Hyppää sisältöön

Ilman riittävää sosiaaliturvaa kuka tahansa voi päätyä köyhyyteen

Millaista on olla köyhä Suomessa? Millaiset syyt voivat johtaa köyhyyteen ja mitä köyhyydestä seuraa?

Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmän jäsenet Pasi, Taija, Amina, Maria ja Virpi kertovat esimerkiksi köyhyyden aiheuttamasta epävarmuudesta ja häpeästä, näköalattomuudesta, mahdollisuudesta tavoitella omia unelmia sekä halusta turvata omille lapsille elämä, jossa ei tarvitsisi kokea köyhyyttä.

Tämä todellisuus on vieras suurelle osalle suomalaisista. Siksi voi olla vaikea ymmärtää, millaisia vaikutuksia sosiaaliturvaleikkauksilla on ihmisten arkeen.

Sosiaaliturva ja riittävä toimeentulo ovat jokaiselle kuuluvia ihmisoikeuksia. Näiden oikeuksien turvaamiseen Suomi on sitoutunut ihmisoikeussopimuksissa ja perustuslaissa. Aivan jokaisella on oikeus toimeentuloon, joka mahdollistaa ihmisarvoisen elämän.

Puolusta kanssamme oikeutta riittävään toimeentuloon!

Ihmisoikeudet eivät edisty itsestään, vaan ne kaipaavat puolustajia ihan joka päivä. Voisitko tukea pitkäjänteistä työtämme kuukausilahjoittajana? > Liity joukkoon täällä!

Marian tarina

Maria katsoo vakavana kameraan. Taustalla bussi ja kaupunkinäkymää.

Olen ollut koko elämäni pienituloinen tai ainakin köyhempi kuin monet muut.

Vanhempani olivat kuormittuneita ja kyvyttömiä kohtaamaan meitä lapsia. Perheeni joutui turvautumaan muiden apuun. Myös lama iski leimansa meidän viisilapsisen perheemme arkeen ja seurauksia on kannettu vuosikymmeniä.

Yläasteikäisenä halusin ottaa kontrollin omiin käsiini ja suoritin pakonomaisesti koulua ja urheilua.  Voimavarat menivät siihen, että pyrin piilottamaan taustani ja olemaan parempi kuin muut.

Kun aloitin lähihoitajaopinnot, aloin heti tehdä töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Ensimmäinen palkka oli kuin huumetta. Minulla oli tunne, että pystyn vaikuttamaan elämääni. En kokenut nuorena väsymystä, vaikka tein vaan töitä ja opiskelin. Vasta myöhemmin ymmärsin, että olin jatkuvasti väsynyt jo silloin. Usean vuoden ajan hoidin vain muita ja laiminlöin itseni.

Tehtyäni hoitoalalla töitä 15 vuotta ja suoritettuani myös yhteisöpedagogin tutkinnon sairastuin vakavaan työuupumukseen ja masennukseen. Toipuminen ja kuntoutuminen kesti kauan. Nyt yritän työllistyä eri alalle ja olenkin työskennellyt lyhyissä työsuhteissa. Työllistyminen on kuitenkin hankalaa ja minusta tuntuu kohtuuttomalta, että pitkä työkokemukseni pyyhitään pois ja joudun aloittamaan nollasta.

Köyhyydessä erityisen pahalta tuntuu se, etten voi tarjota lapsille asioita, joihin muilla on mahdollisuus.

Minulla ei ole varaa päästää lasta kaverin mukana uimahalliin. Lapset kinuavat hampurilaiselle, kun kuljemme ravintolan ohi. Tili on tyhjä, joten lupailen, että mennään joku toinen kerta. Suurin osa tavaroistamme on lahjaksi saatuja, koska kirpputoriinkaan ei aina ole varaa. On aina yhtä ihmeellistä, kun välillä pääsen töihin ja voin itse valita lapselle uudet kengät.

Silloin tällöin voin ostaa tai saada lahjaksi vaatteita, jotka piilottavat sen, että olen köyhä. Vaatteet eivät kuitenkaan poista sitä leimaa, joka minulla niiden alla on. Tämä sama identiteetti on seurannut minua aikuisuuteen, vaikka kuinka olen yrittänyt pyristellä siitä irti. Lapsilleni en halua sitä siirtää.  

Köyhyys tuntuu usein häpeälliseltä ja toivottomalta. Työtöntä arvostellaan joka suunnalta, myös suoraan päin naamaa.

Joka puolelta saan viestiä, että pitäisi mennä töihin ja pärjätä omillaan, vaikka kyse ei ole siitä, etten haluaisi.

Uuden suunnan ja paikan löytäminen elämässä ottaa aikansa, jos on ehtinyt pudota kyydistä. Takaisin yhteiskunnan ”kunnialliseksi” jäseneksi pääseminen vaatii monta onnistunutta siirtoa. Kun on vuosia nähnyt ihmiselämän nurjaa puolta, vie myös hetken ennen kuin pystyy näkemään hyvää missään.”

Marian nimi on muutettu.

Virpin tarina

Virpi katsoo suoraan kameraan varovasti hymyillen. Taustalla näkyy graffitiseinä.

Terveydentilani on vaikuttanut jo pitkään työkykyyni ja toimeentulooni.

Oma tieni pienituloiseksi alkoi siitä, kun minulle läheinen äitini menehtyi vuonna 2006 ja terveyteni petti. Minulla oli samaan aikaan hoidettavana lapset ja maatila ja tein kuormittavaa myyntityötä.  

Yritin tehdä osa-aikaisena töitä, vaikka työnteko pahensi kipujani ja terveydenhuollossa minua oli kielletty tekemästä henkisesti kuormittavaa työtä. Olin kaksi vuotta ilman tuloja johtuen työsuhde- ja palkkakiistasta, joka eteni myös oikeuteen asti. Tähän päälle tuli avioero, maatilan myyminen ja elatusapukiistat. Minulla todettiin myös psyykkinen sairaus. Tuntui, että kaikki pilarit elämässäni sortuivat. 

Myöhemmin elämässäni koin lähisuhdeväkivaltaa. Se jätti pysyviä fyysisiä vammoja, jotka vaikuttavat työkykyyni. Polvivammani on pahentunut vuosi vuodelta.

Viime vuosina rahat eivät ole meinanneet riittää edes ruokaan, joten en ole voinut kuntouttaa jalkaani. Arkeani haittaavat myös toimintakykyä heikentävät nivelrikko ja fibromyalgia. 

Olen hakenut vuosien mittaan työkyvyttömyyseläkettä jo neljä kertaa, mutta joka kerta päätös on ollut kielteinen. Jos en tälläkään kertaa saa muutosta päätökseen, joudun myymään asuntoni, koska asumistuki omistusasuntoihin päättyy. 

Köyhyys aiheuttaa jatkuvaa häpeää.

Joudun aina selittelemään, että en voi tehdä jotakin, koska minulla ei ole varaa. Päivät kuluvat kotona, ja telkkari ja koirat ovat lähes ainoa viihdyke elämässäni. En voi käydä kahvilla, elokuvissa tai harrastaa mitään maksullista. En voi edes käydä kavereiden luona, koska kulkeminen on kallista. Yksin kotiin jääminen eristää. Lapsetkin kantavat edelleen köyhyyden seurauksia mukanaan.  

Asuntolainojen korkojen nousu ja ruuan hinnan nousu ovat pienentäneet entisestään käytettävissäni olevia varoja.

Kuljen laskimen kanssa kaupassa, jotta rahat riittäisivät kuun loppuun.

Olen jatkuvasti epävarma toimeentulosta. Pelkoni käyvät toteen, kun asiat menevät rikki tai koirani sairastuvat, ja tulee ylimääräisiä kuluja. Henkisen hyvinvoinnin kannalta koirat ovat minulle elintärkeitä. Ihmisten mielestä köyhällä ei saisi olla mitään: ei lemmikkiä, omistusasuntoa tai autoa. Kaikki on köyhältä kielletty.  

Ihmiset ajattelevat, että köyhyys on oma valinta ja köyhät ovat laiskoja. Suuri osa meistä on sairaita, eivätkä pakkokeinot tee meistä työkykyisiä. En todellakaan olisi vaihtanut hyviä tulojani sairauksiin ja nollatuloihin. Kenelle tahansa voi käydä, kuten minulle on käynyt. Haluan antaa kasvot köyhyydelle ja puhua suoraan, jotta ihmiset tietäisivät, millaista köyhän arki on.” 

Traileri Taijan, Aminan ja Pasin tarinoista

Köyhien ihmisten todellisuus on vieras suurelle osalle suomalaisista. Siksi Taija, Amina ja Pasi kertovat omat tarinansa.

Taijan tarina

Taija muistuttaa, että kuka tahansa voi päätyä köyhyyteen. Ihmiset eivät vaan ymmärrä sitä ennen kuin se tapahtuu itselle. Katso Taijan tarina!

Pasin tarina

Pasi haluaa turvata lapselleen elämän, jossa ei tarvitsisi kokea köyhyyttä ja ulkopuolisuutta. Katso Pasin tarina!

Aminan tarina

Aminan tulot ovat tänä vuonna olleet niin pienet, että hänellä ei ole aina ollut varaa ruokaan. Katso Aminan tarina!

Videot ja kuvat: Mättö Media / Aino Mättö

Sinäkin voit puolustaa ihmisoikeuksia!

Riittävän toimeentulon takaaminen ei ole arvovalinta vaan ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille. Kuukausilahjoittajana puolustat ihmisoikeuksia tänään, huomenna ja jokaisena päivänä > Lahjoita ihmisoikeustyöllemme täällä!

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus