suostu tekemään työtä avotyötoimintana tai työkeskuksessa, minulle ei ole tarjolla mitään muuta, korkeintaan toimintakeskuksessa askartelu.”
Samaa työtä samoilla ehdoilla – kyse on vammaisten ihmisten oikeuksista
Myös kehitysvammaisten ihmisten työntekemistä pitäisi kuitenkin tarkastella työlainsäädännön valossa.
Työsuhde syntyy, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy. Tunnusmerkkejä ovat työstä tehty sopimus, työn tekeminen ansaintatarkoituksessa, työn tekeminen toiselle, työstä saatu vastike ja työn tekeminen työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa.
Näin tarkasteltuna työtoimintana teetetty työ pitäisi usein olla jo nyt työsuhteessa tehtävää työtä.
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista edellyttää vaihtoehtoja. Vammaisten henkilöiden osallisuutta pitää vahvistaa ja yhdenvertaista avoimille työmarkkinoille pääsyä pitää tukea. Vaihtoehdoton palkattoman työn teettäminen vammaisuuden perusteella on sopimuksen mukaan kielletty!
Hyviä tukimuotoja työllistymiseen on olemassa
Ihmiset, joilla on kehitysvamma, tarvitsevat usein vammastaan johtuen muiden ihmisten tukea hankalissa asioissa. Työllistyminen on yksi tällainen hankala asia.
Tätä tarkoitusta varten on jo 20 vuotta ollut olemassa hyvä tukimuoto – työhönvalmennus. Tuettuun työhön kuuluva työhönvalmennus mahdollistaa myös kehitysvammaisten ihmisten työsuhteisen työn tekemisen. Tuetussa työssä työllistyjä on työnhakija ja -tekijä, hän on itse toimija eikä vain toiminnan kohde. Valitettavasti työhönvalmennusta käytetään kunnissa toistaiseksi hyvin vaihtelevasti.
Pelkkä palkattoman työn teettäminen ei enää riitä! Kuntien tulee lisätä vaihtoehtoja kehitysvammaisille ihmisille tarjoamiinsa palveluihin. Vaihtoehtojen puute näyttäytyy tänä päivänä jo ihmisoikeusongelmana.
Valinnanvaran lisääminen on välttämätöntä, koska työ on kiistatta tärkeä asia – ihan jokaiselle.
Kari Vuorenpää
Kirjoittaja työskentelee työelämän asiantuntijana Kehitysvammaisten Tukiliitossa.
Tutustu: Ihmisoikeusliiton ja Kehitysvammaliiton Palkkaa työstä -kampanjaan.
