Hyppää sisältöön

Tyttöjen ympärileikkausten vastainen työ on muuttanut asenteita Suomessa

TIEDOTE: Tyttöjen ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen on vanha perinne, jota esiintyy tietyissä yhteisöissä erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä. Ennaltaehkäiseviä toimia tarvitaan myös Suomessa. Ihmisoikeusliitto on tehnyt jo 14 vuotta työtä sen eteen, ettei yhtään Suomessa asuvaa tyttöä silvottaisi.

Ihmisoikeusliiton ruohonjuuritason tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisevän työn seurauksena asenteet Suomen maahanmuuttajayhteisöissä ovat muuttuneet. Suurin osa niistä maahanmuuttajista, joiden lähtömaissa perinne elää, vastustaa nyt silpomista – niin naiset kuin miehetkin.

”On ilo nähdä asenteiden muuttuvan yhteisöjen sisältä käsin. Uusien maahanmuuttajien saapuminen ja ilmiön ylirajainen luonne jatkavat kuitenkin työn tarvetta,” sanoo Ihmisoikeusliiton projektipäällikkö Johanna Latvala.

Tyttöjen sukuelinten silpomista ei ole Suomessa erikseen kriminalisoitu. Oikeustapauksia Suomessa ei ole ollut, mutta teko täyttäisi todennäköisesti törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön, myös siinä tapauksessa, että tyttö vietäisiin silvottavaksi ulkomaille.

”Suomessa tekemämme työ vaikuttaa maamme ulkopuolellakin. Olemme nähneet, että täällä asuvat maahanmuuttajataustaiset ihmiset ovat onnistuneet ehkäisemään silpomista myös lähtömaissaan jakamalla tietoa perinteen haitallisuudesta,” sanoo Johanna Latvala.

Ihmisoikeusliitto on kouluttanut myös monia ammattiryhmiä, kuten kätilöitä ja päiväkodin henkilöstöä, silpomisesta, sen seurauksista ja siitä, kuinka ottaa asia puheeksi.

Kansainvälistä silpomisen vastaista päivää vietetään 6. helmikuuta. Ihmisoikeusliiton silpomisen vastaisesta työstä voit lukea lisää: https://ihmisoikeusliitto.fi/kokonainen/

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Johanna Latvala, johanna.latvala@ihmisoikeusliitto.fi, p. 044 7061447
  • Asiantuntija Solomie Teshome, solomie.teshome@ihmisoikeusliitto.fi, p. 044 742 0411

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt!

Liity tukijaksi

Jaa tämä artikkeli somessa

Tue ihmisoikeustyötä

Lahjoita

Vaikuta ihmisoikeuksien puolesta ja tue työtämme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Tee lahjoitus