Hyppää sisältöön

Pakkoavioliitot on kitkettävä Suomesta

Avioliittoon pakottaminen rikkoo Suomen ratifioimia kansainvälisiä sopimuksia ja Suomen perustuslakia. Silti tämä on todellisuutta joillekin Suomessa asuville ihmisille ja hyväksytty käytäntö joissakin perheissä ja suvuissa. Olemme törmänneet työmme kautta pakkoavioliittoihin ja laajemmin kunniaan liittyvään alistamisen eri ilmiöihin, kirjoittavat Nana Blomqvist ja Eva Tawasoli.

Pakkoavioliitto linkittyy vahvasti kunniaan liittyvään väkivaltaan. Tytöt ja nuoret naiset ovat sen pääasiallinen riskiryhmä. Pakkoavioliitto on osa patriarkaalista yhteisörakennetta, jossa jyrkkää sukupuoliroolitusta ylläpidetään yhteisöjen omilla auktoriteeteilla ja kunniasäännöillä.

Kunnia-ajattelu, joka ylläpitää patriarkaalisia rakenteita, saattaa asettaa naisen alisteiseen rooliin syntymästä lähtien. Tiedämme tapauksia, joissa naiselta vaaditaan neitsyenä pysymistä ennen avioliittoa ja avioliiton aikana olemaan kuuliainen miehensä tahdolle. Nainen ei välttämättä myöskään saa valita omaa kumppaniaan tai ottaa avioeroa. Miehet puolestaan saavat joissakin kunnia-ajattelua noudattavissa yhteisöissä ottaa monta vaimoa ja vaimojen kaltoinkohtelua sekä raiskaamista saatetaan pitää jopa miehen oikeutta avioliitossa.

Avioliittoon pakottamista voi tapahtua monesta eri syystä. Olemme itse törmänneet muun muassa seuraaviin tilanteisiin: Pakkoavioliitto voi tapahtua rangaistuksena esimerkiksi silloin, kun tytön käytös nähdään liian länsimaalaistuneeksi ja perheen maineen tahranneena asiana. Toisaalta pakkoavioliiton taustalla voi olla järjestetty avioliitto, johon nuori ei ole suostuvainen, mutta yhteisö katsoo, että nuori voidaan naittaa hänen huoltajansa suostumuksella. Joskus seurustelevaa nuortaparia painostetaan menemään naimisiin, jotta heidän perheensä voisi saada yhteisönsä hyväksynnän nuorten julkiselle kanssakäymiselle.

Lainsäädännöllä on vaikea puuttua uskonnollisiin pakkoavioliittoihin

Vaikka hallitus valmistelee pakkoavioliittojen mitätöintiä, mitätöintimahdollisuus koskisi kuitenkin vain Suomen lain edessä päteviä avioliittoja. Pakkoavioliittoja solmitaan Suomessa kuitenkin usein vain uskonnollisin ja kulttuurisin menoin. Käytännössä nämä ovat yhteisöjen silmissä verrattavissa pätevästi solmittuihin liittoihin. Joissakin yhteisöissä saatetaan nähdä, että uskonnollisella auktoriteetin sanalla on enemmän painoarvoa kuin Suomen lailla.

Uskonnollista avioeroa hakevalle naiselle ei välttämättä myönnetä avioeroa, vaan uskonnollinen johtaja saattaa kannustaa naista pysymään liitossa vedoten hyveellisyyteen ja perhearvojen tärkeyteen. Tämän kaltaisissa tapauksissa järjestösektorin ammattilaiset ovat joutuneet käymään pitkiä neuvotteluja uskonnollisten johtajien kanssa pakkoavioliittojen purkamiseksi.

Viranomaisten pitäisi viipymättä selvittää, kuinka moni Suomessa elää alistavan kunniakulttuurin ehdollistamina. Lakimuutoksien lisäksi olisi tärkeä ehkäistä eri sääntöjä noudattavien rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä. Ihmisoikeuksien tulee kuulua kaikille. Kiinnittyminen yhteiskuntaan on tärkeä edellytys kotoutumiselle. Viranomaisten, kuten terveyspalvelujen ja koulujen, tulee ylläpitää aktiivista yhteyttä perheisiin.

Avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus. Lainsäädäntömme ei nykyisellään kykene puuttumaan pakkoavioliittoihin. Avioliittoon pakottaminen tulee tehdä rangaistavaksi ja rangaistavuuden tulee kattaa myös epäpätevät liitot. Lainsäädännössä pakkoavioliitto on rinnastettu ihmiskauppaan, mutta pakkoavioliiton erityispiirteiden takia ihmiskauppaa säätelevä lainsäädäntö ei ole tehokas puuttumaan pakkoavioliittoihin. Siksi pakkoavioliitto on kriminalisoitava.

Nana Blomqvist, hankepäällikkö, Rajoja ylittävä dialogikulttuuri -hanke, HubTurku

Eva Tawasoli, kaupunginvaltuutettu, Vantaa

Vierailijablogikirjoitukset edustavat kirjoittajien omia mielipiteitä eivätkä välttämättä Ihmisoikeusliiton kantaa.

Allekirjoita vetoomus pakkoavioliittojen uhrien oikeuksien puolesta!

Vetoa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssoniin, jotta hallitus ryhtyy kiireellisiin toimiin pakkoavioliiton uhrien oikeusturvan parantamiseksi. Vaadimme pakkoavioliiton kriminalisointia. Jo yli 3500 allekirjoitusta!

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus