Hyppää sisältöön

Työmme on vaarassa – auta pelastamaan ihmisoikeudet

Valtioneuvosto julkisti 9.8.2024 budjettiehdotuksensa ensi vuodelle. Saamamme tiedon mukaan oikeusministeriön Ihmisoikeusliitolle myöntämää valtionavustusta leikataan 57 prosenttia. Lisäksi ulkoministeriö kertoi jo toukokuussa lakkauttavansa kokonaan momentin, josta myös Ihmisoikeusliitto on saanut avustusta. Yhteensä nämä leikkaukset asettavat 150 000 euron lisärahoitustarpeen ensi vuodelle.  

– Näin suurten leikkausten yhteisvaikutus Ihmisoikeusliitolle, koko Suomelle ja meidän kaikkien ihmisoikeuksien puolustamiselle on dramaattinen, kommentoi Ihmisoikeusliiton johtokunnan puheenjohtaja Panu Mäenpää.  

Viime vuosina Ihmisoikeusliitto on esimerkiksi kouluttanut suuren joukon nuorisotyöntekijöitä, kätilöitä ja opettajia ihmisoikeuksista. Olemme paaluttaneet ihmisoikeudet suomalaiseen urheiluun sekä nostaneet köyhyyden ihmisoikeuskysymykseksi. Vaikutimme merkittävästi vahvemman yhdenvertaisuuslain aikaansaamiseksi. Työllämme olemme onnistuneet estämään tyttöjen sukuelinten silpomista ja pakkoavioliittoja Suomessa.  

Ihmisoikeusliiton ainutlaatuinen työ kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien puolesta on vaarassa. Siksi käynnistämme välittömästi lahjoituskampanjan. Lahjoita ihmisoikeuksien puolesta täällä.

– Olennainen osa vahvaa demokratiaa on kansalaisyhteiskunta, joka vaatii ja vahtii ihmisoikeuksien toteutumista. Nämä oikeudet eivät ole itsestäänselvyys vaan ihmisoikeusjärjestöjen sinnikkään ja pitkäjänteisen työn tulos. Valtion kirittämisen lisäksi järjestöt ovat aina ensimmäisinä varoittaneet ihmisoikeuksien heikentymisestä, painottaa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila

Vaikka Suomi ottaa takapakkia ihmisoikeuksien edistämisessä, Ihmisoikeusliitto jatkaa työtään. Kyse on jokaisen ihmisen oikeuksista, sinun, minun, meidän kaikkien, myös jokaisen päättäjän. 

Ihmisoikeusliitto kutsuu nyt kaikki mukaan pelastamaan ihmisoikeudet! Auta meitä puolustamaan Suomea, joka kunnioittaa jokaisen ihmisoikeuksia. Kaikki tuki on tärkeää, jotta voimme jatkaa työtä entistä vahvempana.

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus