Hyppää sisältöön

Nysse ja Ihmisoikeusliitto kampanjoivat näkyvästi syrjintää vastaan Tampereella

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse ja Ihmisoikeusliitto nostavat Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjallaan näkyvästi esiin joukkoliikenteessä tapahtuvan häirinnän ja syrjinnän.

Kahden viikon ajan Tampereen katukuvassa ja busseissa näkyvä Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja rohkaisee joukkoliikenteen käyttäjiä puuttumaan häirintään ja antamaan tukensa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi joutuneille kanssamatkustajille. Tuen osoittaminen on yksinkertaista: pienikin ele usein riittää. Kun yksi osoittaa tukensa, se kannustaa muitakin tulemaan syrjinnän kohteen tueksi. Kampanjassa ohjeistetaan myös ilmoittamaan tapahtuneesta kuljettajalle, järjestyksenvalvojalle tai poliisille.

“Halusimme lähteä mukaan tähän kampanjaan, koska jokaisella on oikeus häiriöttömään ja miellyttävään matkaan. Tehdään yhdessä Nyssestä turvallinen matkustusympäristö kaikille”, toivoo apulaispormestari Aleksi Jäntti Tampereen kaupungilta.

“Erimuotoista syrjintää esiintyy kaikissa julkisissa tiloissa, myös busseissa ja pysäkeillä. Sitä kohtaavat esimerkiksi vammaiset ihmiset ja seksuaalivähemmistöt. Myös rasistista tai sukupuolesta johtuvaa häirintää kokevat monet. Syrjintää kokeneet sanovat, että pahinta on yksin jääminen. Emme niinkään kehota haastamaan mahdollisesti aggressiivista solvaajaa. Sen sijaan jokainen voi osoittaa tukensa kiusatulle: voi mennä syrjityksi joutuneen viereen istumaan tai kysyä, tarvitseeko hän apua”, kommentoi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Omilla kasvoillaan Stop! Päätepysäkki syrjinnälle –kampanjassa on mukana tamperelaisia syrjintää omakohtaisesti kokeneita sekä julkisuuden henkilöitä. Kampanjasivuilla he kertovat kokemuksistaan ja siitä, miksi syrjinnän vastustaminen on tärkeää. Myös Tampereen kaupunki ja joukko Tampereen seudun järjestöjä on mukana kampanjassa.

Kampanja toteutettiin pääkaupunkiseudulla helmikuussa. Kiitetty kampanja nosti laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja on johtanut muutokseen ihmisten käyttäytymisessä.

Kampanja näkyy Tampereen katukuvassa ja busseissa maanantaista 13.11. alkaen. Lauantaina 18.11. klo 11-14 kampanjaa esitellään kaupunkilaisille Koskikeskuksessa, jossa paikalla on myös kampanjakasvoja.

Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta: päätepysäkki.fi

Lisätietoa kampanjasta antavat:

  • Kaari Mattila, pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto, p. 050 5368 195, kaari.mattila@ihmisoikeusliitto.fi
  • Mika Periviita, joukkoliikennejohtaja, Tampereen kaupunki, p. 050 3267007, mika.periviita@tampere.fi

Muut mediayhteydenotot: Reetta Helander, p. 044 7062392, reetta.helander@ihmisoikeusliitto.fi

Hashtagit: #päätepysäkki #muutunäkyväksi

Katso kampanjavideot:

Sean Ricks

Anu-Rohima Mylläri

Eila Roine

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus