Ihmisoikeusliitto, Turun seudun joukkoliikenne Föli ja Turun kaupunki käynnistävät 12. helmikuuta STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjan joukkoliikenteessä tapahtuvaa häirintää ja syrjintää vastaan.

Kahden viikon ajan Turun katukuvassa ja busseissa näkyvä Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja rohkaisee joukkoliikenteen käyttäjiä puuttumaan häirintään ja antamaan tukensa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi joutuneille kanssamatkustajille. Tuen osoittaminen on yksinkertaista: pienikin ele usein riittää. Kun yksi osoittaa tukensa, se kannustaa muitakin tulemaan syrjinnän kohteen tueksi. Kampanjassa ohjeistetaan myös ilmoittamaan tapahtuneesta kuljettajalle, järjestyksenvalvojalle tai poliisille.

”Turun kaupunki haluaa edistää erilaisuuden hyväksyntää, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta. Siksi halusimme ehdottomasti tämän Päätepysäkki syrjinnälle –kampanjan myös Turkuun. Meidän kaikkien kanssamatkustajien tulee reagoida syrjintään ja päättää toimia”, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

“Erimuotoista syrjintää esiintyy kaikissa julkisissa tiloissa, myös busseissa ja pysäkeillä. Sitä kohtaavat esimerkiksi vammaiset ihmiset ja seksuaalivähemmistöt. Myös rasistista tai sukupuolesta johtuvaa häirintää kokevat monet. Syrjintää kokeneet sanovat, että pahinta on yksin jääminen. Jokainen voi osoittaa tukensa syrjityksi joutuneelle: voi mennä viereen juttelemaan tai kysyä, tarvitseeko hän apua.”, kommentoi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Omilla kasvoillaan Stop! Päätepysäkki syrjinnälle –kampanjassa on mukana turkulaisia syrjintää omakohtaisesti kokeneita sekä julkisuuden henkilöitä kuten Lola Odusoga, Michael Monroe ja Pekka Hyysalo. Kampanjasivuilla he kertovat kokemuksistaan ja siitä, miksi syrjinnän vastustaminen on tärkeää. Myös laaja joukko Turun seudun järjestöjä on mukana kampanjassa.

Mukana on myös turkulainen toimittaja Yagmur Özberkan: ”En hyväksy minkäänlaista syrjintää. Kannustan kaikkia rohkaistumaan ja toimimaan, jos sitä huomaa. Pienikin tuen osoitus merkitsee tosi paljon!”

Trasek ry:n puheenjohtaja turkulainen Panda Eriksson halusi tukea kampanjaa: ”Muunsukupuolisena henkilönä saan joskus kuulla julkisessa liikenteessä epämääräisiä ehdotuksia. Tärkeintä olisi tehdä näkyväksi, ettei koko bussi ole samaa mieltä häiritsijän kanssa.”

Myös Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja Elina Pirjatanniemi on mukana kampanjassa: ”Ihmisten yhdenvertainen kohtelu on yksi keskeisimpiä asioita ihmisoikeusloukkausten vastustamisessa. Julkisen liikenteen pitäisi olla syrjinnästä vapaa alue kaikille iästä, taustasta ja ominaisuuksista riippumatta.”

Kiitetty kampanja toteutettiin vuosi sitten pääkaupunkiseudulla ja viime marraskuussa Tampereella. Uutena elementtinä kampanjassa on Kokemuksia syrjinnästä –nettisivu, jossa ihmiset saavat kertoa kokemuksistaan joko syrjinnän kohteena tai tukijana.

Kampanja näkyy Turun katukuvassa, pysäkeillä ja busseissa 25.2.2018 asti.

Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta: www.paatepysakki.fi

Kampanjavideot:


 

%d bloggers like this: