”Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.”
Tämä jalo ajatus on peräisin vuonna 2016 voimaantulevien opetussuunnitelmien luonnoksesta. Se on hieno päämäärä, jolle soisi saavan tukea myös opetukseen käytettävästä oppimateriaalista. Ihmisoikeusliitto selvitti, miten vähemmistöt esitetään nykyisissä suomalaisissa oppikirjoissa. Tulos ei riemastuttanut: oppikirjat sortuvat valitettavan usein esittämään etniset ja kansalliset vähemmistöt sekä alkuperäiskansat stereotypisoivalla ja marginalisoivalla tavalla. Toivoa sopii, että uudet opetussuunnitelmat toisivat päivitystä myös oppikirjojen välittämään kuvaan vähemmistöistä.
Nykyisissä oppikirjoissa luodaan valtasuhteita tai ylläpidetään suomalaisuuden normeja. Vallankäyttöä tapahtuu esimerkiksi asettamalla tietty väestönosa heikompaan asemaan tai tekemällä ne kokonaan näkymättömiksi. Normeja ylläpidetään myös toistamalla tuttuja stereotypioita kirjojen kielessä ja kuvituksessa. Joissain kirjoissa maahanmuuttajat esiteltiin lähinnä työvoimana ja Suomen vanhenevan ikärakenteen korjaajina. Näin heidät asetettiin valtaväestöä heikompaan asemaan, eikä heitä pidetty yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä. Näkymättömäksi tekemistä tapahtui tarkastelemissamme oppikirjoissa esimerkiksi siten, että niissä käytetyt piirrokset ja valokuvat olivat suurimmaksi osaksi monokulttuurisia ja perinteistä suomalaisuutta ja nuorten valtakulttuuria edustavia.
Oppikirjat voidaan kuitenkin kirjoittaa ja kuvittaa myös tavalla, joka ottaa suomalaisen yhteiskunnan moninaisuuden huomioon. Eräässä selvityksessä mukana olleessa oppikirjassa Suomessa esiintyvää kielten moninaisuutta esiteltiin otsikolla Yksi maa, monta kieltä. Kirjassa esiteltiin äidinkielen merkitystä ja kerrottiin siitä, millainen kirjo kieliä Suomesta löytyy. Tekstissä esiteltiin romani- ja viittomakieli sekä saamen kieli ja kerrottiin, että suomessa puhutaan äidinkielenä yli 150 kieltä ja oman äidinkielen opetusta annetaan jo yli 50 kielellä. Lisäksi kirjassa olevassa taulukossa esiteltiin Suomen kymmenen puhutuinta äidinkieltä. Myös kuvitus tukee tekstin sanomaa. Tällainen lähestymistapa tuo esille sitä, millainen kielten rikkaus yhteiskunnassamme on ilman, että jotkut oppilaat kokevat itsensä ulkopuolisiksi. Eräässä toisessa kirjassa taas käsiteltiin rinnakkain Suomeen tulleita maahanmuuttajia ja Suomen maastamuuton historiaa. Näin lukijan näkökulmaa saadaan avarrettua myös Suomeen suuntautuvasta maahanmuutosta.
Oppikirjoissa käytetty kieli ja kuvasto ovat vahvoja viestin välittäjiä. On tärkeää, millaista mielikuvaa ne antavat yhteiskunnasta, jossa elämme sekä meitä ympäröivästä maailmasta. Oppikirjoissa olevan kielen ja kuvituksen täytyy olla linjassa yhdenvertaiseen yhteiskuntaan pyrkimisen kanssa. Yhdenvertaisuus on arvo ja tavoite, mutta se on myös toimintaa. Se on normien ja stereotypioiden kyseenalaistamista ja valtasuhteiden aktiivista purkamista. Yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi koulussa oppikirjoissa esitetyt normit täytyy pystyä kyseenalaistamaan.
Ihmisoikeusliiton selvitys ”Vähemmistöt oppikirjoissa – erilaisuutta etäältä tarkasteltuna?” tarkasteli etnisten ja kansallisten vähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen huomioimista peruskoulun 5., 6. ja 7. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden, historian, maantiedon, uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjoissa 2000-luvulla.
Nada Al Omair
koulutuskoordinaattori
Ihmisoikeudet.net
.
