Suunnistaja miettii samaan aikaan kolme asiaa: missä olin, missä olen ja minne menen. Samalla tavalla on syytä myös ihmisoikeuksista tietää, mistä ne ovat tulossa, missä ne nyt ovat ja mihin ne ovat menossa.

YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen allekirjoittamisesta on tänään tasan 70 vuotta. Julistus on tässä päivässä edelleen jatkuvasti monella tapaa läsnä, vaikka emme sitä usein enää huomaisikaan, paitsi tietenkin näin merkkipäivänä.

Ihmisoikeusjulistus vaikuttaa tähän päivään jo yksin sen takia, että julistus on ollut esikuvana käytännössä kaikille ihmisoikeussopimuksille. Niin ikään julistus on ollut, varsinkin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kautta, suurena inspiraation lähteenä perustuslakimme perusoikeussäännöksille, samoin kuin Euroopan unionin perusoikeuskirjalle.

Kun siis esimerkiksi eduskunnan perustuslakivaliokunta tai korkein hallinto-oikeus taikka eduskunnan asiamies tänään soveltavat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, EU:n perusoikeuskirjaa tai perustuslain perusoikeussäännöksiä, ne antavat merkitystä myös 70-vuotiaalle ihmisoikeusjulistukselle, jolle nykyiset perus- ja ihmisoikeudet pohjautuvat.

Kuluneet 70 vuotta ovat sisältäneet runsaasti suurempia ja pienempiä edistysaskelia ihmisoikeuksien suojelun ja edistämisen kannalta. Mutta vuosikymmeniin mahtuu myös paljon takaiskuja ja taka-askelia, samoin kuin hapuilun ja paikallaan polkemisen kausia.

Tänään on valitettavasti taas kerran runsaasti aihetta huoleen ihmisoikeuksien kannalta. Eikä kysymys ole vain ihmisoikeuksien kyseenalaistamisesta, vaan myös sellaisista ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta keskeisistä peruspilareista kuin demokratia ja oikeusvaltioperiaate.

Etevä Yhdysvaltain perustuslain tuntija, Bruce Springsteen, on hiljattain todennut, että Yhdysvaltain perustuslain laatijat yrittivät aikoinaan tehdä niin pitävän systeemin, että idioottikin voisi johtaa Amerikan Yhdysvaltoja. Ja Springsteenin mukaan ”tätä teoriaa me totisesti testaamme tällä hetkellä”.

Mutta idiootteja ja ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiota kyseenalaistavia löytääkseen ei tarvitse mennä rapakon taakse. Heitä on yllin kyllin myös meillä Suomessa ja muualla Euroopassa.

Tuorein havainto on itsenäisyyspäivältä, kun hakaristiliput liehuivat hetken Hakaniemessä. Jos jotain hyvää siitä tapahtumasta hakee, se on siinä, että meillä on ammattitaitoinen, tilanteen tasalla oleva poliisi, joka päätti lopettaa hakaristilippujen liehuttelun heti alkuunsa. Tämä antaa osaltaan uskoa siihen, että kotimainen systeemimme – Bruce Springsteenin sanoja lainatakseni – on niin pitävä, että se torjuu tarvittaessa paljon, paljon isommatkin ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion horjuttamisyritykset.

Huomattavan usein törmää Suomessa ajatteluun, että ihmisoikeusongelmat ovat jossain muualla. Tai että ongelmat, jos niitä ylipäätään on, ovat lähinnä Titanicin kansituolien helinää.

Mutta isoja ja vielä suurempia ongelmia löytyy riittävästi Suomestakin. Ja paradoksaalisesti vieläpä usein sellaistenkin oikeuksien alueelta, joissa kuvittelemme olevamme mallimaa: Vaikka Suomi on monessa suhteessa ollut edellä kävijä sukupuolten tasa-arvossa, naisiin kohdistuva väki­valta on edelleen iso ongelma, samalla kun naisten euro tahtoo tiukasti pysyä reilun 80 sentin tuntumassa.

On myös harhaluulo, että perusturvan taso olisi Suomessa eurooppalaisittain korkealla tasolla. Päinvastoin: Suomi on viime vuosina toistuvasti saanut moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan, kuten työttömyysturvan, liian alhaisesta tasosta.

Äskettäin Suomi myös saavutti skandaalimaisen piikkipaikan maahanmuuttajien syrjinnässä Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksessa. Ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, oikeuksien toteutuminen kangertelee kroonisesti vuosikymmenestä toiseen. Ja niin edespäin. Ihmisoikeusongelmia löytääkseen ei todellakaan tarvitse mennä edes kotia kauemmaksi, koska perheväkivaltatilastoissakin Suomi valitettavan tasaisesti napsii kärkisijoja eurooppalaisissa tilastoissa.

Suunnistajalle tärkein on aina seuraava rasti ja samalla lailla meidän pitää olla erityisen kiinnostunut ihmisoikeuksien huomisesta. Jos pitää mainita tänään kolme suurinta huomisen haastetta ihmisoikeuksille, ne ovat suuruus- ja tärkeysjärjestyksessä ilmastonmuutos, ilmastonmuutos ja sitten voimme toki hiukan keskustella, onko kolmas iso ihmisoikeushaaste ilmastonmuutos vai esimerkiksi ns. keino- tai tekoäly taikka koko ajan lisääntynyt nationalismi ja populismi.

Ilmastonmuutos ei ole ylivoimaisesti massiivisin haaste ihmisoikeuksille vain sen takia, että ilmastonmuutoksen myötä ihmisarvoisen elämän perusedellytykset ovat vaarassa tuhoutua yhä laajemmin maapallolla – ja ensimmäiseksi juuri sellaisilla alueilla, joilla ihmisarvoisen elämän perusedellytykset ovat jo muutoinkin koetuksella. On selvää, että ilmastonmuutos tuottaa jatkossa esimerkiksi ilmastopakolaisuutta mittakaavassa, johon verrattuna parin vuoden takainen ns. pakolaiskriisi on ehkä sitten volyymiltaan sitä Titanicin kansituolien helinää.

Ilmastonmuutos luo valtaisan ihmisoikeushaasteen ennen muuta siksi, että se pakottaa hyvin vakavasti miettimään perusteistaan alkaen sitä ihmisoikeusjulistukseen palautuvaa ihmisoikeusajattelua, joka liberalismin ja valistusajattelun hengessä historiallisesti korostaa yksilön oikeuksia suhteessa valtioon ja ympäröivään yhteiskuntaan.

On kyseenalaista, missä määrin ihmisoikeusjulistuksen henkilökohtaisia oikeuksia painottava ajattelu kunnolla enää kykenee tarjoamaan vastauksia tässä historiallisessa tilanteessa, jossa ilmastonmuutos on pitkälti ihmiskunnan aikaansaannos ja jossa ihmisestä on tullut paitsi luonnon, ympäristön ja eläimistön myös oman tulevaisuuteensa ratkaisija. Tässä yhteydessä on merkillepantavaa, ettei vuonna 1948 laaditussa ihmisoikeusjulistuksessa mainita lainkaan luontoa, ympäristöä eikä eläimistöä.

Silti ihmisoikeusjulistuksestakin kohdittain löytyy joitain suuntaviivoja ilmastonmuutoksen rajoittamisyrityksiin ekologisesti ja sosiaalisesti – ja toivottavasti myös ihmisoikeuksien kannalta – siedettävälle tasolle. Ensinnäkin ohjenuoraa antaa 1 artikla, jonka mukaan kaikille ihmisille ”on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” Ja vielä parempi evästys on julistuksen 29 artikla, jonka mukaan ”jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.” Ylipäätään on syytä alkaa entistä painokkaammin korostamaan kaikkien meidän – eikä siis vain julkisen vallan tai jonkun muun – omaa henkilökohtaista vastuuta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta sekä ympäristöstä, kuten perustuslakimme 20 §:ssä jo oikeasuuntaisesti tehdään.

Kenties tärkein lähtökohta ilmastonmuutoksen ihmisoikeus- ja kaikkiin muihin haasteisiin on kuitenkin välttää vaipumista epätoivoon ja ottaa ilmastotalkoisiin edes toivon kipinä mukaan presidentti Koiviston mietelauseen hengessä: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Tuomas Ojanen

valtiosääntöoikeudenprofessori, Helsingin yliopisto
Ihmisoikeusliiton johtokunnan jäsen

Kuvia ja puheenvuoroja EI TINGITÄ! Ihmisoikeuksien illasta.

%d bloggers like this: