Hyppää sisältöön

Maija Jäppinen Ihmisoikeusliiton puheenjohtajaksi

Valtiotieteen tohtori Maija Jäppinen on valittu Ihmisoikeusliiton johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Maija Jäppinen työskentelee sosiaalityön yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Ihmisoikeusliiton puheenjohtajana neljän vuotta toiminut Reetta Toivanen jatkaa johtokunnassa jäsenenä.

”Ihmisoikeusliittoa Suomen ihmisoikeustilanteeseen keskittyvänä kansalaisjärjestönä tarvitaan tänään ehkä enemmän kuin koskaan, sillä viime vuosien kehityskulut suomalaisessa yhteiskunnassa ovat olleet perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta huolestuttavia. Muun muassa köyhimpien ihmisten sosiaaliset oikeudet, turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja monet vähemmistöjen asemaan liittyvät kysymykset ovat tosi ajankohtaisia,” Maija Jäppinen sanoo.

Jäppinen on aiemmin toiminut muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Jäppisen erityisosaamista ovat taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet.

”Haluan olla osaltani mukana vahvistamassa erityisesti sosiaalisten oikeuksien huomioimista Suomen ihmisoikeuskeskustelussa,” Jäppinen kertoo.

Ihmisoikeusliiton johtokunta 2019

Puheenjohtaja
Maija Jäppinen

Varapuheenjohtaja
Antti Sajantila

Varapuheenjohtaja
Anneli Vuorinen

Jäsenet

Pentti Arajärvi
Lena Bremer
Kaisa Koistinen
Liisa Murto
Tuomas Ojanen
Aleksi Pahkala
Elina Pirjatanniemi
Ruth Santisteban
Pamela Slotte
Kirsi Tarvainen
Reetta Toivanen
Tuomas Tuure

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus