Hyppää sisältöön

Ihmisoikeusliitto esitteli Genevessä Suomen ihmisoikeustilannetta YK:n jäsenmaille

Suomen ihmisoikeustilannetta arvioidaan tänä vuonna YK:n yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa (Universal Periodic Review, UPR). Ihmisoikeusliitto osallistui Genevessä 29.8.2022 järjestettyyn ennakkotilaisuuteen, jossa kansalaisjärjestöt ja eduskunnan ihmisoikeuskeskus kertoivat eri valtioiden edustajille näkemyksiään Suomen ihmisoikeustilanteesta.

UPR on valtioiden välinen vertaisarvioinnin mekanismi, jossa kaikkien YK:n jäsenmaiden ihmisoikeustilannetta tarkastellaan kokonaisuudessaan noin viiden vuoden välein. Valtion oman raportin lisäksi tarkastelu perustuu YK-järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan lausuntoihin ja kuulemiseen. Näiden pohjalta muut valtiot esittävät suosituksia tarkasteltavalle maalle. Suomen tarkastelu pidetään 9. marraskuuta 2022.

Kerroimme ennakkotilaisuudessa ongelmista rasismin ja syrjinnän uhrien oikeuksiin pääsyssä sekä puutteista kunniaväkivaltaa ja transihmisten oikeuksia koskevassa lainsäädännössä. Lisäksi vaadimme ihmisoikeusvaikutusten huomioimista sosiaaliturvauudistuksessa, ja korostimme Suomen valtion velvollisuutta alkuperäiskansa saamelaisten oikeuksien suojaamisessa.

Aiemmin tämän vuoden aikana Ihmisoikeusliitto on osallistunut prosessiin antamalla YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistolle pidemmän lausunnon yhdessä kansainvälisen ihmisoikeuksien liiton FIDH:n (International Federation of Human Rights) kanssa.

Lue lisää:

Ihmisoikeusliiton lausunto ennakkotilaisuudessa (pdf)
Ihmisoikeusliiton ja FIDH:n laajempi lausunto (pdf)
Lisätietoa Universal Periodic Review -prosessista YK:n sivuilta


Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus