Riittävät ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut on Suomessa turvattu perustuslailla ja kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kohdelluksi ihmisarvoa ja yksityisyyttä kunnioittaen. Marginalisoitujen ihmisryhmien, esimerkiksi päihteiden käyttäjien, tiedetään kuitenkin olevan stigman vuoksi erityisen alttiita sosiaali- ja terveyspalveluissa tapahtuvalle syrjinnälle.
Ihmisoikeusliitto järjesti ihmisoikeuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa käsittelevän webinaarin Päihdepäivillä toukokuussa. Tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa asiakkaiden kohtaamaa syrjintää, oikeusturvakeinoja ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevien ammattietiikkaa.
Keskusteluun osallistuivat Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori ja hyvinvointi- ja valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen, Mielenterveyden keskusliiton juristi Oskari Korhonen, sosiaaliasiamies Satu Loippo sekä Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmän jäsenet Pasi Kangasmäki ja Amina Sorvali. Keskustelua johdatteli taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien tiimin päällikkö Heli Markkula Ihmisoikeusliitosta.
Ihminen nähdään vain päihteiden käyttäjänä
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ohjaava lainsäädäntö näkee ihmisen usein vain yhden ongelman kautta. ”Lainsäädäntö ei kykene intersektionaaliseen katseeseen”, sanoi Pauli Rautiainen.
”Ihmistä ei nähdä moniulotteisena. Esimerkiksi päihteiden käyttäjä ei pääse mielenterveyspalveluihin”, Oskari Korhonen totesi. Päihdekuntoutujien on tärkeä saada monia eri palveluita toipumisensa tueksi. Tästä huolimatta asiakas ohjataan suoraan päihdepalveluihin eikä muuta apua ole juurikaan tarjolla ennen kuin hän on raitis.
”Päihteisiin liittyvän stigman takia jo palveluiden piiriin pääsy vaatii välillä mielikuvitusta ja hyviä puhelahjoja”, Pasi Kangasmäki kertoi ja kuvasi, kuinka asiakkaan on miettivä tarkasti omaa pukeutumista ja mitä tietoja itsestään jakaa, ettei tule käännytetyksi jo heti ovella.
Sosiaali- ja terveyspalveluihin on päästävä yhdenvertaisesti
Hoitoon pääsy ei toteudu yhdenvertaisesti, mikäli asiakkaalta vaaditaan päihteettömyyttä palveluiden saamisen ehtona. Loippo ja Korhonen olivat yhtä mieltä siitä, että päihdekuntoutujilta vaaditaan sellaisia voimavaroja ja poikkeuksellisen hyvää elämänhallintaa, joihin kenen tahansa on vaikea arjessaan yltää. Kohtuuttoman korkeita vaatimuksia kohdistetaan juuri niille ihmisille, joilla on elämässään haasteita jo entuudestaan.
Myös organisaatioiden kankeat rakenteet heikentävät osaltaan palveluiden saatavuutta. Loippo antoi tästä esimerkin: ”Säännöt eivät huomioi nuorten tarpeita. Asiakkaiden edellytetään saapuvan vastaanotolle virka-aikaan, jonka puitteissa nuoret eivät kuitenkaan arkeaan elä.”
”Tilanne on erityisen vaikea asunnottomille ja ihmisille, joilla ei ole säännöllisiä tuloja. Miten ihminen voi saapua paikalle oikeaan aikaan, jos ei pysty seuraamaan tarkkaa kellonaikaa tai ei ole varaa matkalippuun”, Amina Sorvali huomautti
Oikeuksien toteutuminen vaatii kuulluksi tulemista
Moni asiakas jää ilman tarvitsemiaan palveluita, sillä hänen ongelmiinsa ei suhtauduta vakavasti. Kangasmäelle ja Sorvalille tämä on tuttua.
”Saadakseen hakemaansa palvelua mukaan on otettava toinen ihminen tueksi”, Sorvali kertoi. Erityisesti nuori tarvitsee usein aikuisen mukaan vastaanotolle, jotta hän tulisi aidosti ymmärretyksi ja kuulluksi.
Korhonen on törmännyt työssään samaan haasteeseen: ”Siitä, miten paljon ihmisiä jää ilman palveluja, koska heidän varsinaisia ongelmiaan ei oteta todesta, ei synny minkäänlaista tilastotietoa.” Tilastoinnin vaikeuden seurauksena ongelma jää tunnistamatta, eikä siihen yritetä puuttua tai löytää toimivia ratkaisuja. Samalla tarvetta kehittää lainsäädäntöä ja sopivia oikeussuojakeinoja ei synny.
Tietoa oikeusturvakeinoista tarvitaan lisää
Oikeusturvakeinoja on monia, mutta yksilön pääsy oikeuksiin saattaa olla vaikeaa jälkikäteen. Aikaisemmista kokemuksista johtuen monilla päihdekuntoutujilla voi olla korkea kynnys ottaa yhteyttä auttaviin viranomaisiin esimerkiksi ennakkoluulojen pelossa.
Vaikka sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita heidän oikeuksiinsa liittyen, päihdehuoltoa koskevat ongelmat näkyvät sosiaaliasiamiehen työssä vain vähäisesti. Tämä kertoo osaltaan siitä, että monien kuntoutujien tieto omista oikeuksistaan ja oikeussuojastaan on puutteellista.
”Lisäksi erilaisten oikeusturvaprosessien käynnistäminen ja läpikäyminen vaatii ihmiseltä valtavasti voimavaroja”, huomautti Loippo. Ihmisen odotetaan myös pystyvän sanoittamaan monitahoisia ongelmiaan oikealla tavalla, jotta ne tulisivat aidosti huomioiduiksi.
Tilaisuus oli osa Ihmisoikeusliiton taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien työtä. Ihmisoikeusliitto toteuttaa STEA:n avustuksella Köyhyys ja ihmisoikeudet -hanketta (2021-2024). Yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat EAPN-FIN – Suomen köyhyyden vastainen verkosto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen Setlementtiliitto ja Vailla vakinaista asuntoa ry – VVA ry.
Teksti: Sophia Lawson Hellu
