Nuorisotyön arjessa pohditaan yhä enemmän yhdenvertaisuutta ja kehitetään omaa työtapaa huomioimaan kaikki nuoret. Yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistäminen onkin jokaisen nuorten kanssa toimivan velvollisuus. Nuorisotyössä tarvitaan ymmärrystä nuorten moninaisuudesta ja keskinäisistä eroista. Mutta miten voidaan sekä ymmärtää nuorten välisiä eroja että välttää yleistäviä stereotypioita? Nuoret eivät ponnista elämäänsä kaikki samalta viivalta, ja siksi myös heidän tarpeensa nuorisotyön suhteen ovat erilaisia. Näiden tarpeiden ymmärtäminen edellyttää nuorten itsensä kuuntelemista.
Nuorisotyön piirissä ajateltiin pitkään, että tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys toteutuvat, kun pidetään ovet auki kaikille ja tarjotaan samoja palveluja kaikille. Tämä ”samaa kaikille” -yhdenvertaisuus, vaikka tarkoittaisikin hyvää, perustuu kuitenkin ajatukselle yhden kulttuurin, yhden elämäntavan Suomesta. Kun nuorten toisistaan poikkeavat kokemukset ja tarpeet on ymmärretty yhä paremmin, on käynyt väistämättömäksi myös arvioida uudestaan nuorisotyön totuttuja käytäntöjä. Yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää kysyä, mitä esimerkiksi rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvat, sateenkaarevat tai vammaiset nuoret tarvitsevat ja haluavat nuorisotyöltä.
Mutta miten eroja pitäisi ajatella, jotta niitä huomioitaessa ei samalla tultaisi kategorisoineeksi yksilöitä jähmeillä tavoilla? Intersektionaalisuus on yksi tapa yrittää vastata tähän haasteeseen. Intersektionaalisuus tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että kukaan meistä ei ole minkään yhden ominaisuuden edustaja, vaan jokaisessa risteävät erilaiset asemat ja identiteetit. Olennaista on, että eroja ei tarkastella toisistaan ja muusta ympäristöstä irrallaan. Elämä kielivähemmistöön kuuluvana nuorena voi olla kovin erilaista riippuen esimerkiksi sosioekonomisesta asemasta tai sukupuoli-identiteetistä. Lisäksi kielivähemmistöön kuuluvalle nuorelle äidinkieli voi olla myönteinen resurssi, mutta toisessa tilanteessa altistaa hänet syrjinnälle.
Erojen huomiointia vai jäykkää kategorisointia?
Erojen nimeäminen ja niiden monenlaisten ja risteävien vaikutusten pohtiminen on välttämätöntä, jos ja kun palveluita halutaan kehittää aidosti yhdenvertaisiksi ja syrjimättömiksi. Erot ja niiden mukanaan tuomat erilaiset kokemukset ja asemat vaikuttavat nuorten elämään. Nuori itse on paras asiantuntija kertomaan, mikä jonkin eron merkitys hänelle on ja miten hän toivoisi asiaa huomioitavan – jos mitenkään.
Erojen huomioinnin kääntöpuolena on aina riski olettaa, kategorisoida ja sulkea ulkopuolelle. Ylhäältä päin tulevat hyväntahtoisetkin oletukset voivat satuttaa ja vahvistaa ulkopuolisuuden kokemusta. Samoin käy silloin, jos ajatellaan vähemmistöaseman automaattisesti tekevän nuoresta autettavan uhrin. Päältä katsoen ei näe, miten erot kussakin yksilössä risteävät ja millaisia merkityksiä hän itse antaa näille eroille. Erojen olemassaolon tunnistamisen rinnalla on välttämätöntä säilyttää yksilöiden omia kokemuksia ja identiteettejä kunnioittava asenne ja kysyä, mitä juuri hän tältä palvelulta, juuri tässä elämäntilanteessa, haluaa ja tarvitsee.
Yhdenvertaisuus on erojen huomiointia ja yksilöllistä kohtaamista
Monenlaisten erojen ja identiteettien nouseminen julkiseen keskusteluun on saanut jotkut ihmiset älähtämään tuskastuneina ”Miksi asioista on tehtävä niin monimutkaisia?”. Ihmisten arkitodellisuus kuitenkin on monimutkaista ja täynnä eroja ja nyansseja.
Yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistäminen on yhdenvertaisuuslain nojalla jokaisen lasten ja nuorten kanssa toimivan ammattilaisen velvollisuus. Erojen ja moninaisuuden pohtiminen on väline tämän velvollisuuden toteuttamiseksi.
Yllä sanotun voi tiivistää kahdeksi yksinkertaiseksi ohjeeksi:
1) muista, että kaikki eivät ole samalla viivalla, ja
2) kohtaa yksilö ja kuuntele häntä.
Marja Peltola
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Tampereen yliopistolla nuorisotutkimuksen ja intersektionaalisten kysymysten parissa. Teksti perustuu puheenvuoroon Ihmisoikeusliiton ja Osaamiskeskus Kanuunan järjestämässä ”Nuorisotyö ihmisoikeuksia edistämässä” -webinaarissa 18.2.2021.
Vierailijablogikirjoitukset edustavat kirjoittajien omia mielipiteitä eivätkä välttämättä Ihmisoikeusliiton kantaa.
