Suomessa ei aina kunnioiteta kehitysvammaisten ihmisten työoikeuksia. Monet ovat työskennelleet pitkään palkatta, ilman työntekijän asemaa. Suomessa on noin 25000 työikäistä kehitysvammaista ihmistä. Heistä arviolta vain kolme prosenttia on palkkatyössä, kirjoittivat Simo Klem ja Heli Markkula HS:n Vieraskynä-palstalla 16.9.2019.
Luku on kansainvälisessä vertailussa hätkähdyttävän matala. Potentiaalia työllistymiseen olisi ainakin viisinkertaisesti. Esimerkiksi Kanadassa työnteon edellytyksiä on tuettu runsaasti ja palkkatöissä on 26 prosenttia työikäisistä kehitysvammaisista ihmisistä.
Kehitysvammaiset ihmiset osallistuvat Suomessa niin kutsuttuun työtoimintaan, jonka järjestämisestä vastaavat kunnat.
Työkeskuksissa, joiden piirissä on noin 6000 kehitysvammaista ihmistä, tehdään pääasiassa pakkaus- tai kokoonpanotöitä esimerkiksi yrityksille. Tämän lisäksi yli 2000 kehitysvammaista ihmistä on niin kutsutussa avotyötoiminnassa, jota toteutetaan tavallisilla työpaikoilla kunnissa ja yrityksissä.
Avotyötoimintaa järjestetään esimerkiksi ravintoloissa sekä siivous- ja hoitoalalla. Tässä järjestelyssä kehitysvammainen ihminen tekee tavanomaisia työtehtäviä työpaikalla, mutta hän ei ole työntekijä vaan sosiaalihuollon asiakas.
Avotyötoiminnan alkuperäinen ajatus on ollut toimia väylänä palkkatyöhön, mutta tilapäiseksi luodusta järjestelystä on tullut usein pysyvää ja vakituista.
Työtoiminnassa olevalla kehitysvammaisella ihmisellä ei ole työsuhdetta eikä sen mukaista suojaa tai etuja. Työstä ei kerry esimerkiksi eläkettä tai vuosilomaa.
Työtoiminnasta ei myöskään saa palkkaa, vaan sosiaalitoimi maksaa siitä työosuusrahaa, joka on keskimäärin viisi euroa päivässä. Joissain kunnissa summasta vähennetään ateriamaksu, jolloin työtoimintaan osallistuva saattaa rahassa mitaten jäädä jopa tappiolle.
On todennäköistä, että työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät useissa tapauksissa sekä avotyötoiminnassa että työkeskusten tuotannollisessa työssä.
Tietyn ryhmän jättäminen työsuhteisen työn ulkopuolelle on sekä perustuslain että työoikeuksien näkökulmasta ongelmallista.
Tämä poikkeuksellinen tilanne on saanut jatkua vuosia. Kehitysvammaisilla ihmisillä itsellään on harvoin kanavia tai mahdollisuutta vaatia työoikeuksia.
Yhdistyneiden kansakuntien vammaissopimuksen artiklan 27 mukaan valtion tulee suojella vammaisten henkilöiden oikeutta oikeudenmukaisiin ja suotuisiin työoloihin yhdenvertaisesti muiden kanssa, ja näiden asioiden joukossa on myös oikeus samaan palkkaan. Sopimukseen sisältyy etenkin julkisen sektorin velvoite työllistää vammaisia henkilöitä palkkatyöhön.
Suomessa kunnat järjestävätkin työtoimintaa kehitysvammaisille ihmisille, mutta työn teettäminen ilman työntekijän asemaa ja oikeuksia on nähdäksemme selvästi ristiriidassa YK:n vammaissopimuksen kanssa.
Työtoiminta tarjoaa kehitysvammaisille ihmisille mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan, mutta mahdollinen taloudellinen hyöty päätyy muualle. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta, mutta arviomme mukaan ainakin jotkut yritykset saattavat hyötyä tilanteesta perusteettomasti.
Sosiaali- ja terveysministeriö teetti alkuvuodesta laajan katsauksen työtoiminnan tilasta ja uudistustarpeista. Selvityshenkilö Jaana Paanetoja suositti lainsäädännön uudistamista sekä muun muassa työtoiminnassa olevien ihmisten tilanteen ja palveluntarpeen arviointia yksilöllisesti ja tietyin määräajoin.
Keinoja kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen tukemiseen on olemassa, ja monissa kunnissa ne ovat jo käytössä. Joissakin kunnissa on myös oma-aloitteisesti luovuttu avotyötoiminnan järjestämisestä.
Nykyisen lainsäädännön puutteet mahdollistavat kuitenkin kuntien kirjavat käytännöt ja jopa työoikeuksien loukkaukset. Hallituksen on nyt laadittava askelmerkit työtoiminnan kokonaisvaltaiselle uudistukselle, joka korjaa myös lainsäädännön ongelmat.
Kehitysvammaiset ihmiset ovat täysivaltaisia kansalaisia, eikä heidän työoikeuksiensa loukkaaminen saa enää jatkua.
Simo Klem ja Heli Markkula
Klem on työllisyyden asiantuntija Kehitysvammaliitossa. Markkula on vaikuttamistyön päällikkö Ihmisoikeusliitossa.
