Ihmisoikeusliitto tekee tyttöjen ympärileikkausten vastaista työtä

Tyttöjen sukuelinten silpominen on yhä arka aihe ammattilaisille Suomessa. Puheeksiottaminen on muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon, opetusalan ja maahanmuuttotyön ammattilaisten velvollisuus. Se ei ole vapaaehtoinen asia, jonka voi unohtaa, jos aihe tuntuu hankalalta tai jos toivoo, että joku muu on varmaan jo puhunut tästä.

Meistä toinen, Solomie, oli eräässä pääkaupunkiseudun äitiysneuvolassa suomea puhumattoman ystävänsä mukana. Terveydenhoitaja kävi läpi neuvolakortin kysymyksiä, mutta jätti välistä tyttöjen ympärileikkausta koskevan kysymyksen. Kun Solomie ihmetteli asiaa, vastasi terveydenhoitaja: ”Luulin, että häneltä on kysytty sitä aikaisemmin.”

Olemme tavanneet monia Suomessa synnyttäneitä naisia, joiden kanssa kukaan ammattilainen ei ole koskaan ottanut puheeksi tyttöjen ympärileikkausta. Näin siitä huolimatta, että nämä naiset tulevat alueelta, joissa suurin osa tytöistä kokee sukuelinten silpomisen jossakin muodossa. STM:n ja THL:n ohjeistus kuitenkin velvoittaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ottamaan asian puheeksi.

Myös Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan asia tulee ottaa puheeksi turvapaikanhakijoille tehtävässä terveystarkastuksessa. Vastaanottokeskusten asukkailta olemme kuulleet, ettei näin tapahdu. Vastaanottokeskuksissa työskentelevät terveydenhoitajat kertovat, että käytäntö vaihtelee suuresti ja riippuu yksittäisen työntekijän osaamisesta. Turvapaikkapuhuttelussa asiaa ei kysytä, vaikka tyttöjen sukuelinten silpomisen riski on turvapaikkaperuste.

Ammattilaiset huolissaan luottamuksen menettämisestä tai rasistin leimasta

Olemme kouluttaneet Ihmisoikeusliitossa vuosien varrella tuhansittain päiväkotien, vastaanottokeskusten ja Maahanmuuttoviraston henkilökuntaa, sosiaalityöntekijöitä, gynekologeja, lääketieteen opiskelijoita sekä kätilö- ja sosionomiopiskelijoita. Poikkeuksetta koulutettavat nostavat esiin pelon ottaa sukuelinten silpomista puheeksi, ”koska se on niin vaikea aihe”. Päiväkodeissa työskentelevät voivat pelätä menettävänsä perheen luottamuksen, jos kysyvät, aiotaanko tyttö ympärileikata kesälomamatkalla. Toiset ovat huolissaan rasistin leimasta.

Keskusteluryhmissämme tehdyn kyselyn mukaan Ihmisoikeusliiton jälkeen eniten tietoa tyttöjen sukuelinten silpomisesta saadaan mediasta ja päiväkodista. Tämän jälkeen tulevat neuvolat, koulu, sukulaiset ja ystävät ja vielä papit, imaamit ja Raamattu tai Koraani. Harva on saanut tietoa sosiaalityöntekijöiltä tai terveysasemalta, ja yksityiseltä lääkäriltä taas ei yksikään.

Poliisin tietoon on tullut hyvin vähän ympärileikkausepäilyjä, eikä tapauksia ole ollut oikeudessa. THL:n raportista puolestaan käy ilmi, että 10 ammattilaista oli ollut ”tilanteessa, jossa oli epäilty, että ympärileikkaus oli tehty maahanmuuttajataustaiselle tytölle Suomeen tulon jälkeen”. Vain neljä vastaajaa kertoi, että tämä oli johtanut toimenpiteisiin.

Erillislaki ei ole ratkaisu tyttöjen sukuelinten silpomisen estämiseen

Auttaisiko tilanteeseen tyttöjen sukuelinten silpomisen erillinen kriminalisointi? Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko nosti erillislain esiin loppukesästä.

Erillislaki vaatisi pohdintaa ainakin silpomisen muotojen määrittelystä, kosmeettisesta sukuelinkirurgiasta, uhrien tukemisesta, poikien ympärileikkauksesta ja siitä, koskisiko ilmoitusvelvollisuus myös perheenjäseniä.

Laki saattaisi lisätä ammattilaisten tietoa asiasta ja ehkä sen myötä luotaisiin selkeät toimintaohjeet. Ammattilaiset saattaisivat ottaa vakavammin puheeksiotto- ja ilmoitusvelvollisuuden. Toisaalta erillislaki voisi vaikeuttaa ennaltaehkäisevää työtä: Ihmiset eivät välttämättä uskalla puhua ympärileikkauksesta yhtä avoimesti esimerkiksi Ihmisoikeusliiton ryhmissä tai edes lähipiirissään. He saattaisivat pelätä, että heistä tehdään rikosilmoitus.

Suomessa asuvien tyttöjen ympärileikkaus Suomessa tai ulkomailla on jo nykyisellään rangaistava teko, joka tutkittaisiin törkeänä pahoinpitelynä. Ongelma on se, että ammattilaisilla ei ole tarpeeksi osaamista, uskallusta tai toimintamalleja ottaa asiaa puheeksi tai tehdä epäilyistä ilmoituksia.

Asennemuutostyötä todellakin tarvitaan. Sen lisäksi ammattilaisia tulee kouluttaa järjestelmällisesti, heille täytyy luoda selkeät ohjeet ja moniammatillista yhteistyötä – erityisesti sosiaali- ja terveysalan, maahanmuuton, opetusalan ja varhaiskasvatuksen toimijoiden välillä – tulee tehostaa. Ennaltaehkäisevä työ on kaikkein tärkeintä: meidän pitää varmistaa, ettei yksikään tyttö joudu silvotuksi.

Ihmisoikeusliiton projektipäällikkö Johanna Latvala

Johanna Latvala
projektipäällikkö

Solomie Teshome

Solomie Teshome
asiantuntija

Kirjoittajat työskentelevät Ihmisoikeusliitossa tyttöjen sukuelinten silpomista ja kunniaan liittyvää väkivaltaa ennaltaehkäisevässä KokoNainen-hankkeessa, jota tukee STEA.

Lue lisää:

%d bloggers like this: