Hyppää sisältöön

Kannanotto taloudellisen eriarvoisuuden vähentämiseksi

Sosiaali- ja terveysministeriön raportin arvion mukaan Petteri Orpon hallituksen politiikan seurauksena pienituloisuusrajalla (60 % mediaanitulosta) tai sen alapuolella olevien suomalaisten määrä kasvaa lähes 100 000:lla. Yli 15 prosenttia Suomen väestöstä elää pienituloisuusrajan alapuolella vuosien 2024 ja 2025 sosiaaliturvamuutosten tultua voimaan. Parempiosaisilla suunta on toinen. Heidän osuutensa kaikista rahatuloista kasvaa etenkin kahdeksannessa ja yhdeksännessä tulokymmenyksessä harjoitetun politiikan vuoksi.

Me allekirjoittaneet olemme huolissamme, miten Orpon hallituksen leikkauspolitiikka tuntuu kansalaisten arjessa. Esimerkiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä leikkaukset ovat arvion mukaan pudottaneet pienituloisuusrajan alapuolelle yli 13 000 lasta ja noin 27 000 palkansaajaa (STM 2024).

Sosiaaliturvan leikkaukset ovat jo osaltaan heijastuneet myös asunnottomuuden yleistymiseen Suomessa. Esimerkiksi Helsingissä asunnottomuus kasvoi vuonna 2024 ensimmäistä kertaa 11 vuoteen, kun asunnottomien määrä nousi lähes 800 henkilöön. Myös Turussa ja Tampereella asunnottomuus on lisääntynyt. Pienenä maana Suomen olisi järkevää pyrkiä pitämään kaikki mukana.

Suomi on jo aiemmin saanut Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta moitteita perusturvan liian alhaisesta tasosta. Lisäksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut Suomea välttämään sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin. Olemme huolissamme, että sosiaaliturvan tason heikentäminen ajaa entistä suuremman joukon ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon, mikä vahingoittaa Suomen mainetta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Hallitus on perustellut työttömyysturvan leikkauksia työllisyysasteen nostolla. Käytännössä työttömyysturvan rajut leikkaukset ovat joidenkin kohdalla heikentäneet työllistymisen mahdollisuuksia, koska työnhakijan voimavarat oman terveytensä, työkykynsä ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon romahtavat työn ja tulojen loppumisen mukana. Työvoiman kohtaanto-ongelma on paikoin pahentuneet esimerkiksi palvelualoilla, joilla leikkaukset toimeentuloon ovat ajaneet työttömiä ja työssäkäyviä muuttamaan kauemmas mahdollisista työpaikoistaan. Osa-aikatyön vastaanottaminen on vaikeutunut sovitellun päivärahan suojaosan poiston myötä. Pidemmällä aikavälillä työnhakijoiden työllistymistä vaikeuttavat myös esimerkiksi hallituksen ammatillisen koulutuksen leikkaukset.

Me allekirjoittaneet haluamme muistuttaa, että taloudellinen eriarvoisuus ruokkii näköalattomuudesta ja osattomuudesta kumpuavaa ääriajattelua, joka voi tulevaisuudessa haastaa yhteiskunnan vakautta, yhtenäisyyttä, resilienssiä ja suomalaisten turvallisuutta. Eriarvoisuuden eri ilmentymät kaventavat suomalaisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan täysimääräisesti. Tällöin yksilön potentiaali jää hyödyntämättä, mikä on menetys sekä yksilölle itselleen että koko yhteiskunnalle.

Kaikkien kansalaisten sosioekonomisesta taustasta riippumatta pitäisi nykyistä vahvemmin voida tuntea olevansa yhteiskunnan täysimääräisiä jäseniä. Katsomme, että hyvinvointivaltiolla ja sen turvaverkoilla on keskeinen rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa myös tulevaisuudessa. Edellytämme politiikan suunnanmuutosta, joka palauttaa keskeiset tulonjakoindikaattorit (esim. pienituloisuusaste, tulokymmenysten tulo-osuus ja minimibudjettiköyhyysaste) vuoden 2022 tasolle. Myös eriarvoisuustutkimusta on jatkettava ja sen tulokset pitää ottaa vakavasti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Kannanoton allekirjoittajat:

  • Aalto Riku, puheenjohtaja, Teollisuusliitto ry
  • Amnesty International Suomen osasto
  • Custódio Ira, johtava asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
  • Gävert Titi, diakonian asiantuntija, Kirkkohallitus
  • Eloranta Jarkko, puheenjohtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Eronen Jenni, mentori, Vailla vakinaista asuntoa ry
  • Ervasti Heikki, professori, Turun yliopisto
  • Finér Lauri, toiminnanjohtaja, Kalevi Sorsa -säätiö
  • Haapakoski Jukka, toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö
  • Isolammi Hanna, projektipäällikkö, Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Jonker-Hoffrén Paul, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto
  • Jousilahti Julia, vanhempi asiantuntija, Demos Helsinki
  • Järvinen Anna, erityisasiantuntija, SOSTE
  • Kahilainen Sanni, viestintäpäällikkö, Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Kauhanen Merja, johtava tutkija, Työn ja talouden tutkimus LABORE
  • Kiprianoff Maarit, osallisuuskoordinaattori, Vailla vakinaista asuntoa ry
  • Kivipuro Katja, asiantuntija, Vailla vakinaista asuntoa ry
  • Kokko Timo, aoiminnanjohtaja, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
  • Konola Jyrki, johtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Kortelainen Miikka, SAK:n edustajiston toinen varapuheenjohtaja, SAK:n edustajisto
  • Krogerus Olli, muusikko, Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Kummel-Myrskog Pia, TM, FM, tf kyrkoherde, Petrus församling
  • Kämäräinen Jaakko, freelancekoordinaattori, Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Lainà Patrizio, pääekonomisti, STTK ry
  • Mattila Yrjö Ilpo Kalevi, puheenjohtaja, Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry
  • Melin Harri, Professori, emeritus, Tampereen yliopisto
  • Nummela Irene, diakonian asiantuntija, Kirkkohallitus
  • Ojala Satu, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto
  • Pasi Salminen, muusikko, Oulu Sinfonia
  • Peltokangas Niko, varapuheenjohtaja, Yleinen Lehtimiesliitto
  • Perttilä Elina, TT, kirkkoherra, Malmin seurakunta
  • Pietiläinen Jukka, foiminnanjohtaja, Vasemmistofoorumi ry
  • Piirainen Marko, johtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Puura Heli, johtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Pyöriä Pasi, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto
  • Reina Riikka, kirkkoherra, Kallion Seurakunta
  • Rönni-Sällinen Annika, puheenjohtaja, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
  • Saikkonen Paula, futkimuspäällikkö, THL
  • Salin Robert, pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto
  • Salonen Anita, diakonian asiantuntija, Kirkkohallitus
  • Siekkinen Saana, johtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Siimes Ulla, foiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto
  • Siirto Ulla, asiantuntija, Kirkkohallitus
  • Sinisalo Samuli, erityisasiantuntija, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
  • Sippola Markku, vanhempi yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
  • Syvärinen Katja, hallituksen varapuheenjohtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
  • Tervo-Hiltula Peppi, toiminnanjohtaja, Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry
  • Tiivola Sanna, toiminnanjohtaja, Vailla vakinaista asuntoa ry
  • Vainikainen Elina, tiedottaja, Vasemmistofoorumi ry
  • Veirto Antti, tutkimuspäällikkö, Palvelualojen ammattiliitto PAM
  • Vihersalo Merja, työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija, Palvelualojen ammattiliitto PAM
  • Vänttinen Ahti, puheenjohtaja, Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Väänänen Lea, liittosihteeri, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL
  • Wetzer-Karlsson Marina, ohjelmajohtaja , Väestöliitto ry
  • Ylönen Oona, pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto ry

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus