Olen Merhawi 40-vuotias neljä lapsen isä Helsingin Viikistä. Ammatiltani olen kokki. Tulin Suomeen Eritreasta vuonna 2011. Minulle on aina ollut tärkeää auttaa ihmisiä. Ihmisoikeusliiton toimintaan tulin mukaan seitsemän vuotta sitten. Kun keskustelin Ihmisoikeusliiton asiantuntijan Solomie Teshomen kanssa tyttöjen sukuelinten silpomisesta, silmäni avautuivat. Ymmärsin, miten paljon tietoa tarvitaan ja halusin lähteä viemään viestiä eteenpäin.
Olen järjestänyt esimerkiksi Facebook-keskustelun aiheesta oman kieliyhteisöni miehille. Osallistujia oli Suomen lisäksi Englannista ja Ranskasta. Osa hämmästeli, miten minä miehenä puhun tästä aiheesta, että minulla on varmasti ongelmia parisuhteessani. Minä en siitä välittänyt. Sen sijaan kysyin, onko teillä ollut ongelmia ja voisivatko ongelmat liittyä FGM:ään (female genital mutilation). Siitä syntyi paljon hyvää keskustelua. Osa ajatteli, että uskonto vaatii tyttöjen sukuelinten silpomista ja mietti, missä sen voisi tehdä. Sanoin, ettei uskonto vaadi ja että se aiheuttaa tytöille ja naisille vakavia henkisiä ja fyysisiä seurauksia. Kaiken kaikkiaan vastaanotto oli erittäin hyvä.
Miehillä on vastuu tukea silpomisen läpikäynyttä vaimoaan ja suojella tyttäriään
On totta kai tärkeää, että tytöt ja naiset saavat faktatietoa FGM:stä, oma vaimonikin on käynyt Ihmisoikeusliiton avainhenkilökoulutuksen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei miehillä olisi minkäänlaista roolia. Kun mies saa tietoa siitä, millaisia ongelmia FGM aiheuttaa, hän voi tukea silpomisen läpikäynyttä vaimoaan. Lisäksi molemmilla vanhemmilla on vastuu suojella tytärtä silpomiselta.
Jotta tyttöjen sukuelinten silpominen saataisiin loppumaan, pitää kouluttaa avainasemassa olevia miehiä ja uskontojohtajia. Heillä on suuri valta ja rooli. Olen saanut kysymyksiä siitä, mikseivät uskontojohtajat puhu tästä asiasta.
Neuvoloissa on keskusteltava tyttöjen sukuelinten silpomisesta
Vastuu on myös eri alan ammattilaisilla ja viranomaisilla Suomessa. Haastattelin yhdessä Solomien kanssa Suomessa asuvia naisia, joiden lähtömaat olivat Eritreassa ja Etiopiassa. Monilta ei oltu äitiysneuvolassa kysytty silpomisesta. Osa naisista ei tiennyt, oliko heidät silvottu vai ei. Terveydenhuollossa saatettiin kertoa, että kyllä sinulle on tehty silpominen, mutta sen jälkeen ei oltu annettu apua tai ohjattu hoitoon. Myöskään ei oltu puhuttu siitä, miten tärkeää on, ettei tytärtä silvota. Ammattilaisilla on vastuu puheeksiotosta. Se tarkoittaa vastuuta kertoa Suomen lainsäädännöstä, siitä, mistä voi saada apua ja miten suojella tyttöjä. Neuvoloissa voisi jakaa tietoa eri kielillä, esimerkiksi Ihmisoikeusliiton FGM-esitettä.
”Silpomisesta on puhuttava – ilman häpeää”
Puhuminen ei ole helppoa, koska aihe liittyy seksuaalisuuteen. Olen auttanut monia pariskuntia. Olen kertonut, millaisia ongelmia FGM aiheuttaa naiselle. Sitten pari on keskustellut kotona. Lopulta naiset ovat saaneet lääkäriltä sekä henkistä että fyysistä tukea. Siten pariskunnan ja koko perheen hyvinvointi on lisääntynyt.
Vaikuttaa siltä, että on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka eivät tiedä tyttöjen sukuelinten silpomisesta mitään ja niitä, jotka ovat saaneet paljon tietoa. Pitäisi saada paljon tietävät rohkaistumaan puhumaan avoimesti aiheesta, häpeilemättä.
***********************
Ihmisoikeusliitto on tehnyt tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä Suomessa 20 vuotta. Julkaisemme työssämme mukana olleiden avainhenkilöiden ja yhteistyökumppaneiden haastatteluja loppuvuoden 2022 ajan. Kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.2022 järjestämme Yksikin tyttö on liikaa – 20 vuotta silpomisen vastaista työtä Suomessa –seminaarin.
