Tammikuu 2026 – työnhaun realiteetit:
- Te-palveluiden tarjoamia palveluita ja koulutuksia alallani: 0
- Harjoittelupaikkoja auki: 24
- Soveltuvia alani työpaikkoja: 6, joista vakituisia 3
- Työnhakijoita: n. 500 + harjoittelupaikkoja hakevat opiskelijat
Muutin Suomeen lähes 20 vuotta sitten, hieman päälle parikymppisenä. Suomi on ollut minulle koti, opiskelu- ja työpaikka ja ennen kaikkea maa, jossa olen voinut olla enemmän oma itseni kuin synnyinmaassani. Rakkaimmat ystäväni ja koko elämäni ovat täällä. Viime vuosina olen silti alkanut kysyä itseltäni: onko minulle enää tilaa tässä maassa, jota olen pitänyt kotinani?
Olen ollut nyt kaksi vuotta työttömänä. Mietin, miten Suomessa köyhien ja työttömien tilanne aiotaan ratkaista – onko meille vielä tarjolla toivoa. Työpaikkojen sijaan nykyhallitus on synnyttänyt työttömyyttä, kodittomuutta ja köyhyyttä. Vaurautta on jaettu sinne, missä sitä jo valmiiksi on, ja heikoimmassa asemassa olevien tilanne on entisestään pahentunut. Hyvinvointivaltiota ei enää ole eikä heikoimmista pidetä huolta.
Kuukaudessa käteen jää 40-50 euroa
Työttömyystilanne omalla alallani on lohduton. Vuoden aikana avoinna on ollut noin 115 eritasoista työpaikkaa, ja työttömiä työnhakijoita noin 500. Viittäsataa ihmistä ei voi mahduttaa sataan työpaikkaan, vaikka kuinka patistettaisiin. Kokoaikatyötä ei yksinkertaisesti ole tarjolla riittävästi.
Olen päässyt moniin haastatteluihin, mutta en ole “voittanut”. Kun hakijoita on valtavasti, hakuprosessit venyvät viisivaiheisiksi ennakkotehtävineen ja kuormittavat kaikkia osapuolia. Jossain vaiheessa epätoivo hiipii väistämättä mukaan.
Työllisyyspalveluilla ei ole minulle mitään tarjottavaa. Uudelleenkouluttautuminen ei oikein ole vaihtoehto, koska aikuiskoulutustuki on poistettu ja opintotukikuukaudet käytetty loppuun. Fyysisten rajoitteiden vuoksi en voi tehdä ns. hanttihommia. Minulla on useamman alan koulutus, mutta kaikilta näiltä aloilta on leikattu.
Lokakuussa putosin ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle ja asumistuelle. Vuokran jälkeen minulla jää kuukausittain käteen noin 40-50 euroa, joilla pitäisi maksaa kaikki laskut, ostaa ruokaa, lääkkeitä ja käydä lääkärissä. Puhelinta mulla ei ole varaa korjata ja se hankaloittaa esimerkiksi työnhakuvideoiden kuvaamista. Tässä tilanteessa ei ole kyse huonoista valinnoista, vaan rakenteista, jotka eivät jätä tilaa ihmisarvoiselle elämälle.
“Kannustaminen” tuntuu kurittamiselta
Työttömyysturvan suojaosa mahdollisti aiemmin satunnaisten keikkatöiden tekemisen. Nyt sekin mahdollisuus on viety. Tämä on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, mitä päätöksentekijät toistuvasti sanovat: työnteon pitäisi aina kannattaa.
Suojaosan poiston myötä Kela alkaa selvittää, “työllistääkö” yksittäinen 50 tai 100 euron palkkio ihmistä kokoaikaisesti. Kun ihmiset eivät uskalla ottaa lyhyitä tai osa-aikaisia töitä vastaan, se ei hyödytä ketään – ei työntekijää, ei työnantajaa eikä yhteiskuntaa. Suojaosa auttoi monia pysymään kiinni työelämässä ja ylläpitämään osaamistaan siihen asti, että pidempiaikainen työ löytyisi.
Mitä hallituksen ajama ”kannustaminen” todellisuudessa tarkoittaa? Minun näkökulmastani se tarkoittaa tarpeetonta kärsimystä. Ihmiset menettävät kotejaan, terveyttään ja tulevaisuudenuskoaan. Leikkausten vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja kasautuvia. Kyse ei ole kannustamisesta vaan kurjistamisesta – järjestelmällistä ihmisten lannistamista ja mielenterveyden tuhoamista. Yleinen ilmapiiri on kiristynyt. Inhimillisillä arvoilla ei näytä olevan enää tilaa politiikassa tai päätöksenteossa.
Köyhyys ei ole elämää – se on jatkuvaa sinnittelyä
Köyhyys on sinnittelyä. Sinnittely ei ole elämää eikä luo edellytyksiä täysipainoiselle osallistumiselle tai työnteolle. Unelmointi ja säästövinkit on tehty varakkaille. Silti jotkut meistä sortuvat joskus unelmoimaan, jos ja kun se on mahdollista. Unelmoimme sairauksien hoidosta, ruokavaliomme mukaisesta ruoasta tai – ehkä kaikkein röyhkeimmin – vakituisesta työpaikasta ja kodin pysyvyydestä. Olemme köyhiä, mutta olemme olemassa. Ja meillä on oikeus vaatia, että ihmisoikeudet kuuluvat myös meille.
Ee Eisen
Ee Eisen on 40-vuotias helsinkiläinen työtön korkeakoulutettu viestinnän ammattilainen ja moninaisuus- ja saavutettavuusasiantuntija. Eisen on entinen toimittaja ja toimituspäällikkö. Eisen on mukana Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmässä.
Lue myös toinen aiheeseen liittyvä juttu: Toimeentulotuen leikkaukset vaarantavat oikeuden ihmisarvoiseen elämään (17.2.2026)
