Kannanotto: Järjestöt kiittävät Helsingin päättäjiä aktiivisuudesta yhdenvertaisen hätämajoituksen järjestämisessä. Sosiaali- ja terveyslautakunta äänesti toukokuussa hätämajoitusoikeuden laajentamisen puolesta niin, että jatkossa kaikilla riippumatta kansalaisuudesta tai maassaolostatuksesta olisi oikeus hätämajoitukseen henkeä ja terveyttä uhkaavissa tilanteissa. Kaupunginhallitus ja -valtuusto käsittelevät asiaa syksyn aikana.

”Toivomme Helsingin päättäjiltä rohkeutta jatkaa ihmisoikeuksia puolustavalla linjalla,” kommentoi Heli Aali Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeesta.

Viime talven kovissa pakkasissa useita ihmisiä jäi hätämajoituksen ulkopuolelle ja paperittomia henkilöitä hoitavalla Global Clinicillä jouduttiin hoitamaan jopa hyvin vakavia paleltumia. Allekirjoittajatahojen tiedossa on myös tapauksia, joissa hätämajoitusta ei ole järjestynyt edes kiireellisestä sairaalahoidosta kotiutuville potilaille, vaikka lääkäri on arvioinut majoituksen toipumisen kannalta välttämättömäksi.

Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen ja valtuutettu Veronika Honkasalon aiheesta tekemät kantelut ovat parhaillaan eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä.

”Meillä ei ole aikaa jäädä odottelemaan oikeusasiamiehen ratkaisua. Kaupungin on toimittava nyt, ettei kukaan jää ensi talvena pakkaseen,” sanoo matalan kynnyksen toiminnan esimies Jussi Lehtonen Vailla vakinaista asuntoa ry:stä.

Helsingin kaupungin ohjeistuksella on rajattu ihmisiä hätämajoituksen ulkopuolelle muilla perustein kuin heidän tarpeensa mukaan. Tämä ei ole hyväksyttävää. Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät, että jokaiselle järjestetään välttämätön toimeentulo ja huolenpito riippumatta maassaolostatuksesta tai oleskelun kestosta. Myös Suomessa toisella paikkakunnalla kirjoilla olleiden suomalaisten oikeutta hätämajoitukseen on rajoitettu Helsingissä.

Tällä hetkellä hätämajoituksen ulkopuolelle jäävät ulkomaalaiset ovat pääosin EU-kansalaisia muun muassa Romaniasta, Bulgariasta ja Virosta. He ovat tulleet Suomeen parantamaan toimeentuloaan ja ovat saattaneet työskennelläkin Suomessa jo pitkään. Siirtolaisista romanivähemmistöön kuuluvat kohtaavat kotimaissaan syvää köyhyyttä ja syrjintää.

Kokonaisuutena tarkastellen liikkuvien EU-kansalaisten on todettu hyödyttävän jäsenmaita: He ovat koko väestöä useammin työmarkkinoilla ja parantavat talouden toimintakykyä paikkaamalla osaamisvajetta ja auttamalla poistamaan työmarkkinoiden pullonkauloja.

”Emme voi vain poimia rusinoita pullasta vapaan liikkuvuuden suhteen. Ihmiset liikkuvat ja niin pitkään, kun he ovat täällä, meillä on vastuu siitä, ettei ketään jätetä heitteille”, tiivistää johtava diakoniatyöntekijä Marita Nummelin Helsingin erityisdiakoniasta.  Viranomaisen tulee viimesijassa suojella jokaisen henkeä ja terveyttä ja riittävien hätämajoitustilojen järjestäminen on tämän velvollisuuden ydintä. Oikeus hätämajoitukseen kuuluu jokaiselle, joka ei itse pysty järjestämään ihmisarvoista majoitusta.

Lue kannanotto (pdf).

Lisätietoja:

  • Heli Aali, lakimiesPaperittomat-hanke, Pakolaisneuvonta ry,  p. 045 237 7104, heli.aali(at)pakolaisneuvonta.fi
  • Jussi Lehtonen, matalan kynnyksen toiminnan esimies, Vailla vakinaista asuntoa ry, p. 050 373 0920, jussi.lehtonen(at)vvary.fi

Mukana kannanotossa:

ADRA Finland säätiö

Emmaus Helsinki ry

Ensi- ja turvakotien liitto ry

Globaali sosiaalityö ry

Helsingin Global Clinic

Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien erityisdiakonia ja kansainvälinen työ

Ihmisoikeusliitto

Moniheli ry, Katto-hanke

Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hanke

Sininauhasäätiö

Suomen Caritas ry/ Caritas Finland rf

Suomen Mielenterveysseura ry

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri

Suomen Setlementtiliitto

Vailla vakinaista asuntoa ry

Vapaa Liikkuvuus -verkosto

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry