Tulin Suomeen pakolaisena Etiopiasta vuonna 1995. Pian saapumiseni jälkeen satuin näkemään televisiossa dokumentin tyttöjen ympärileikkauksesta. Olin shokissa, järkyttynyt ja surullinen. Olin toki tiennyt, että tyttöjen ympärileikkaus on vanha perinne, jota esiintyy myös kotimaassani. En kuitenkaan ollut tiennyt, miten kammottava ja vahingollinen käytäntö on ja kuinka moni tyttö kuolee siihen. Muistan ihmetelleeni, kuinka oli mahdollista, että en ollut puhunut perheeni, sukulaisteni ja ystävieni kanssa näin tärkeästä ja epäinhimillisestä asiasta.
Myös Suomessa asuva etiopialainen ystäväni oli nähnyt samaisen dokumentin. Tavatessamme seuraavan kerran puhuimme siitä ja tyttöjen ympärileikkauksista. Soitin myös kotimaassani asuvalle äidilleni ja kerroin, mitä olin saanut selville. Opiskelijoilleen läheisenä opettajana äitini tiesi, että käytäntö elää yhä myös kaupungeissa asuvissa keskiluokkaisissa perheissä, toisin kuin itse olin kuvitellut. Tietämättömyyteni johtui siitä, että tyttöjen ympärileikkauksesta ei puhuttu Etiopiassa. Se oli tabu. Puhelun aikana pyysin, että äiti katkaisisi hiljaisuuden ja alkaisi kertoa tyttöjen ympärileikkauksen haitoista tuttavilleen, naapureilleen ja opiskelijoilleen.
Käydessäni seuraavan kerran Etiopiassa päätin selvittää, mikä perinteen rooli oli kotimaassani. Selvisi, että sitä pidettiin täysin normaalina osana etiopialaista kulttuuria. Minulle tuli järkytyksenä, että käytäntö kosketti minuakin paljon lähempää kuin olin osannut kuvitellakaan: monet naapurini, sukulaiseni ja ystäväni olivat läpikäyneet ympärileikkauksen.
Totuus muutti elämäni. Siitä lähtien olen tehnyt työtä sen eteen, ettei yhtäkään tyttöä ympärileikattaisi — ensin vapaaehtoisena omassa yhteisössäni ja sittemmin asiantuntijana Ihmisoikeusliiton KokoNainen-hankkeessa. Erityisen iloinen olen siitä, että asenteet niiden Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten ihmisten parissa, joiden kulttuureissa perinnettä harjoitetaan, ovat muuttuneet. Yksi toisensa jälkeen kokee saman herätyksen, minkä itse koin, ja alkaa vastustaa perinnettä.
Viime vuosina KokoNaisen keskusteluryhmissä miehet ovat tuoneet painokkaasti esiin, että tyttöjen ympärileikkaus loukkaa myös heitä. Monet miehet vastustavat aktiivisesti tyttöjen ympärileikkauksia, myös Suomessa.
Eräs tapaus on itselleni erityisen tärkeä. Tapasin tuttavien kautta vastikään Suomeen tulleen miehen, jonka vaimo ja pienet tyttäret asuivat vielä kotimaassa. Tutustuttuamme paremmin, kerroin miehelle tyttöjen ympärileikkauksesta. Hän, kuten minäkin aiemmin, tiesi perinteestä, muttei uskonut, että tyttöjä ympärileikattaisiin nykypäivänä isoissa kaupungeissa. Pian hän liittyi vetämääni keskusteluryhmään saadakseen lisää tietoa aiheesta. Toinen ryhmän jäsen kertoi itsekin luulleensa tyttöjen ympärileikkauksen keskittyneen maaseudulle, kunnes oli kysellyt kotimaassaan asuvilta tuttaviltaan ja tajunnut, että perinne oli myös kaupungeissa voimissaan.
Miehen oli vaikea uskoa kuulemaansa, mutta hän päätti kuitenkin keskustella aiheesta vaimonsa kanssa. Hänelle selvisi, että anoppi oli paraikaa suunnittelemassa ympärileikkausta miehen toiselle tyttärelle. Mies kertoi vaimolleen sen, mitä oli kuullut ympärileikkauksen haitoista ryhmässämme ja lopulta ylipuhui anoppinsa luopumaan ympärileikkauksesta. Nyt koko perhe elää Suomessa, eikä tyttöä ole ympärileikattu. Tämä on vain yksi monista näkemistäni asennemuutoksista. Minua tämä kuitenkin koskettaa eniten, koska se pelasti konkreettisesti akuutissa vaarassa olleen tytön ja sillä muutettiin asenteita myös perheen kotimaassa.
Solomie Teshome
Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Ihmisoikeusliiton tyttöjen ympärileikkauksia ehkäisevässä KokoNainen-hankkeessa.
