Sara Al Husaini lähettää kansainvälisenä tyttöjen päivänä viestin päättäjille: avioliittoon pakottamisesta on tehtävä rikos Suomessa. Hän haluaa vaikuttaa sen puolesta, että kukaan muu tyttö tai nainen ei joutuisi kohtaamaan pakkoavioliittoa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa. Se toisi hänelle lohtua, vaikka hän itse ei voi enää saada oikeutta.
Kun Sara Al Husaini oli pakotettu avioliittoon Irakissa ja hän pääsi palaamaan Suomeen, odotti häntä täällä sokki: Suomi ei tunnistanut, että hän oli joutunut pakkoavioliittoon. Viranomaiset ohjeistivat, että hänen pitää ilmoittaa olevansa naimisissa ja hänen on haettava avioeroa normaalilla tavalla.
− Olin pakkoavioliitossa ja minun oli haettava avioeroa kuukausien harkinta-ajat mukaan lukien! Tuntui hullulta, että tällaista ehdotettiin Suomessa, jota olen pitänyt sivistys- ja oikeusvaltiona. Lomakkeita varten minun olisi pitänyt tietää Irakissa olevan miehen henkilötietoja, joista minulla ei ollut juuri mitään tietoa, Sara avaa silloista tilannettaan.
Hän kertoo, miten oli henkisesti raskasta lähteä hakemaan apua ja myöntää itselleen joutuneensa pakkoavioliiton uhriksi. Sen päälle tulivat byrokratia ja yksinäisyys asian kanssa.
Pakolaisleirillä syntynyt ja vauvana kiintiöpakolaisena Suomeen saapunut Sara joutui ottamaan yhteyttä tuolloin Irakissa olevaan perheeseensä. Lopulta liitto purettiin siellä, mutta Saran mukaan se vaati paljon.
− Jouduin menemään heidän ehdoillaan enkä omillani. Ihmiset soittelivat minulle jatkuvasti ja kysyivät, olenko varma erosta, vaikka olin pakkoavioliitossa. Suomessa taas minusta tuntui, että en saanut mistään tukea. Suomen lainsäädäntö ei ota ollenkaan huomioon pakkoavioliiton uhria.
Suomen on aika vahvistaa pakkoavioliiton uhrien oikeuksia
Nyt Sara haluaa käyttää ääntään ja vaikuttaa, että avioliittoon pakottaminen säädetään rangaistavaksi Suomen rikoslaissa. Esimerkiksi pohjoismaista Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa avioliittoon pakottaminen on ollut rikos jo vuosia.
− Ensimmäinen askel on, että Suomen valtio kriminalisoi pakkoavioliitot. Se välittäisi tekijöille viestin, että avioliittoon pakottaminen on väärin ja rikos.
− Suomi voisi myös tukea pakkoavioliittoon joutuneita. Esimerkiksi jos nainen on pakotettu avioliittoon ulkomailla, olisi tärkeää, että sen voisi purkaa täällä ilman avioeroa ja harkinta-aikaa. Näin henkisesti raskaasta prosessista tulisi hieman kevyempi, sillä uhri joutuu joka tapauksessa käsittelemään traumoja, Sara lisää.
Hän painottaa, että siihen on suhtauduttava vakavasti, jos joku uskaltautuu hakemaan lähisuhdeväkivaltaan apua viranomaisilta.
− Esimerkiksi monet Lähi-idästä lähtöisin olevat naiset hakevat apua vasta silloin, kun ei ole mitään muuta ulospääsyä. Moni taas ei hae apua, koska riski jäädä hylätyksi ja kokea väkivaltaa jälkeenpäin on suuri. On tärkeä ymmärtää, että kun puhumme pakkoavioliitoista ja kunniaväkivallasta, ilmiön takana on ihmisten oikeita elämäntarinoita eikä kyse ole vain yksittäistapauksista, Sara muistuttaa.
Kansainvälisenä tyttöjen päivänä Saralla on päättäjille painava viesti:
− En tule ikinä saamaan oikeudenmukaisuutta. Mutta jos voin vaikuttaa siihen, että avioliittoon pakottamisesta tulisi Suomessa rikos, auttaisin muita naisia ja tyttöjä. Silloin kokisin, että se, mitä minulle tapahtui, ei tapahtunut turhaan. Se antaisi lohtua. Tyttöjen päivän toiveeni on, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan pakkoavioliittoa ja kunniaväkivaltaa.
”Oli sanomatta selvää, etten olisi voinut harrastaa seuratasolla jalkapalloa”
Sara kuvailee toipumistaan pitkäksi tieksi, joka on yhä kesken. Hän on elämänsä aikana kohdannut myös muuta kunniaan liittyvää väkivaltaa, joka on esimerkiksi naisten ja tyttöjen elämän rajoittamista yhteisön tai perheen kunnian takia. Hän tietää, että se voi koskettaa myös muita maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisia tyttöjä ja nuoria. Myös joissakin muissa vähemmistössä ja valtaväestön yhteisöissä esiintyy yhteisöllistä painostusta ja väkivaltaa.
− Kun sinuun kylvetään pienestä pitäen ajatus, että sinun täytyy olla tietynlainen, käyttäytyä tietyllä tavalla, liikkua tiettyjen ihmisten kanssa ja olla kiinnostunut tietyistä asioista, se vaikuttaa itsetuntoon ja epävarmuus itsestä kasvaa. Oli sanomatta selvää, etten olisi voinut harrastaa seuratasolla jalkapalloa, jolloin suljin automaattisesti sellaisen vaihtoehdon mielestäni.
Saran mukaan suomalainen yhteiskunta jatkaa maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten tyttöjen ja naisten typistämistä tiettyyn rooliin.
− Maahanmuuttajataustaiset tytöt nähdään kiltteinä, kuuliaisina ja luonnostaan hoivaajina. Moni opinto-ohjaaja ehdottaa hoiva-alaa, vaikka meissä on erilaisia persoonia ja osa on kiinnostunut vaikkapa tekniikasta. Minua taas kiinnostavat yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja ihmisoikeudet.
Koulutus rohkaisi kuuntelemaan omaa ääntä
Erityisesti lukion historian tunnit avittivat Kuopiossa kasvanutta Saraa etsimään oman näköistä elämää ja raivaamaan tilaa omalle äänelle. Hän luki naisten huonosta asemasta Antiikin Kreikassa ja tunsi yhtäläisyyksiä oman elämänsä kanssa. Se pysäytti.
− Tajusin, etten voi elää muille, vaan haluan elää itselleni. En halunnut, että minut typistetään tiettyyn rooliin sukupuoleni perusteella.
Kun Sara päätyi nuorena aikuisena eroamaan islamista, henkinen väkivalta ja painostus alkoivat ja hän jäi yksin. Ero uskonnosta nähtiin mainetahrana perheelle.
− Tällaisissa tilanteissa apua tarjoavien tahojen on tärkeä ymmärtää, että ihminen saattaa jäädä ypöyksin ja verkostoituminen on aloitettava alusta. Jos palaat takaisin, olet joka tapauksessa häpeäpilkku ja muut seuraavat sinua sillä silmällä, että tulet tekemään jotain huonoa.
Kunniaan liittyvä väkivalta kumpuaa pelosta ja häpeästä
Saran mielestä kunniaväkivalta-termi ei ota huomioon tekijän teon, kuten avioliittoon pakottamisen, pohjimmaista motiivia.
− Oikeasti siinä on kysymys häpeästä ja pelosta, vaikka tekijä perustelee tekoaan kunnialla. Väkivallan harjoittajaa motivoi mahdollinen häpeä, miten uhrin elämänvalinnat vaikuttavat hänen omaan maineeseensa.
Sittemmin Sara on keskustellut vanhempiensa kanssa ja molemminpuolista ymmärrystä on löytynyt.
− Myös vanhempani ovat saaneet tietynlaisen kasvatuksen eivätkä he tajunneet, miten haitallisia jotkin roolit ja tavat voivat olla. Olen puhunut heidän kanssaan siitä, mitä tapahtui.
Kun Sara nostaa vaikeita kokemuksiaan esille, hän on kokenut hiljentämistä myös suomalaisesta yhteiskunnasta. Jotkut yrittävät käyttää hänen sanomisiaan omien agendojen ajamiseen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sara ei halua hiljentyä vaan jatkaa vaikuttamista.
− Esimerkiksi äärioikeisto käyttää kokemuksiani lyömäaseena, ja siitä tulee hyväksikäytetty olo. Kerran yksi ihminen sanoi minulle, että halusin tai en, tulen aina olemaan lyömäase. Ihmettelin hänen epäempaattisuuttaan samalla, kun avauduin raskaasta asiasta.
Vertaistoiminta tukisi uhreja
Tällä hetkellä yhteiskunnallisesti aktiivinen ja yliopistossa englannin filologiaa ja kielitieteitä opiskeleva Sara on jo monessa mukana, kuten Oulun yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnassa. Suomen Pakolaisapu valitsi hänet Vuoden pakolaisnaiseksi, mutta silti uusia haaveita ja ideoita vaikuttamisenpaikoista riittää.
− Toivon kansalaisjärjestöiltä entistä enemmän toimintaa, jossa olisi ensisijaisesti mukana pakkoavioliiton ja kunniaväkivaltaa kokeneita. Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi olla mukana vetämässä vertaisryhmää pakkoavioliiton kokeneille. Saamme parhaat tulokset ja yhteiskunnalliset muutokset nopeasti liikkeelle, kun ensikäden kokemus ja asiantuntijuus yhdistyvät, Sara toivoo.
Teksti ja kuva: Emilia Rodriguez
Allekirjoita vetoomus! Pakkoavioliitto Suomessa on kriminalisoitava
Suomen valtion olisi aika antaa selkeä viesti, että avioliittoon pakottaminen on rikos ja ihmisoikeusloukkaus.
Luovutamme vetoomuksen allekirjoituksineen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille syksyn aikana.
