Sote-järjestöjen rajut valtionavustusten leikkaukset pakottavat Ihmisoikeusliiton varautumaan jopa STEA-rahoituksen päättymiseen. Tämän seurauksena järjestö irtisanoo STEA-rahoituksella toimivat työntekijänsä. Avustusleikkaukset jättäisivät sadat kunniaväkivallan uhrit tai sen uhan alla elävät ihmiset ilman tukea. Lisäksi jo valmiiksi heikossa asemassa olevien köyhien ihmisten ääni yhteiskunnassa vaimenisi.
”Kyse on varotoimenpiteestä epävarmaan tilanteeseen. Haluamme varmistaa järjestön toiminnan jatkuvuuden myös siinä tapauksessa, että STEA-rahoitus vähenee merkittävästi tai loppuu kokonaan. Työnantajavelvoitteiden vuoksi ratkaisuja on tehtävä jo ennen kuin rahoituksesta on varmuutta. Irtisanomisia arvioidaan uudelleen, kun rahoitus selkenee”, sanoo Ihmisoikeusliiton hallituksen puheenjohtaja Anu Koivunen.
STEAn myöntämä valtionavustus on järjestön merkittävin rahoituslähde.
STEA-rahoituksella Ihmisoikeusliitto tukee kunniaan liittyvää väkivaltaa kokeneita tai sen riskissä olevia tyttöjä ja naisia sekä ehkäisee muun muassa tyttöjen sukuelinten silpomista ja pakkoavioliittoja Suomessa. Yhteisöjen parissa tehtävän työn lisäksi järjestö vaikuttaa lainsäädäntöön ja viranomaiskäytäntöihin uhrien oikeuksien vahvistamiseksi. Työn tuloksena pakkoavioliiton ja tyttöjen sukuelinten silpomisen rangaistavuutta on vahvistettu Suomessa.
Lisäksi Ihmisoikeusliitto edistää STEA-rahoituksella oikeutta riittävään toimeentuloon yhdessä köyhyyttä kokeneiden ihmisten kanssa tuomalla heidän kokemuksensa ja näkemyksensä päättäjien ja viranomaisten tietoon. Järjestö tekee näkyväksi köyhyyden todellisuuden ja tuo köyhimpien ihmisten kokemustiedon osaksi päätöksentekoa.
”Vaikka joudumme varautumaan merkittäviin rahoitusleikkauksiin, luotan siihen, että myös rahoittajat arvostavat työtämme ja voimme jatkaa työtä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien turvaamiseksi. Useat vireillä olevat aloitteet sekä lupaavasti käynnistynyt yksityinen varainhankinta ja yritysyhteistyö sekä jäsentemme tuki luovat uskoa tulevaan”, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Robert Salin.
Lisätietoja:
- Robert Salin, pääsihteeri, robert.salin@ihmisoikeusliitto.fi, p. 050 5606631
Ihmisoikeusliitto on vuonna 1979 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tehtävänä on edistää ja puolustaa ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa. Järjestö tekee työtä muun muassa oikeusvaltion vahvistamiseksi, sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi, riittävän toimeentulon turvaamiseksi ja ihmisoikeuksien edistämiseksi urheilussa. Ihmisoikeusliitossa työskentelee tällä hetkellä 12 henkilöä.
