Julkisen vallan velvollisuus on turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Ihmisoikeusliitto pitää välttämättömänä, että tuleva hallitusohjelma vuonna 2027 pohjautuu ihmisoikeuksiin. Hallitusohjelma linjaa hallituksen toiminnan suunnan koko vaalikaudelle, ja siksi sen tulee vahvistaa oikeusvaltiota, yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten perusoikeuksia.
Ihmisoikeusliitto on julkaissut omat hallitusohjelmatavoitteensa.
Lisäksi Ihmisoikeusliitto on mukana ihmisoikeustyötä tekevien järjestöjen yhteisissä hallitusohjelmatavoitteissa.
Vahva oikeusvaltio on demokratian perusta
Oikeusvaltio ja toimivat ihmisoikeusrakenteet turvaavat demokratian toimivuuden. Ihmisoikeusliitto esittää, että perustuslaillista suojaa vahvistetaan turvaamalla tuomioistuinten riippumattomuus sekä kehittämällä perustuslaillisuusvalvontaa. Perustuslakia tulee muuttaa niin, että tuomioistuimet voivat antaa perustuslaille etusijan kaikissa ristiriitatilanteissa tavallisen lain kanssa. Myös perustuslakivaliokunnan asemaa ja riippumattomuutta on arvioitava parlamentaarisessa yhteistyössä, jotta luottamus oikeusvaltion rakenteisiin säilyy.
Ihmisoikeusvaikutukset huomioon jo lainvalmistelussa
Huolellinen perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi on olennainen osa laadukasta lainvalmistelua. Vaikutuksia tulee arvioida jo valmistelun alkuvaiheessa ja budjetoinnissa, ja kuulemiset on toteutettava aidosti ja ohjeistusten mukaisesti. Näin voidaan varmistaa, etteivät uudet lait heikennä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia.
Kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet on pantava toimeen
Suomi on saanut vuosien varrella lukuisia suosituksia YK:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvalvontaelimiltä. Monet ongelmat, kuten naisiin kohdistuva väkivalta ja perusturvan riittämätön taso, toistuvat suosituksissa vuodesta toiseen. Suositusten toimeenpanoa on tehostettava, käsiteltävä säännöllisesti valtioneuvostossa ja eduskunnassa sekä resursoitava riittävästi. Ihmisoikeustilanteesta on viestittävä avoimesti ja saavutettavasti.
Sukupuolistuneen väkivallan torjuntaa on vahvistettava
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus. Ihmisoikeusliitto esittää, että pakottava kontrolli ja kunniaan liittyvä väkivalta kriminalisoidaan omina rikosnimikkeinään. Lisäksi tarvitaan hyvinvointialueita ja kuntia velvoittavaa lainsäädäntöä lähisuhdeväkivallan torjumiseksi sekä lisää tutkimusta, kuten lähisuhdesurmien tutkintatoiminto ja vähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeva tutkimus.
Sosiaaliturva on ihmisoikeus
Oikeus riittävään toimeentuloon kuuluu kaikille. Perusturvan tasoa on korotettava, etuudet sidottava indeksiin ja lapsiperheköyhyyttä vähennettävä. Sosiaaliturvan uudistamisessa on kuultava etuuksien saajia ja varmistettava, etteivät velvoitteet syrji heikoimmassa asemassa olevia.
Ihmisoikeudet kuuluvat myös urheiluun
Urheilussa ja liikunnassa esiintyy yhä syrjintää, rasismia ja häirintää. Ihmisoikeusliitto esittää viranomaisvalvonnan tehostamista, rasismin ja syrjinnän vastaista toimintaohjelmaa sekä keinoja puuttua häirintään, kuten porttikieltojärjestelmää. Kaikille lapsille ja nuorille on turvattava yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa taustasta riippumatta.
Ihmisoikeusliiton tavoitteena on, että hallitusohjelma 2027 vahvistaa oikeusvaltiota ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista johdonmukaisesti Suomessa.
>> Tutustu Eduskuntavaalit 2027 -sivustoomme ja hallitusohjelmatavoitteisiimme tarkemmin.
