Poliisin tilastojen mukaan tyypillisimpiä viharikoksia Suomessa ovat rasismin motivoimat pahoinpitelyt, kunnianloukkaukset ja laittomat uhkaukset. Poliisin tilastot kertovat kuitenkin vain osatotuuden viharikosten yleisyydestä ja moninaisuudesta. Viharikoksista nimittäin ilmoitetaan harvoin poliisille, vaikka ne loukkaavat uhrin perus- ja ihmisoikeuksia.

Rikoksesta tekee viharikoksen se, että sitä motivoivat ennakkoluulot tai syrjivät asenteet. Motiivina voi olla tekijän käsitys uhrin henkilökohtaisista ominaisuuksista; kuulumisesta tiettyyn ryhmään tai vähemmistöön. Viharikoksiin on tärkeä puuttua, sillä ne luovat ja ylläpitävät ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä yhteiskunnassa ja voivat aiheuttaa pelkoa ryhmissä ja yksilöissä, joihin ne kohdistuvat. Suomen rikoslaissa viharikosten haitallisuus on huomioitu rangaistuksen koventamisperusteena.

Rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta on määritelty rangaistuksen koventamisperusteeksi.  Muita rinnastettavia motiiveja ovat mm. sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot.

Ennakkoluulot tai syrjivät asenteet voivat olla motiivina monentyyppisissä rikoksissa. Olennaista on kiinnittää huomio tekijän vaikuttimiin. Uhrin ei esimerkiksi tarvitse kuulua seksuaalivähemmistöön vaan viharikoksen määrittää tekijän oletus asiasta.

Jos joudut viharikoksen uhriksi, ilmoita siitä poliisille. Poliisin tulee kirjata viharikoksiksi teot, joissa poliisi, uhri tai joku muu asianosainen epäilee vihamotiivia. Viharikos voi kohdistua yksittäiseen henkilöön, ryhmään, instituutioon tai omaisuuteen.

Ihmisoikeusliitto on mukana EU:n perusoikeusviraston viharikoksia koskevissa tutkimusprojekteissa kansallisena yhteystahona. Ihmisoikeusliitto käy dialogia poliisijohdon kanssa viharikosten ja syrjintärikosten tunnistamisen edistämiseksi. Edistämme ihmisoikeuksien systemaattista sisällyttämistä poliisikoulutukseen ja koulutamme itse myös poliiseja.

Lisätietoa