Keskustelu kuluttajahintojen noususta ja niiden vaikutuksista ihmisten elämään on käynyt viime aikoina kiivaana. On pohdittu, miten valtio voisi korvata kasvavia kustannuksia tai muuten auttaa ihmisiä. Miltä tämä näyttää ihmisoikeusnäkökulmasta?
Mediassa on korostettu hintojen nousun kiusaavaan kaikkia. On keskusteltu siitä, ketä pitäisi tukea. Ihmisoikeusnäkökulmasta katsoen asia on varsin yksiselitteinen.
Milloin hintojen noususta tulee valtiota velvoittava ihmisoikeuskysymys?
Nousevat hinnat heikentävät monen elintasoa. Valtiolla ei kuitenkaan ole varsinaista velvoitetta korvata markkinahintojen nousun vaikutuksia ihmisten elintasoon. Hintojen noususta tulee valtiota velvoittava ihmisoikeuskysymys silloin, kun inflaatio uhkaa joidenkin ihmisten välttämättömintä toimeentuloa ja elämän perusedellytyksiä.
Riittävä toimeentulo on ihmisoikeus, joka tarkoittaa jokaisen yhtäläistä oikeutta peruselintasoon, esimerkiksi riittävään ravintoon, vaatetukseen ja asuntoon itselleen ja perheelleen. Se taataan esimerkiksi YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksessa, ja se on kirjattu myös Suomen perustuslakiin.
Ihmisoikeuskehys antaa päättäjille selkeät suuntaviivat priorisointiin. Valtion on huolehdittava siitä, ettei hintojen nousu romahduta kenenkään oikeutta välttämättömään toimeentuloon – ja sitä kautta ihmisarvoiseen elämään.
Tästä ihmisoikeusvelvoitteesta huolehdittuaan päättäjät voivat mahdollisuuksien mukaan tukea myös niitä, joiden elintaso on kärsinyt kovan iskun, vaikkei kaikkein välttämättömin selviytyminen olisikaan uhattuna.
Hintojen nousu kiusaa kaikkia, mutta kaikkia eivät säästövinkit auta
Ajatus siitä, että hintojen nousu kiusaa kaikkia, on totta. Kasvavat sähkö- ja polttoainekulut aiheuttavat valtavan lisälaskun omakotitaloissa haja-asutusalueilla asuville. Monille se tarkoittaa tärkeistä asioista luopumista. Maksulliset harrastukset tai kesämökin lämmittäminen pitää ehkä laittaa tauolle. Saunan käyttöä on ehkä vähennettävä tai sisälämpötilaa laskettava.
On kuitenkin iso joukko ihmisiä joilla ei ole asioita, jotka jättää tauolle tai menoja, joista säästää. Ylimääräiseen ei ollut varaa edes ennen hintojen nousua. Kelan tutkijat arvioivatkin inflaation sysänneen 62 000 kotitaloutta köyhyysrajan alapuolelle verrattuna alkuvuoteen 2021. Hintojen nousu saattaa johtaa asunnottomuuden kasvuun.
Hyväntekeväisyys on laastari, joka saattaa piilottaa varsinaisen ongelman
Mediassa on korostettu ruoka-aputoimijoiden ahdinkoa kysynnän kasvaessa. Ruoan jakaminen vaikuttaa tehokkaalta tavalta auttaa hädässä olevia. Kliseinen vertaus laastarista ja todellisesta taudista pitää tässä kuitenkin hyvin paikkaansa: Ruoan jakelua lisäämällä voidaan paikata näkyvimpiä oireita, mutta varsinainen ongelma – riittämätön toimeentulo ja rakenteellinen eriarvoisuus – jäävät hoitamatta. Pahimmillaan laastari voi peittää ongelman näkyvistä, ja hoitamattomana se vain pahenee.
Pysyvätkö ihmisoikeudet inflaation perässä?
Näin vaalien lähestyessä toivoisin median pohtivan, miten asioiden esittäminen vaikuttaa siihen, millaisia ratkaisuja päättäjiltä odotetaan. Onko vaarana, että leipäjonoihin keskittyminen normalisoi hyväntekeväisyyttä ratkaisuna eriarvoisuuteen? Ainakin se hämärtää ajatusta siitä, että valtion ydintehtäviin kuuluu taata ihmisoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen.
Kuluttajahintojen nousulla on huomattavia ihmisoikeusvaikutuksia. Se uhkaa oikeutta riittävään toimeentuloon ja sitä kautta myös moniin muihin oikeuksiin. On päättäjien velvollisuus pitää huolta siitä, että ihmisoikeudet pysyvät inflaation perässä. Myös medialla on iso rooli siinä, miten aiheesta keskustellaan.
Anna Salmivaara
taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija, Ihmisoikeusliitto
