Hyppää sisältöön

Palkkatöihin rohkeasti ja iloisin mielin – työvalmennuksen tuella

BLOGI Palkkaa työstä -kampanja: Työllistymisellä palkkatyöhön on iso merkitys erityisryhmiin kuuluville ihmisille. Se tuo vastuuta omasta itsemääräämisoikeudesta, luo tasa-arvoisuutta ja tunteen, että kuulut yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä.

Etevassa eli 45 Etelä-Suomen kunnan kuntayhtymässä alettiin noin vuosi sitten panostaa kehitysvammaisten ihmisten työvalmennukseen. Työvalmennuksen palvelupolkua ryhdyttiin kehittämään yhteistyössä Vere Oy:n kanssa. Työvalmennukselle on nyt varattu resursseja ja aikaa.

Myös meillä Vihdissä oli vuosi sitten tilanne, että asiakkailla oli paljon ulkopuolisia harjoitteluita, mutta ei palkkatyötä. Näitä harjoitteluita kartoittamalla ja tavoitteita luomalla asiakkaat ovat siirtyneet palkkatyöhön ja säilyttäneet Etevan tarjoaman työvalmennuksen tuen, jota Vihdissä nimitämme Vihdin Etevan Duunareiksi. Vihdissä se on saanut kovan työllistymistahdin päälle kuluneen vuoden aikana.

Hyvä luottamussuhde asiakkaan, työpaikan ja työvalmentajan välillä on avainsana onnistumiseen. Kaikki osapuolet sitoutuvat sovittuihin asioihin. Asiakas ja työnantaja uskaltavat pyytää luontevasti apua ja työvalmentaja antaa aikaa sekä jakaa omaa ammattitaitoaan. Työtehtävien soveltaminen asiakkaan taidot ja työpaikan vaatimukset huomioiden edellyttää työvalmentajalta syvällistä perehtymistä. Tulee olla aikaa ja mielenkiintoa perehtyä asiakkaaseen, yritykseen sekä työehtosopimukseen, jotta kaikki asiat saadaan soviteltua paikoilleen.

Vihdin Etevan Duunarien työvalmennuksessa loimme selkeät tavoitteet ja keskustelimme alusta lähtien työnantajien kanssa avoimesti palkkaustavoitteesta, yhteiskuntavastuusta, tuesta sekä siitä kuinka mahtavia työntekijöitä meillä on heille tarjota. Työvalmentaja hoitaa yhdessä työnantajan ja asiakkaan kanssa vaadittavat asiat kuntoon.

Palkkatyöhön pääsy on pitkä prosessi, jolloin asiakas tarvitsee erityisesti työvalmentajan tukea. Jo virastoihin meneminen jännittää, ja tätä asiakkaamme kutsuvatkin paperisotavaiheeksi.

Olemme Vihdin Etevan Duunareissa luoneet työvalmennuspalveluihin jalkautuvan järjestelmän. Se tarkoittaa, että tarjoamme asiakkaalle ohjausta työpaikalle yksilöohjauksena tai ryhmämuotoisena toimintana. Molemmat on otettu hyvin vastaan myös työnantajien keskuudessa, ja ryhmien kautta asiakkaillemme on syntynyt uusia palkkatyösuhteita.

Vihdin Etevan Duunarit kiteyttävätkin: yksilöllisen viikko-ohjelman, työharjoitteluiden ja työkokeilujen kautta itsemääräämisoikeutta kunnioittaen palkkatyöhön!

Heidi Hulkko ja Inka Junnonaho

Kirjoittajat ovat työvalmentajia Eteva kuntayhtymän Vihdin Etevan Duunareissa.

Linkit Vihdin uutisten artikkeleihin:

Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Eteva tuottaa palveluja vuosittain noin 1600 vammaiselle ja kehitysvammaiselle henkilölle. Etevan omistajia ovat 45 Etelä-Suomen kuntaa. Niiden alueella asuu yhteensä noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Eteva on Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiiri.

Tutustu Ihmisoikeusliiton ja Kehitysvammaliiton Palkkaa työstä -kampanjaan!

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus