Istanbulin sopimuksen eli Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevaan yleissopimukseen myötä Suomi sitoutui myös pakkoavioliiton ehkäisemiseen suunnattuihin toimiin. Vaikka Istanbulin sopimus on tullut Suomessa voimaan jo elokuussa 2015, ei toimiin ole asianmukaisesti ryhdytty.
Istanbulin sopimusta valvova GREVIO-komitea on kehottanut Suomea tarkistamaan, onko suomalainen lainsäädäntö soveltuva ja riittävä pakkoavioliittotapauksiin sekä huomauttanut viranomaisia pakkoavioliittoihin kohdistuvan ehkäisevän työn muutostarpeista.
Suomen lainsäädäntö ei ole pakkoavioliittojen osalta ajan tasalla
Vaikka GREVIOn näkemys on, että pakkoavioliitto olisi suotavaa kriminalisoida erikseen, on Istanbulin sopimuksen mukaan riittävää jo se, että avioliittoon pakottaminen on rangaistavissa jonkin rikoslain säännöksen perusteella. Rangaistavuuden lisäksi Istanbulin sopimus edellyttää, että pakottamalla solmittu avioliitto on mahdollista mitätöidä, kumota tai purkaa tavalla, joka ei aiheuta uhrille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa.
Tällä hetkellä Suomen lainsäädäntö ei täytä riittävällä tavalla kumpaakaan edellä mainittua vaatimusta. Pakkoavioliiton rangaistavuuden on nähty Suomessa täyttyvän ihmiskauppasääntelyyn viittaamalla. Tosiasiassa ihmiskauppasääntely ei kuitenkaan sovellu kuin hyvin harvoihin avioliittoon pakottamisen tapauksiin.
Mitä puolestaan tulee pakottamalla solmittujen avioliittojen mitätöimiseen, kumoamiseen tai purkamiseen, Suomessa on pidetty riittävänä avioeroa koskevaa sääntelyä. Vaikka avioeron saaminen on Suomessa melko yksinkertainen prosessi, ei se riitä vastaamaan pakkoavioliiton uhrin näkökulmasta olennaisiin kysymyksiin. Pakkoavioliitosta toipuvalle henkilölle voi olla tuskallista, että hänen siviilisäätynsä on avioeron myötä eronnut eikä naimaton. Myöskin yhteisiä lapsia ja varallisuutta koskeva avioeron yhteydessä sovellettava sääntely on laadittu näkökulmasta, joka jättää ”tavallisesta” avioerosta poikkeavat tilanteet huomiotta.
Epäviralliset avioliitot jäävät helposti huomioimatta
Suomessa pakkoavioliitto on ymmärretty lähinnä suomalaisen avioliittolain mukaisen avioliiton pakotettuna solmimisena. Näkemys voi pahimmillaan johtaa siihen, että hyvinkin huomattava määrä muutoin kuin avioliittolain säännösten mukaisesti solmittuja ns. epävirallisia liittoja jää sääntelyn ulkopuolelle.
Joissain yhteisöissä puolisoiden välillä voi vallita yhteisön silmissä avioliittoon vertautuva suhde oikeuksineen ja velvollisuuksineen siitä huolimatta, ettei henkilöiden välillä Suomen lainsäädännön näkökulmasta ole minkäänlaisia velvoitteita. Koska lainsäädäntö ei tunnista suhdetta avioliitoksi, ei kyseisenlaisiin avioliitonomaisiin suhteisiin voida soveltaa myöskään avioeroa koskevaa sääntelyä. Sääntelyn muutostarpeita arvioitaessa on tärkeää varmistaa myös se, etteivät pakotetut epäviralliset, avioliitonomaiset suhteet jää pakkoavioliittotilanteisiin sovellettavan lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle.
Lisäksi pakkoavioliittoa määriteltäessä tulisi huomata, että avioliittoon pakottaminen ei koske vain hetkeä, jolloin liitto solmitaan. Pakon erilaisia ilmentymiä voi ilmetä suhteen aikana milloin tahansa. Joissain tapauksissa pakko voi esimerkiksi ilmetä pakkona pysyä avioliitossa. Näin myös solmittaessa vapaaehtoinen liitto voi muuttua pakkoavioliitoksi.
Pakkoavioliittojen yhteisöllinen näkökulma haaste lainsäädännölle
Pakkoavioliittokäytäntöihin tiiviisti liittyvän yhteisöllisen näkökulman asianmukainen huomioiminen on osoittautunut haastavaksi niin lainsäädännön kuin lain soveltamisenkin perspektiivistä. Esimerkkinä voidaan mainita se, miten pakottaminen määrittyy rikoslaissa ja toisaalta yhteisöllisessä kontekstissa. Siinä, missä rikoslaki vaatii pakottamiselta konkreettisuutta ja välittömyyttä, voi pakko yhteisöllisessä kontekstissa välittyä hyvinkin hienovaraisin keinoin. Pakkoavioliittotilanteissa edellä mainittu ero voi johtaa siihen, ettei esimerkiksi viranomaistaho pidä arvioitavanaan olevaa suhdetta vastoin osapuolen tahtoa solmittuna.
Pitäisi myös varmistaa, että pakkoavioliitto on virallisen syytteen alainen rikos. Edellä mainittujen kysymysten lisäksi Suomen tulee ratkaista se, miten varmistaa maahan saapuvien naimisissa olevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutumisen.
Kyllä, erilliskriminalisointi tarvitaan!
Rikosoikeudellinen sääntely ei vielä yksin riitä turvaamaan pakkoavioliiton uhrien ihmisoikeuksia. Pakkoavioliittojen erilliskriminalisointi vastaisi kuitenkin paremmin Istanbulin sopimuksen asettamia kansainvälisiä ihmisoikeusvaatimuksia. Jotta uhrit eivät jäisi enää pidemmäksi aikaa ilman apua, on lainsäädännön uudistusvaatimukseen suhtauduttava vakavasti ja ripeällä aikataululla.
Tuuli Hong
Kirjoittaja on lakimies, jonka väitös alkuvuodesta 2020 käsitteli kunniaan liittyvän väkivallan uhrin oikeudellista asemaa Suomessa.
Lisa Grans
Kirjoittaja on Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin tutkija. Hänen väitöskirjansa (2018) käsitteli kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisyä ihmisoikeuslainsäädännön valossa.
