Poliisiammattikorkeakoulu julkaisi vuosittaisen raporttinsa poliisin tietoon tulleista viharikoksista viime viikolla. On hyvä, että Suomessa viharikollisuutta seurataan säännöllisesti. Tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea ja viharikollisuutta ilmiönä on syytä pohtia laajemmin.
Poliisin tietoon tullut viharikollisuus 2013 -raportin mukaan rikosilmoituksia, jotka sisältävät vihamotiivin kirjattiin viime vuonna 14 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Jos verrataan lukuja vuosien 2009-2013 välillä viharikosilmoitukset näyttävät olevan lievässä laskusuunnassa. Kuitenkin tilastojen ulkopuolelle jää huomattava osa ilmiöstä. Kuten raportissa todetaan, tilastotiedot viharikoksista eivät ole kattavia, sillä viharikosten löytäminen poliisin asiatietojärjestelmästä on vaikeaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että viharikosten kirjaamiskäytännöt vaihtelevat suuresti. Lisäksi eri tutkimuksissa on todettu, että viharikosten uhrit ilmoittavat tapauksista harvoin poliisille.
Viharikollisuus terminä ei tarkoita ainoastaan vihan tunteeseen perustuvia rikoksia, vaan laajemmin rikollisuutta, jonka motiivina ovat ennakkoluuloiset ja syrjivät asenteet. Suomessa viharikokset ovat usein rasismiin liittyviä kunnianloukkauksia, laittomia uhkauksia ja pahoinpitelyitä. Vihamielisyys tai ennakkoluuloiset ja syrjivät asenteet rikoksen motiivina lisäävät teon haitallisuutta, kun rikos kohdistuu uhrin ominaisuuksiin ja/tai kuulumiseen tiettyyn viiteryhmään. Näin ollen myös pelko teon toistumisesta voi kasvaa hyvin suureksi. Viharikollisuus on suoraa ihmisarvon halveksuntaa.
Viharikokset tulisi kirjata, tutkia, syyttää ja tuomita nimenomaan viharikoksina, jotta asianosaisille ja yhteiskunnalle välittyy viesti siitä, että on väärin toimia syrjivien ja ennakkoluuloisten asenteiden perusteella. Suomessa vihamotiivia harvoin huomioidaan syytteissä ja tuomioistuimen ratkaisuissa. Poliisi ei myöskään riittävästi panosta viharikosten tunnistamiseen ja kirjaamiseen.
Lainsäädäntö viharikosten osalta muuttui vuonna 2011, jolloin rangaistuksen koventamisperusteisiin lisättiin rasistisen motiivin lisäksi rikoksen tekeminen uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta. Poliisin tulisi omien ohjeidensa mukaan merkitä kaikki tällaiset tapaukset rikosilmoitusjärjestelmään viharikoskoodilla. Kuitenkin Poliisiammattikorkeakoulun raportti kertoo, että vihamotiivin sisältävistä rikosilmoituksista vain 17 prosenttia merkittiin vuonna 2013 rasismi- tai viharikoskoodilla. Koodin käyttö on tänä vuonna tippunut pohjalukemiin. Viharikoskoodin käytön vähäisyys voi kertoa monesta seikasta. Näyttää selvältä, että tietoisuus lakiuudistuksesta ja raportointiohjeista on poliisissa vähäistä. Viharikosten tunnistaminen poliisissa voi myös olla puutteellista.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että valtiot loukkaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 14 syrjinnän kieltoa, jos ne sivuuttavat vihamotiivin rikoksen taustalla. Suomessa tulisi kiinnittää enenevässä määrin huomiota viharikosten ehkäisyyn, niihin puuttumiseen ja uhrien oikeuksien turvaamiseen. Ensisijaisen tärkeää olisi lisätä poliisien, syyttäjien ja tuomareiden tietoisuutta viharikoksista. Viharikollisuus loukkaa uhrien perus- ja ihmisoikeuksia.
Anna-Maija Sorjanen
Tutkija, Ihmisoikeusliitto
