Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. pidettiin Helsingin keskustakirjasto Oodissa Ihmisoikeusliiton Yksikin tyttö on liikaa -juhlaseminaari. Seminaarin tarkoituksena oli yhdessä yhteistyökumppaneiden ja eri yhteisöjen avainhenkilöiden kanssa juhlistaa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä, jota Ihmisoikeusliitto on tehnyt jo 20 vuoden ajan. Puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa pohdittiin, mitä vielä pitäisi tehdä, jotta silpomisen käytäntö joskus saataisiin kokonaan loppumaan.
Yhteisöissä tehtävä asennemuutostyö alusta asti työn painopisteenä
Seminaarin avauspuheenvuorossa Ihmisoikeusliiton sukupuolistuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö Duin Ghazi (kuvassa) kertoi 20-vuotisen työn taustoista. Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ alkoi somalialaistaustaisen lääkärin Mulki Mölsän aloitteesta.
Kaksikymmentä vuotta sitten tyttöjen sukuelinten silpominen oli Suomessa ammattilaisten ja viranomaisten parissa vielä melko tuntematon ilmiö. Ihmisoikeusliitto toi ilmiön esiin ja vaati viranomaisia ottamaan vastuuta silpomisriskissä olevien tyttöjen suojelusta sekä silpomisen läpikäyneiden tyttöjen ja naisten hyvinvoinnin edistämisestä.
Silpomisen vastaisen työn lähtökohtana ovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja -velvoitteet sekä Suomen perustuslain turvaamat perusoikeudet.
Alusta asti on ollut tärkeää ylläpitää suoraa kontaktia niihin, joihin tämä ihmisoikeusloukkaus kohdistuu. Kontaktin avulla voidaan vaikuttaa tehokkaammin silpomisen torjumiseksi ja silpomisen läpikäyneiden auttamiseksi.
”Asennemuutos- ja yhteisötyö on alusta asti ollut työmme painopiste. Olemme tavoittaneet tuhansia erikielisiä henkilöitä henkilökohtaisten tapaamisten ja ryhmätapaamisten kautta. Vuosien aikana toimintaamme on hakeutunut oma-aloitteisesti entistä enemmän henkilöitä, jotka haluavat paitsi lisätietoja tyttöjen sukuelinten silpomisesta ja sen vaikutuksista, myös toimia itse aktiivisesti omissa yhteisöissään silpomisen torjumiseksi”, Duin Ghazi kertoi.
Kahdessa vuosikymmenessä on saavutettu selkeä muutos. Ulkopuolisen arvioijan tekemä evaluaatio Ihmisoikeusliiton tekemästä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisesta työstä osoittaa, että tulokset ovat merkittäviä.
Paljon puhetta puheeksi ottamisesta
Ylitarkastaja Marjo Rantala (kuvassa) yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta puhui tilaisuudessa sukupuolierityisen työn tarpeesta väkivallan vähentämisessä.
Rantalan mukaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on hyvä esimerkki siitä, miksi väkivallan vastaisessa työssä täytyy tunnistaa sukupuolen merkityksiä ja tehdä sukupuoli näkyväksi.
Rantala nosti puheenvuorossaan esiin myös puheeksioton tärkeyden ja vaikeuden. Hän piti hyvänä eräässä kokouksessa kuulemaansa ideaa, että puheeksi ottamista helpottamaan voitaisiin kokeilla valmiiden vuorosanojen opettelua.
”Kun ammattilainen tietää valmiiksi muutaman vuorosanan, ja harjoittelee niitä, silpomisen puheeksi ottaminen hienotunteisesti, kulttuurisensitiivisesti ja luottamusta herättäen on varmasti paljon helpompaa.”
Myös seminaarin paneelikeskusteluissa puhuttiin silpomisen puheeksi ottamisesta moneen otteeseen. Se tunnistetaan yleisesti haasteeksi silpomisen vastaisessa työssä. Ammattilaisia on monin paikoin koulutettu puheeksiottoon, mutta toisaalta Suomessa on edelleen myös sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksia, joissa tyttöjen sukuelinten silpomista ei käsitellä opinnoissa lainkaan tai ainakaan tarpeeksi.
Ihmisoikeusliiton sukupuolistuneen väkivallan vastaisen työn asiantuntijalla, Solomie Teshomella, oli viranomaisille neuvo puheeksi ottamiseen:
”Asia on esitettävä aina suojelevalla asenteella eikä pidä olettaa, että kaikille tietystä maasta tulleille olisi tehty silpominen.”
Ammattilaisten koulutukseen on kiinnitettävä enemmän huomiota
Paneelikeskusteluissa nostettiin esiin huoli siitä, että tieto tyttöjen sukuelinten silpomisesta jakaantuu hyvin epätasaisesti eri ammattilaisten välillä. Jotkut tietävät hyvinkin paljon aiheesta, mutta toisilla tietoa ei tunnu olevan juuri yhtään.
Keskusteluissa todettiin myös, että kun esimerkiksi puheeksi ottamiseen tehdään kirjallisia ohjeistuksia ammattiryhmien käyttöön, niin aina pitäisi olla myös joku koulutus, jossa materiaali käydään läpi. Tieto ei välttämättä siirry paperilta tehokkaasti ammattilaisten käytäntöihin.
”Ihmisten pitää ymmärtää, mitä ohjeistukset tarkoittavat. Ohjeet ovat teknisiä, eivätkä oikeasti valmista puheeksiottotilanteisiin. Tarvitaan myös koulutus siitä, miten ohjeistuksia noudatetaan ja millaisia reaktioita kysymykset saattavat asiakkaissa herättää. Ja tilaisuus kysyä, jos jokin jää mietityttämään”, totesi Ihmisoikeusliiton sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn asiantuntija Johanna Latvala (kuvassa vasemmalla).
Myös tiedonsaannin oikealla ajoituksella on merkitystä. Seminaariin osallistunut poliisitarkastaja Måns Enqvist (kuvassa alla) Poliisihallituksesta huomautti, että vaikka poliisien peruskoulutuksessa tyttöjen sukuelinten silpomista käsitellään osana kunniaan liittyvää väkivaltaa sekä lähisuhdeväkivaltaa ja eri kulttuurien kohtaamiset on sisällytetty koulutukseen, ei opiskelijalla ole peruskoulutuksen kohdalla kokemusta käytännön työstä.
”Vasta käytännön työn kautta oppimaansa osaa soveltaa. Sen vuoksi peruskoulutuksen jälkeen aiheita pitää käsitellä jatkokoulutuksessa ja seminaareissa. Täydennyskoulutus aiheeseen on poliisille vapaaehtoinen”, Enqvist kertoi.
Miten silpominen saadaan loppumaan?
Paneelikeskusteluissa pohdittiin, miten silpomisen käytäntö voitaisiin saada loppumaan.
”Asennemuutos on kaksisuuntainen tie. Ei se mene niin, että viranomaiset vain muokkaantuvat ja kohtaavat, vaan myös yhteisössä pitää tapahtua muutosta. Mitä vanhempi sukupolvi, sitä yleisempää silpomisen kannattaminen on. Mutta olen optimisten sen suhteen, että perinteestä ollaan luopumassa”, sanoi Tampereen Setlementissä työskentelevä Fardin Abbasi (kuvassa).
”Tarvitaan sitä, että ihmiset keskustelevat rehellisesti asiasta ja sen haitoista. Siitä, miten se vaikuttaa tyttöjen elämään”, Maahanmuuttajien perhe ja nuorten yhdistys ry:n Shukri Muse totesi (lue Shukrin haastattelu: Naisten olisi hyvä puhua silpomistraumoistaan).
Irakin naisten yhdistyksen Sirwa Farik (kuvassa vasemmalla) toi esiin, että myös lapsille pitäisi jakaa tietoa:
”Lapsellekin pitää saada tietoa, oman ikätason mukaisesti. Lapsen pitää tietää, että hänellä on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa.”
Myös Ihmisoikeusliitossa on selkeä näkemys siitä, mitä tyttöjen sukuelinten silpomisen torjumiseksi pitää tehdä.
”Yhteisöllä on suuri vastuu suojella tyttöjä väkivallalta. Ennaltaehkäisevää asennemuutostyötä on jatkettava. Edistystä on tapahtunut, mutta paljon pitää vielä tehdä. Ammattilaisia on edelleen koulutettava enemmän puheeksiottoon. Moniammatillinen yhteistyö on tärkeää, ja lisää tutkimusta sekä tilastoja on saatava”, listaa Ihmisoikeusliiton Solomie Teshome (kuvassa oikealla).
Silpomisen läpikäynyt Aja: ”Suomalaisten pitää välillä uskaltaa olla tunkeilevia”
Seminaarin loppupuolella juontaja Yagmur Özberkan haastatteli Aja Daffehia (kuvassa oikealla), joka on itse läpikäynyt silpomisen pikkulapsena.
Daffeh kertoi, että koulussa kukaan aikuinen ei ottanut silpomista hänen kanssaan puheeksi. Myöskään terveydenhoitajan luona asiaa ei koskaan käsitelty. Hän kokee, että lapsuus olisi ollut helpompaa, jos joku olisi puhunut hänelle asiasta. Daffeh tuli koulussa kiusatuksi asian takia.
”Jotain olisi pitänyt tapahtua jo koulumaailmassa. Olisin osannut varautua kiusaamiseen ja heittää faktoja puolustuksekseni. Tietoja antamalla joku aikuinen olisi voinut saada minut kertomaan. Aikuisen pitää kerätä se rohkeus, koska lapselta sitä ei tule.”
Myöskään aikuisiässä kukaan terveydenhuollon ammattilainen ei ole ottanut silpomista puheeksi. Ensimmäisen kerran hän otti itse asian puheeksi gynekologilla pari vuotta sitten ollessaan 27-vuotias. Daffeh koki, että hänen piti suojella perhettään itsensä lisäksi eikä hän sen vuoksi uskaltanut puhua itse asiasta aikaisemmin.
Ongelman ratkaisuun tarvitaan Daffehin mukaan asiaan perehtymistä ja uskallusta puuttua toisten asioihin, vaikka se ei ole suomalaisille luontaista.
”Suomalaisten pitää myös välillä uskaltaa ylittää rajoja ja olla tunkeilevia. Mieluummin se, että olit väärässä kuin se, että joku lapsi kärsii.
Lue Yksikin tyttö on liikaa -kampanjan haastattelut:
- Tyttöjen sukuelinten silpominen on osa kunniaan liittyvää väkivaltaa
- Suomen somalialainen Shukri: Naisten olisi hyvä puhua silpomistraumoistaan
- Kätilönä luotan ammattikuntani osaamiseen silpomisen puheeksi ottamisessa
- Eritreasta Suomeen muuttanut Merhawi: Miehiä tarvitaan mukaan tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön
- Poliisi saa kymmenkunta ilmoitusta tyttöjen sukuelinten silpomisepäilystä vuodessa
- Silpomisen kokenut Meskerem puhuu kaikkialla, jotta tyttöjen kärsimys loppuisi
