Hyppää sisältöön

Rasismista vapaat kuntavaalit -vetoomus toimitettiin tänään eduskuntapuolueille

Ihmisoikeusliitto toimitti vetoomuksen rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta kaikille eduskuntapuolueille tänään. Lähes 4000 ihmisen allekirjoittamassa vetoomuksessa vaaditaan, että kuntavaalit käytäisiin ilman rasistisia kirjoituksia, ilmaisuja tai muuta rasistista toimintaa.

–  Poliitikoilla on erityinen vastuu toiminnastaan. On positiivista, että useat puolueet ovat viime aikoina torjuneet rasistisia ulostuloja tehneitä ehdokkaita ja siten vahvistaneet rasisminvastaisia sitoumuksiaan. Kuntavaalit on hyvä tilaisuus osoittaa nämä asiat otetaan vakavasti, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat allekirjoittaneet Euroopan poliittisten puolueiden rasisminvastaisen peruskirjan. Eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet siihen, etteivät ne julkaise tai levitä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä lietsovia näkemyksiä. Lisäksi ne ovat luvanneet puuttua kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen.

Ihmisoikeusliitto on vaikuttanut jo pitkään puolueiden suuntaan, jotta nämä torjuisivat vahvemmin rasismia ja omalta osaltaan edistäisivät yhdenvertaisuutta. Ihmisoikeusliitto sitoutti puolueita peruskirjaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Kuntavaalit on hyvä paikka osoittaa, miten puolueet toteuttavat rasisminvastaisia sitoumuksiaan käytännössä.

– Nyt haluamme välittää laajan viestin myös äänestäjiltä. Monet ihmiset ovat järkyttyneitä politiikassa mukana olevien tai siihen pyrkivien rasistisesta kielenkäytöstä. Tällaiselle halutaan nyt stoppi, sanoo Mattila.

Vetoomuksen rasismista vapaista kuntavaaleista voi käydä lukemassa täältä: ihmisoikeusliitto.fi/kuntavaalivetoomus

Lisätietoja: Tiedottaja Reetta Helander, p. 044 706 2392

Linkkejä:

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus