KIRJOITTAJAVIERAS: Pariisissa satiirilehti Charlie Hebdoon sekä Kööpenhaminassa synagogaan ja ilmaisuvapauden puolesta järjestettyyn tilaisuuteen tehtyjen väkivaltaisten iskujen seurauksena Eurooppa on kokenut kiivaan keskustelun paitsi sananvapaudesta niin myös antisemitismistä ja musliminuorten radikalisoitumisesta. Eripuolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa syntyneissä reaktioissa on huolestuttavia piirteitä, jotka eivät ole toistaiseksi nousseet julkiseen keskusteluun.
Keskustelua ohjaa huoli uusista terrori-iskuista, mutta ainoastaan Hebdo-iskun taustalta on paljastunut yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin. Pian Pariisin tapahtumien jälkeen Arabian niemimaan al Qaida ilmoittautui vastuulliseksi iskusta lehteen, tarkoituksenaan kostaa profeetta Muhammadin häpäiseminen lehden julkaisemissa piirroksissa. Iskun jälkimainingeissa juutalaisessa kosherkaupassa tapahtuneeseen panttivankikaappaukseen järjestö ei sen sijaan viitannut tiedotteessaan. Tanskan poliisin mukaan Kööpenhaminan iskussa oli puolestaan kyse Ranskan tapahtumien motivoimasta väkivallanteosta, jonka suoritti rikolliskierteeseen ajautunut palestiinalaistaustainen nuori mies.
Julkisen keskustelun keskeisin ongelmakohta on oletus, että jokaisen muslimin sisällä kytee uskonnon motivoima potentiaali väkivaltaan. Terrorismin tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä että muslimien uskonnollisuuden ja ääriajattelun välillä ei ole kausaalista yhteyttä; uskontoaan tiiviisti harjoittavat muslimit eivät ole taipuvaisia terroritekoihin, saati hyväksymään väkivaltaa välineenä päämääriin, olivatpa ne poliittisia tai uskonnollisia.
PEW-instituutin laaja kyselytutkimus vuodelta 2008 osoittaa, että miltei 90 % tutkimukseen osallistuneista muslimeista Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa katsoo, että siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa ei voi oikeuttaa missään olosuhteissa. Uskonnolliset muslimit olivat jopa taipuvaisempia tuomitsemaan väkivallan kuin sekulaarit muslimit. Samansuuntaisiin tuloksiin päätyi Iso-Britannian tiedustelupalvelun MI5:n toteuttama tutkimus (2008) useiden satojen radikaaliryhmiin tai niiden vaikutuspiiriin kuuluneiden henkilöiden parissa. Sen mukaan suopeimmin väkivaltaan suhtautuvat muslimit eivät ole erityisen uskonnollisia.
Iso-Britanniassa radikalismiin päädytään pääosin neljää reittiä. Miltei kymmenes radikalisoituneista oli kokenut läheisen kuoleman, osalla siirtolaisuus vailla perheenjäseniä oli tuottanut syvää irrallisuuden tunnetta, lopuilla rikollis- ja päihdetausta, ja etenkin vankilakokemus olivat kasvattaneet alttiutta hakeutua äärijärjestöjen vaikutuspiiriin. Vain hyvin harvat radikalisoituneista henkilöistä olivat saaneet tiiviin uskonnollisen kotikasvatuksen. MI5:n tutkimus toteaakin, että uskonnollinen koti, ja voimakas lapsuudessa omaksuttu muslimi-identiteetti itse asiassa suojaavat yksilöä ääriajattelulta.
Keskustelun kiinnittyessä islamiin, Euroopassa on pitkälti unohtunut se tosiasia, että nuorten miesten radikalisoituminen ei koske ainoastaan muslimeja, vaan myös muslimeja vastustavia ryhmiä ja yksilöitä. Läntiset muslimit ovat joutuneet Pariisin ja Kööpenhaminan tapausten seurauksena ennennäkemättömän väkivallan kohteeksi. Pariisin iskun jälkeisinä päivinä ranskalaiset, pääosin nuoret miehet, toteuttivat viikossa yli 50 muslimeihin kohdistunutta vihaväkivallantekoa, joukossa tappo, 21 ampumis- ja kranaattihyökkäystä islamilaisiin keskuksiin ja 33 vakavaa uhkaustapausta. Ruotsissa moskeijoihin kohdistuneita tuhopolttoiskuja on toteutettu Eslövissä, Eskilstunassa ja Uppsalassa.
Valtamediat eivät ole käsitelleet tapauksia muslimiväestöön kohdistuvina viharikoksina. Tuhannet lännen muslimit ovat ilmaisseet syvän turhautumisensa sosiaalisessa mediassa: miksi tapauksia ei käsitellä muslimiväestöön kohdistuneina terroritekoina?
Uhkan ja pelon tuntemukset on otettava vakavasti riippumatta siitä, mihin yhteisöön tai ryhmään yksilö katsoo kuuluvansa, oli kyse juutalaisista, muslimeista tai eri etnisistä vähemmistöistä. Samalla on tiedostettava, että väestöryhmien väliset jännitteet ainoastaan lisääntyvät, jos yhteiskunnan koetaan suhtautuvan eriarvoisesti eri ryhmien suojeluntarpeeseen.
Monet muslimit tuntevat olevansa Euroopassa uhattuja kahdelta suunnalta – he elävät sekä jihadistien että islamofobisten radikaalien pelossa. On muistettava että ISISin tai al Qaidan kaltaisten järjestöjen uhreista ylivoimainen enemmistö on radikaalipiirien ”harhaoppisina” pitämiä muslimeja. Euroopan muslimien ristiriitaisia tuntemuksia lisää entisestään se, että he tiedostavat aiheuttavansa pelkoa kanssaihmisissä noustessaan lentokoneeseen, astuessaan metroon tai liikkuessaan väentungoksessa..
Iskujen seurauksena muslimiväestö on joutunut kantamaan kollektiivista vastuuta tapahtumista – muslimiväestön odotetaan tuomitsevan väkivallan ja sanoutumaan irti radikalismista. Muslimit yhteisöinä tai yksityishenkilöinä ovat kuitenkin yhtä vähän vastuullisia terroristien toiminnasta kuin kuka tahansa ei-muslimi eurooppalainen tai pohjoisamerikkalainen on vastuussa muslimeihin iskujen jälkeen kohdistuneesta väkivallasta.
Jatkuva epäoikeudenmukaisuuden tuntemus ja ulkopuolisuuden kokeminen ainoastaan avaavat uusia rekrytointimahdollisuuksia radikaalijärjestöille. Terrorismitutkijat ovatkin painottaneet, että terroristijärjestöt tarjoavat yhteisöllisyyttä, identiteettiä ja elämäntehtävää vetoamalla hyvin suoraviivaisesti uhriuteen. ISIS-järjestö saattaa näyttää puoleensavetävältä vaihtoehdolta kun nuorille iskostetaan ajatus, että he eivät uskontonsa vuoksi saa työtä ja hyväksyntää Euroopassa, ja että joukkovoimassa piilee ainoa mahdollisuus muuttaa maailmaa. Järjestö panostaakin arvoristiriitojen keskellä eläviin nuoriin. Voimakkaan uskonnollisen vakaumuksen omaavia on turha yrittää houkutella sotarintamille. Yhdysvaltalaisen Carnegie -instituutin arvion mukaan jopa neljännes Syyriaan hakeutuneista eurooppalaisista vierastaistelijoista on uskonnollisessa mielessä lukutaidotonta nuorisoa – monet eivät ole koskaan vierailleet moskeijassa, eivätkä pysty lausumaan ainuttakaan koraanin säettä ulkomuistista.
Uhkakuviin keskittyvä ja muslimeja syyllistävä ilmapiiri, joka jättää muslimien kokeman vainon ja syrjinnän huomiotta, on omiaan vain lisäämään radikaalijärjestöjen kannatusta. Juuri sitä, mitä on tarkoitus vastustaa.
Pyrkimyksissä torjua radikalisoitumista tärkeä askel on luoda inklusiivinen yhteiskunta. On myös käytävä julkista, analyyttista ja faktoihin pohjautuvaa keskustelua stereotyyppisten ja yksinkertaistavien ajatusmallien purkamiseksi.
Karin Creutz,
tutkija,
Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskus (CEREN), Helsingin yliopisto
Marko Juntunen,
lehtori,
Tampereen yliopisto
Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Ihmisoikeusliiton kantaa.
