Taekwondossa ja muissa budolajeissa ajatellaan yhdenvertaisuuden toteutuvan luonnostaan, koska lajien periaatteisiin kuuluu toisten kunnioitus ja auttaminen. Kamppailulajiliittojen yhdenvertaisuuskyselyissä nousee kuitenkin esiin, ettei kaikki ole ihan näin auvoista. Suomen Taekwondoliitto osallistui Ihmisoikeusliiton järjestämään ihmisoikeuskoulutukseen, sillä haluamme syventää yhdenvertaisuusosaamistamme. Ihmisoikeusliiton koulutus tarjosi tähän erinomaista tietoa ja työkaluja, kirjoittaa Suomen Taewondoliiton toiminnanjohtaja Tatu Iivanainen.
Taekwondon Maailmanliitto on myös halunnut profiloitua sukupuolten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja rauhan edistäjänä. Miehille ja naisille on yhtä monta kilpailusarjaa ja painoluokkaa kaikissa ikäluokissa. Olympialaisissa on yhtä monta mies- ja naistuomaria. Vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksien parantamiseen panostetaan voimakkaasti. Taekwondon ja urheilun iloa tuodaan pakolaisleireille ja ympäri maailmaa olevat pakolaiset pääsevät osallistumaan kilpailuihin.
Miksi sitten kamppailulajien eli Aikido-, Judo-, Karate-, Miekkailu- ja 5-ottelu-, Nyrkkeily-, Paini- ja Taekwondoliiton yhdenvertaisuuskyselyissä nousee esiin, ettei kaikki olekaan näin auvoista? Juuri se, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ajatellaan toteutuvan itsestään lajin periaatteiden mukaisesti, saa osan harrastajista pitämään yhdenvertaisuuden nostamisesta esiin turhana hömppänä. Tämä asenne pitäisi korjata.
Pienetkin konkreettiset muutokset lisäävät yhdenvertaisuutta
Jokaisen seuran tulisi aika ajoin arvioida omaa toimintaansa kriittisten lasien läpi. Annetaanko kaikille yhtäläiset mahdollisuudet? Tehdäänkö mukautuksia toimintaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi? Jos omassa toiminnassa parannettavaa havaitaan, ei se ole häpeän paikka – se on mahdollisuus tehdä jotakin paremmin.
Yhdessä voidaan harjoitella iästä, koosta ja sukupuolesta riippumatta ottamalla huomioon erilaiset fyysiset ominaisuudet. Niinkin mitättömältä tuntuva asia kuin eri kokoisten ja painoisten potkumaalien ja nyrkkeilysäkkien hankkiminen parantaa erilaisten ihmisten mahdollisuutta harjoitella. Jumppamaton tai ylimääräisten suojien käytön salliminen mahdollistaa osan harjoitteista sellaisille, joille kovalla alustalla harjoitteleminen on vaikeaa ruumiinrakenteen tai matalan kipukynnyksen vuoksi.
Ohjaajien ja apuohjaajien ymmärrys yhdenvertaisuudesta ja osaaminen harjoitteiden mukauttamisesta on erittäin tärkeää, koska sillä mahdollistetaan myös sellaisten harrastajien osallistuminen, joilla on kieleen, toimintaan tai oppimiseen liittyviä rajoitteita.
Koronavuosi on tuonut seuroille mietittäväksi uudenlaisen asian: Jos vain esimerkiksi alle 20-vuotiaat pääsevät kaupungin liikuntatiloihin harjoittelemaan, miten huomioidaan yli 20-vuotiaat harrastajat? Taekwondossa monen seuran ratkaisu on ollut videoyhteydellä toteutettavien etäharjoitusten jatkaminen, kun kerran vain osa harrastajista voi osallistua lähiharjoituksiin.
Havaittujen puutteiden kehittäminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä urakalta, mutta maailmaa ei tarvitse saattaa valmiiksi kerralla. Kun seurassa huomataan, että onnistuttiin yhden toimenpiteen toteuttamisessa, antaa se positiivista kannustusta toteuttaa myös seuraava.
Tatu Iivanainen
Kirjoittaja on Suomen Taekwondoliiton toiminnanjohtaja, joka aloitti yhä jatkuvan matkansa lajiin 11-vuotiaana alkeiskurssilaisena neljännesvuosisata sitten.
Kuva: Kati Ilomäki
Vierailijablogikirjoitukset edustavat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä välttämättä Ihmisoikeusliiton kantaa.
