Kun Solomie Teshome aloitti työnsä Ihmisoikeusliitossa 14 vuotta sitten, tyttöjen sukuelinten silpominen oli Suomessa aihe, josta vaiettiin. Vähitellen hiljaisuuden tilalle on tullut tietoa, uskallusta ja muutosta. Se ei ole tapahtunut itsestään, vaan pitkäjänteisen työn, koulutusten ja rohkeiden keskustelujen seurauksena.
“Moni ajatteli, että silpominen on jo kadonnut tapa. Aihe oli tabu, eikä siitä puhuttu edes perheen sisällä,” Teshome muistelee.
Ihmisoikeusliitto oli yksi tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen työn pioneereista Suomessa. Jo vuodesta 2002 lähtien Ihmisoikeusliitto on tehnyt järjestelmällistä työtä sekä yhteisöjen että viranomaisten kanssa. Vuonna 2012 julkaistu Suomen ensimmäinen silpomisen vastainen toimintaohjelma sai alkunsa Ihmisoikeusliiton aloitteesta.
”Tavoitteenamme on muuttaa asenteita ja varmistaa, ettei yksikään Suomessa asuva tyttö joudu silpomisen uhriksi,” sanoo Teshome.
Vaikenemisen vuosista näkyvään muutokseen
Alkuvuosinaan Teshome huomasi, että monilla ammattilaisilla ei ollut riittäviä tietoja silpomisesta. Yhteisöissä, joista perheitä oli muuttanut Suomeen, asiaan saattoi liittyä häpeää, väärinkäsityksiä tai yksinkertaisesti tiedon puutetta.
“Kun kerroin silpomisen terveysvaikutuksista, moni sanoi ensimmäistä kertaa ymmärtäneensä omien oireidensa syyn. Naisille oli kerrottu, että silpominen tekee tytöstä puhtaamman. Totuus on kaikkea muuta.”
Vuosien aikana Ihmisoikeusliitto on kouluttanut satoja ammattilaisia – sosiaalityöntekijöistä terveydenhoitajiin ja varhaiskasvatuksen henkilöstöön. Koulutuksissa ei käydä läpi vain faktoja, vaan myös oikeaa tapaa puhua arkaluonteisesta asiasta.
“Oikea asenne on kaiken perusta. Asiakkaan pitää kokea, että kyse tyttöjen suojelemisesta, ei syyttelystä,” Teshome sanoo.
Puheeksiotto voi estää rikoksen, mutta vain jos se tehdään ajoissa
Puheeksioton oikea-aikaisuus on kriittistä. Tytöt voivat olla silpomisvaarassa juuri ulkomaanmatkoilla, ja siksi riskit voivat kasvaa ennen lomakausia.
“Liian usein asia otetaan puheeksi vasta juuri ennen matkaa. Silloin voi olla jo liian myöhäistä,” Teshome toteaa.
Ennaltaehkäisevä puheeksiotto on asia, jota Ihmisoikeusliitto painottaa vahvasti. Kun aiheesta kysytään systemaattisesti osana normaalia työtä, kohtaaminen muuttuu luonnolliseksi eikä leimaavaksi. Se auttaa rakentamaan luottamusta, joka välttämätöntä, jotta todellinen muutos voi tapahtua.
Luottamusta rakentamassa eri yhteisöissä
Yhteisötyö on ollut Ihmisoikeusliiton silpomisen vastaisen työn kulmakivi. Teshome aloitti vuosia sitten ryhmillä, jotka keräsivät osallistujia hiljalleen – sana sanalta, ystävältä toiselle.
“Se oli etsivää työtä. Ensin piti tutustua ihmisiin. Vasta kun luottamus syntyi, pystyimme puhumaan silpomisesta.”
Yhteisötyön vaikutus näkyy ennen kaikkea siinä, että tabut ovat alkaneet murtua. Kun tieto lisääntyy, oivalluksia syntyy. Yksi Teshomen uran vahvimmista kokemuksista tapahtui isoäitien ryhmässä.
“Kerroin, että silpominen aiheuttaa kipua virtsatessa, kuukautis- ja synnytysvaikeuksia sekä tulehduksia. Isoäidit sanoivat: Meillä on ollut nämä kaikki oireet eikä kukaan kertonut, mistä ne johtuvat. Silloin he ymmärsivät, että kyse ei ollutkaan puhtaudesta, vaan naisten kontrolloinnista.”
Moni itki. He olivat uskoneet tekevänsä tyttärilleen ja lapsenlapsilleen hyvää. Tieto muutti kaiken.
Uudet roolimallit avaavat keskustelua perheissä ja julkisuudessa
Vähitellen yhä useampi silpomisen kokenut nainen on uskaltanut puhua omista kokemuksistaan. Tämä on Teshomen mukaan yksi suurimmista edistysaskelista.
“Kun naiset puhuvat kokemuksistaan, se antaa muille luvan tehdä samoin. Se nopeuttaa muutosta enemmän kuin mikään muu.”
Naiset ovat alkaneet keskustella aiheesta puolisoidensa, sukulaistensa ja lastensa kanssa. Myös miehet ovat tulleet mukaan työskentelemään vanhojen perinteiden muuttamiseksi.
“Moni mies on sanonut ymmärtävänsä nyt, että heilläkin on velvollisuus suojella tyttöjä,” Teshome kertoo.
Avainhenkilöt laajentavat vaikuttavuutta
Ihmisoikeusliitto on kouluttanut yhteisöjen avainhenkilöitä, jotka vievät tietoa eteenpäin omissa verkostoissaan. He keräävät ryhmiä, keskustelevat matkojen riskeistä ja varmistavat, että perheillä on oikeaa tietoa.
Myös monet järjestöt ovat tärkeässä roolissa. Vierailut eri kieliryhmien tapahtumissa ovat avanneet ovia yhteisöihin, jotka muuten voisivat jäädä tavoittamatta.
“Tärkeintä on aina luoda turvallinen tila keskustelulle. Silloin ihmiset uskaltavat kertoa kokemuksistaan ja kysyä asioista, joita eivät ole ennen uskaltaneet kysyä,” Teshome sanoo.
Suomessa kohti nollariskiä, mutta työ ei ole vielä valmis
Vaikka asenteet ovat muuttuneet, viranomaisten velvoitteet eivät aina toteudu käytännössä. Siksi Ihmisoikeusliitto painottaa koulutuksen jatkamista ja moniammatillisten toimintamallien vahvistamista. Myös tutkimuksen ja tilastoinnin resursseja on kasvatettava, jotta viranomaiset ja päättäjät ymmärtävät ilmiötä paremmin.
Kokonaisvastuu ei kuitenkaan voi olla vain viranomaisilla.
“Yhteisöillä on suuri vastuu omien tyttöjensä suojelusta. Heidän pitää uskoa, että silpomista todella tapahtuu edelleen ja että sen on loputtava,” Teshome sanoo.
Hänellä on myös unelma:
“Toivon, että vuoteen 2040 mennessä riski joutua silpomisen kohteeksi olisi Suomessa nolla.”
Teshomen mukaan tavoite on täysin mahdollinen.
“Olen nähnyt muutoksen omin silmin. Uskon, että pystymme kitkemään tyttöjen sukuelinten silpomisen kokonaan, kun teemme tätä yhdessä – yhteisöissä, viranomaisten kanssa ja joka tasolla.”
Meitä kaikkia tarvitaan suojelemaan tyttöjä
6. helmikuuta vietetään kansainvälistä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista päivää. Nyt Solomie kutsuu kaikki mukaan suojelemaan tyttöjä. Tarvitaan joukkovoimaa, jotta jokainen tyttö Suomessa voisi elää turvassa. Yhdessä voimme tehdä silpomisesta historiaa!
Tule mukaan tekemään unelmastamme totta ja lahjoita silpomisen vastaiselle työllemme >>
Solomien kuva: Ida Tokola
