Maailma tarvitsee kipeästi valtioita, jotka puolustavat ihmisoikeuksia peräänantamattomasti. Suomi on tähän asti ollut yksi niistä. On kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, ettei ihmisoikeuksien edistäminen ole enää päättäjillemme yhtä tärkeää kuin ennen.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 21.5.2016.)

Ihmisoikeuksien ja perustuslain merkitystä ovat kyseenalaistaneet ja vähätelleet jopa korkeassa asemassa olevat poliitikot yli puoluerajojen. Se vie pohjaa pitkään rakennetulta yhteisymmärrykseltä, jossa ihmisoikeuksia on pidetty ensisijaisena asiana.

Suomen perustuslaki pohjaa kansainvälisesti hyväksyttyihin ihmisoikeuksiin. Myös muulla lainsäädännöllä on pala palalta vahvistettu eri ryhmien, kuten lasten tai vähemmistöjen, oikeuksia.

Vuodesta 1995 raiskaus on määritelty rikokseksi myös avioliitossa. Vuoden 1971 jälkeen homoseksuaalisuus ei enää ole ollut Suomessa rikos. Vuodesta 1984 lähtien lapsen etu on kirjattu lainsäädäntöön ohjaavana periaatteena.

Nyt itsestään selviltä tuntuvien oikeuksien syntyä on edeltänyt usein vuosikymmenien työ, jota kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat tehneet edistyksellisten poliitikkojen ja viranhaltijoiden kanssa.

Viime vuosikymmeninä on luotu ihmisoikeuksia turvaavia rakenteita ja toimijoita, kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu, kansallinen ihmisoikeuskeskus, lapsiasiainvaltuutettu sekä kansallinen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelma. Niiden ansiosta ihmisoikeuksia voidaan edistää ja rakenteelliseen syrjintään voidaan puuttua. Ensi syksystä lähtien ihmisoikeudet ovat aiempaa vahvemmin mukana peruskoulujen opetussuunnitelmissa.

Samaan aikaan poliittinen sitoutuminen perus- ja ihmisoikeuksiin näyttää heikentyneen. Monia lakihankkeita on viety kiireellä läpi, ja kansalaisjärjestöjä on kuultu hyvin lyhyellä varoitusajalla. Eikä asiantuntijoiden näkemyksillä ole näyttänyt olevan merkitystä hallituksen ajamiin lakihakkeisiin, oli kyse sitten päivähoito-oikeuden rajaamisesta tai heikennyksistä turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan. Lakien mahdollisia kielteisiä vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksiin, sukupuolten tasa-arvoon tai eri ihmisryhmiin ei ole arvioitu.

Kansainvälisesti Suomi on korostanut, että myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet – kuten riittävä toimeentulo ja pääsy terveyspalveluihin – ovat ihmisoikeuksia. Valtioilla on velvollisuus turvata ihmisoikeudet myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

Suomi sai viime vuonna Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta moitteita perusturvan liian alhaisesta tasosta. Hallitus on sen jälkeenkin nostanut palvelumaksuja, leikannut lääkekorvauksia ja jäädyttänyt etuusindeksejä.

Esimerkiksi vammaisille, pienituloisille ikääntyneille naisille tai köyhille lapsiperheille kasaantuvien leikkausten ja maksukorotusten vaikutukset voivat olla dramaattisia. Samalla kun kaikkien halutaan osallistuvan yhteiskuntaan, heikennetään välttämättömiä palveluita.

Ihmisoikeusjärjestelmää kyseenalaistetaan nyt monessa maassa. Myös Euroopan unioni on viime aikoina suhtautunut ihmisoikeuksiin yliolkaisesti. Surullinen esimerkki tästä on EU:n ja Turkin välinen sopimus pakolaisten siirtelystä.

Nyt kun avoin syrjintä, rasismi ja vihapuhe jylläävät eri puolilla Eurooppaa, ymmärrystä ihmisoikeuksista pitäisi vahvistaa. Ihmisoikeuskoulutusta tarvitsevat työnsä tueksi niin päättäjät, poliisit, tuomarit ja opettajat kuin sosiaali- ja terveysalan työntekijätkin.

Ihmisoikeuksien edistämisessä ei ole kysymys vain resursseista, vaan myös poliittisesta tahdosta. Transsukupuolisia ihmisiä koskevan lain uusiminen ei maksaisi mitään. Tehokas naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy säästäisi huomattavia summia joka vuosi.

Ihmisoikeudet eivät ole ylellisyyttä, josta nautitaan talouden realiteettien salliessa. Päinvastoin, ihmisoikeudet ovat turvallisen ja menestyvän yhteiskunnan edellytys. Kaikki meistä voivat jossain elämänvaiheessa joutua tilanteeseen, jossa omat ihmisoikeudet ovat uhattuina.

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin viimesyksyisen Suomen vierailun yhteydessä ulkoministeri Timo Soini (ps) ilmoitti, että Suomi hakee YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä kaudelle 2022–2024. Tämänkin takia toimien kotimaassa pitää olla linjassa Suomen kansainvälisten pyrkimysten kanssa.

Ihmisoikeudet eivät toteudu itsestään. Niitä pitää puolustaa ja edistää joka päivä.

Kaari Mattila

Kirjoittaja on Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 21.5.2016.