Nuoren avoin ja arvostava kohtaaminen on nuorisotyön ammattilaiselle päivänselvä periaate samoin kuin tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen. Nuorisotyöntekijä on luotettava aikuinen, joka antaa nuorelle tilaa rakentaa omaa identiteettiään ja löytää oman polkunsa. Nämä ovat asioita, joiden ymmärtää olevan vahvasti sidoksissa ihmisoikeuksiin, kunhan hetkeksi pysähtyy ajattelemaan.

Tuo pysähtyminen vain ei ole itsestään selvää – nuorisotyöntekijät tahtovat olla erittäin tekeviä ja käytäntöön pureutuvia ihmisiä. Aina on joku projekti työn alla ja kalenteri täyttyy toiminnasta. Se on toki hyvä asia, mutta oman työn perustan ja arvopohjan pohtiminen aika ajoin on myös tärkeää. Jos aina vain keskittyy tarmokkaaseen tekemiseen kohottamatta katsettaan, voi huomaamattaan ajautua sivuraiteille touhuamaan jotain epäolennaista tai jopa epäeettistä.

Nyt kun olen itse uppoutunut aiheeseen enemmän, minusta tuntuu kummalliselta, ettei ihmisoikeuksista puhuta enemmän perus- ja ammatillisessa koulutuksessa. Kyseessä ovat sentään Suomen perustuslakiin kirjatut kaikkia maassa olevia koskevat oikeudet ja velvollisuudet! Sen sijaan että keskustelun lähtökohdaksi otetaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen tavallisten ihmisten arjessa esimerkiksi perheessä, koulussa tai työpaikalla, tuntuu yksinkertaisemmalta puhua vaikkapa lähisuhdeväkivallasta, koulukiusaamisesta tai luonnonsuojelusta. Yksittäisiä, konkreettisia aiheita on helpompi käsitellä, mutta toisiko niiden sitominen järeämpään teemaan lisää painoarvoa?

Nuoret kohtaavat jatkuvasti alentavaa ja epätasa-arvoista kohtelua aikuisten taholta. Väsynyt vanhempi karjuu teiniangstiselle muksulleen pää punaisena. Opettaja kysyy koko luokalta, onko kenelläkään vähemmän typerää vastausta kysymykseen kuin Jamijessicalla. Nuoriso-ohjaaja heittää huonosti käyttäytyvän nuoren ulos tilalta kuulumisia kyselemättä. Aikuisten suhtautuminen voi johtua siitä, että nuori on keskeneräisyydessään ja ehdottomuudessaan monesti aika rasittava, ja me aikuisetkin olemme vain ihmisiä. Väitän kuitenkin, että tärkeämpi syy huonoon kohteluun on meidän aikuisten oma asennevamma nuoruutta kohtaan. Nuorelle on helpompi olla ikävä, koska hän on yleensä altavastaajana.

Samaan aikaan nuoret käyttävät älypuhelimiaan ja somea aikuisten pilkkaamiseen eivätkä pysähdy ajattelemaan toimintansa seurauksia aikuisia paremmin.

Miten saada kaikenlaiset tossunkuluttajat iästä, taustasta ja koulutustasosta riippumatta ymmärtämään yhtäläisen ihmisarvon ja toisten kunnioittamisen tärkeyden? Ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus eivät ole huono keino, veikkaan.

Ninni nuorisotyöntekijä

Nina Ekonoja

Kirjoittaja on nuorisotyöntekijä Rovaniemeltä. Hän osallistui kaupunkimaisen nuorisotyön verkoston Kanuunan ja Humakin ihmisoikeuskasvatuksen kouluttajaopintoihin ja helmikuussa Ihmisoikeusliiton järjestämään ihmisoikeuskoulutukseen Rovaniemellä.

Lue lisää: